Monille 49-vuotiaan Otahuudon kuoppaaminen reilu vuosi sitten oli kova pala. Pian sen jälkeen Polyteekkarin liian perinteiseksi katsottu nimi herätti melkein yhtä paljon kiukkua. Seuraavaksi kiisteltiin siitä, pitääkö julkaisussa olla ruotsinkielisiä juttuja ja voiko humanistit, nuo teekkareiden täydet vastakohdat, päästää sormeilemaan lehteä.

Kun asiat asetetaan laajempaan perspektiiviin, mikään yllämainituista ei ole erityisen ainutlaatuista. Kiistat koskevat samoja asioita, joita teekkarilehdistössä on pohdittu melkein 150 vuotta. TKY ja sen edeltäjät ovat julkaisseet ainakin 18 erinimistä lehteä, joista enää yksi on hengissä.

Helsingin teknillisen reaalikoulun oppilaat julkaisivat oppilastoiminnan alettua 1860-luvulla uudennimisiä lehtiä melkein joka vuosi. Parhaimmillaan, kun TKK opiskelijoineen oli muuttanut jo Otaniemeen, lehtiä ilmestyi samaan aikaan kolmea erilaista. Ihmetyttää, miten resursseja todella riitti niin moneen.

Osa teekkarilehdistä on välillä lakkautettu ja perustettu myöhemmin uudestaan, kun tarvetta on ollut. Esimerkiksi 1970-luvulla päätettiin herättää uudelleen henkiin jo lakkautettu Nyytiset, kun Contactor ei tepastellut toivotulla tavalla ylioppilaskunnan hallituksen talutusnuorassa.

Yhden lehden julkaiseminen useamman sijaan on aikamme hengen mukaista. Fuusioituminen, järkeistäminen ja optimointi ovat päivän sanoja. Monet muutkin sulautuvat yhteen tai ainakin karsivat taloudellisesti tarpeettoman.

Vaikka vain yhden lehden ylläpitäminen näyttää nykyisestä näkökulmasta rationaaliselta, ei rationaalisuuskaan ole aina muodissa. Yhtä hyvin ylioppilaskunta voisi jonain toisena aikana jakaa puolueiden lehtitukien tapaan avustuksia erilaisia aatemaailmoja edustaville lehdille, jotta saataisiin aikaan keskustelua. Emme ehkä eläkään historiallisia aikoja.

Terhi Upola
Päätoimittaja