Polyteekkari järjesti maaliskuun lopussa lukijakyselyn pettämisestä. Kokemuksiaan ja ajatuksiaan pettämisestä kertoi 360 teekkaria.



Pettämiselle on yhtä monta määritelmää kuin on yksilöitäkin. Teekkareiden vastauksista paistoi käsitys siitä, että kaikki suhteet ovat tässä mielessä erilaisia. Parisuhde perustuu yksilölliselle parisuhdesopimukselle, jonka rikkominen on pettämistä.

Sosiaalipsykologian professori Klaus Helkama Helsingin yliopistosta sanoo, että tähän suuntaan ollaan menossa. Normit eivät enää ole absoluuttisia, vaan ne kuuluvat alueelle, jota voi muuttaa yhteisellä sopimuksella.

”Sopimusten pitää olla kahden tasavertaisen ja vapaan ihmisen tekemiä. Voi käydä niinkin, että toinen kiinnostuu syrjähypyistä ja toinen ei. Ihmiset pettävät itseään siinä, miten suhtautuvat kumppanin uskottomuuteen”, Helkama muistuttaa.

Moraalia ja moraalin kehitystä tutkinut Helkama toteaa, että pettämiseen on suhtauduttu aikojen saatossa tuomitsevamminkin. Syrjähyppyjä alettiin pitää jopa hyväksyttävinä 1960-luvun lopulla. 1980-luvulla ilmaantunut AIDS taas oli konkreettinen uhka, joka tiukensi sukupuolimoraalia.

”Suhtautuminen pettämiseen on vaihdellut, todellisuus ei ehkä niinkään.”

Kaikkien vastanneiden mielestä suhde ei välttämättä kaadu pettämiseen. Monet pitivät yksittäistä hairahdusta hyväksyttävänä, vallankin kun tekijä ei aina ole täydessä ymmärryksessä: noin puolessa (48 %) tapauksista päihteillä oli osuutta asiaan.

Kumppanin uskottomuus voidaan tulkita myös merkiksi siitä, että suhteessa on jotakin vialla. ”Jos pettäminen johtuu suhteen ongelmista, on todennäköisesti molemmat siihen syyllisiä”, sanoi muuan vastaajamme.

Onko pettäminen siis pariskunnan yhteinen ongelma eikä toisen virhe?

”Vaikea kysymys”, Helkama sanoo. ”Ajattelisin kuitenkin, ettei petetyksi tuleminen ole omaa syytä. Maailmassa olisi vähemmän kärsimystä, jos kukaan ei syyttäisi itseään.”

Kenties kumppanin vieraissa käymisestä ei kannattaisikaan suuremmin piitata, etenkään pitkässä suhteessa:

”Intohimo hiipuu ja välillä vain haluaa kokea uudestaan alkuaikojen kiiman. Se antaa potkua myös vakituiselle suhteelle, kunhan on koko ajan huomaavainen vakituista kumppaniaan kohtaan. On aika paljon vaadittu, että pitäisi jaksaa naida saman kumppanin kanssa 40 vuotta, siksi on ihan hyvä saada molemmille joskus vaihtelua”, sanoi eräs teekkari.

Kyselyyn vastannut nainen kertoo, että nykyaika ihannoi hänen mielestään sinkkuutta: ”Luodaan kuvaa täydellisestä olotilasta, johon kuuluu vapaus.” Hänen mielestään rakastajat ovat nykyisin hyväksytympiä kuin ennen. Naisten ja miesten välisissä rooleissa on myös eroja: ”Naisilla rakastaja hyväksytään helpommin kuin miehellä. Miehet ovat pettäessään sikoja ja naiset helposti kokeilunhaluisia seikkailijoita.”

Onko useamman kumppanin pitäminen siis ihmisen luonnollinen olintila? Yli 60 % vastaajista oli kysyttäessä sitä mieltä, että ihminen on yksiavioinen. Vastakkainen näkemys oli 23 prosentilla vastaajista, loput eivät kertoneet mielipidettään.

”Ihminen on kaikista eläimistä tässä mielessä ambivalentein”, Helkama toteaa. Siinä missä joutsenet ovat yksi- ja simpanssit moniavioisia, ihmisen suhdemaailmaa biologia ei määrää yhtä yksiselitteisesti. Tiukat normit tulevat yhteiskunnasta: yksiavioisuus tai yksi partneri kerrallaan on ihanne.

”Yksiavioinen, muttei välttämättä yksisuhteinen”, määritteli puolestaan yksi vastaajista. ”Oikeita ihmisiä on monta, mutta yhden kanssa voi elää kerrallaan koko loppuelämänsä.”

Tiedustelimme vastaajien mielipidettä siitä, kannattaako pettäjän puhua suunsa puhtaaksi. Kysymykseen vastanneista 60 prosenttia oli tunnustamisen kannalla. Kärjistävä kysymyksenasettelumme tarjosi vain kaksi vastausvaihtoehtoa, kyllä ja ei. Monet vastaajat korostivatkin, että tunnustamista on harkittava tilannekohtaisesti.

”Riippuu tilanteesta” olisi myös Klaus Helkaman vastaus. ”’Kannattaminen’ on suhteellista, siihen vaikuttavat aina ihmisten ominaisuudet.”

Vastaajien mielipiteissä oli havaittavissa kaksi linjaa. Toisten mielestä pettämisen tunnustaminen on velvollisuus kumppania kohtaan. ”Rakkautta ei pidä ylläpitää valheella”, kiteytti eräs. ”Voi olla vielä pienen pieni mahdollisuus pelastaa ihmissuhde”, perusteli toinen. Toiset taas olivat sitä mieltä, ettei toimivaa suhdetta kannata panna alttiiksi yhden hairahduksen takia. Eikä tunnustaminen ole välttämättä hyveellistä rehellisyyttä. ”Automaattisesti ei aina kenties kannata tunnustaa; se voi kumppania ajatellen olla myös itsekäs ratkaisu, joka helpottaa vain pettäjän omia tunnontuskia”, pohti muuan teekkari.