Äskettäin ensimmäistä kertaa ilmestynyt Gifu-lehti on selkeästi ensi sijassa nuorille kaupunkilaisille suunnattu lehti. Gifussa on juttuja populaarikulttuurista, taiteesta, baareista, rekkakuskeista, tatuoinneista, tarkemmin ajateltuna siis kaikesta tarpeellisesta.



Ensimmäisen Gifu-lehden pääkirjoituksessa päätoimittaja Venla Pystynen paljastaa lehden olemassaolon motiiveiksi paon arjesta ja kesäfestareiden backstaget. Gifu-lehden ensimmäistä numeroa vaivaa jonkinlainen epätasaisuus. Hyvin kirjoitettuja ja mielenkiintoisia haastattelupohjaisia juttuja löytyy, ja yleisesti ottaen lehti on todella asiallista luettavaa ja taittokin on varsin onnistunut. Sitten on joitain juttuja, jotka vaan eivät iske, esimerkiksi kaamosmasennusjutun kuvitus on onnistunut, mutta juttu on enemmänkin pintaraapaisu työelämään sovelletusta teiniangstista, masennusta jutussa ei ole nimeksikään.

Tästä tuleekin mieleeni Alanis Morrisetten kappale Ironic, jossa kerrotaan ”ironisia” asioita, ja joista itse asiassa yksikään ei ole ironinen sanan oikeassa merkityksessä.

Ensimmäinen asia, joka iski tajuntaani lehden nähtyäni oli samankaltainen ulkoasu kuin vuosina 1999 ja 2000 ilmestyneessä upeassa ilmaislehdessä nimeltä Sueellen, joka ilmestyi ikävä kyllä vain kolme numeroa. Gifussa on samankokoinen formaatti, mutta aha! paksumpi paperilaatu.

Sueellen näytti todella hyvältä, ja vaikka suurin osa jutuista oli suomeksi, lehti jopa sai kulttisuosiota ulkomailla. Siinä missä Sueellen oli täynnä kyseenalaisia ja hämäriä juttuja, joissa kukki aivan omanlaisensa huumori, Gifu perustuu asiajuttuihin.

Gifun voima onkin näissä asiajutuissa, suurin osa näistä hämärämpään kaatuvista jutuista ovat hyvin kaukana Sueellenin juttujen tasosta. Sitä paitsi, hämyjutut kannattaa pitää vähissä, jos aikoo tehdä edes jossain mielessä vakavasti otettavaa lehteä.

Sueelleniä lukiessa suhtautuu kriittisesti jokaisen kappaleen todenmukaisuuteen, olkoon edes mutkan tai kahden kautta. Jotkut hämyilyt toimivat toki hyvin, mutta nekin pohjautuvat vanhoihin hyväksi todettuihin formaatteihin. Niin, ja pakko sanoa, että hieman epäilyttää karkkibrändin mainostaminen lehden nimessä asti.