Ei ihme, jos doping-aineiden käyttö on 1980-luvulla ollut kovin yleistä. Vaikka aineita jo testattiin, välineistö ei vaikuta järin helppokäyttöiseltä. Pissapurkit sinetöitiin käsin pienessä kattilassa sulatetulla sinettilakalla, jota valui noroina pitkin purkkien kylkiä. Vasta 1990-luvun loppupuolella otettiin käyttöön modernimmat sinetöintimenetelmät.
Huumaavia aineita on käytetty urheilusuoritusten parantamiseen jo ennen ajanlaskun alkua, mutta kiellettyä se on ollut vasta muutaman vuosikymmenen. 2000-luvun doping-kohuissa on siis uutta se, että yhä useampi aine on kielletty ja dopingin käyttöön suhtaudutaan yhä kielteisemmin. Dopingin käyttöhän on ollut Suomen rikoslaissa rangaistava teko vasta puolitoista vuotta.
1800-luvulla alkoholi oli selvästi käytetyin doping-aine. Joissain lajeissa se vähensi kipua, mutta suurimmassa osassa siitä oli enemmän haittaa kuin hyötyä. 1940-luvun sotien jälkeen urheilijat tankkasivat rintamalla käytössä olleita lääkkeitä. Yleisin oli kaukopartiomiesten käyttämä Pervitin, jossa oli metamfetamiinia.
Doping-näyttely esittelee kattavasti dopingin käytön pitkän ja testauksen lyhyen taipaleen. Talven 2001 kuuluisista lööpeistä voi kerrata hiihtomitalijuhlan muuttumisen kansalliseksi häpeäksi ja itseruoskinnaksi. Näyttelyn vetonaula on kuitenkin Ala-Tikkurilan Shelliltä Suomen hiihtomaajoukkueen kiinnijäämisen jälkeen löytynyt lääkärilaukku ja osa sisällöstä: surullisenkuuluisat Hemohess-pussit.
Urheilumuseon kiinteän näyttelyn hienoimpia kokoelmia on Matti Nykäsen 20 MM- ja olympiamitalia. Kokoelma on vaikuttava, varsinkin kun viime vuosina lööppejä päivitellessä on päässyt unohtumaan, että Nykänen kuitenkin on maailman tähän asti paras mäkihyppääjä.

Doping-näyttely Urheilumuseossa Stadionilla 22.2. saakka. Avoinna arkisin klo 11-17 ja viikonloppuisin klo 12-16. Opiskelijat 1,70 euroa.