Pian 45 vuotta täyttävä Aki Kaurismäki on suomalaisen elokuvan kummajainen. Hän käsikirjoittaa, ohjaa ja tuottaa hyvin suomalaisen näköistä ja kuuloista elokuvaa. Suomessa hänen kulttisuosionsa pyörii hämmästyttävän pienissä piireissä, vaikkakin ainesta olisi suurempaankin suosioon. Muualla Euroopassa Kaurismäen tunnetaan kulttisuosio on suhteessa todella laajaa verrattuna kotimaiseen suosioon.

Suomalaisen saattaa olla vaikea huomata Kaurismäen elokuvien kaikessa hiljaisuudessa läsnä olevaa hyvinkin mustaa huumoria. Elokuvissa esiintyvät staattisen melankolian keskellä piilevä huumori ja yksinkertaisen elämän rikkaudet pysyvät helposti piilossa kansalle, jonka keskelle elokuva sijoittuu. Suomalainen, usein hiljaisesta luonteestaan huolimatta, kiusaantuu helposti hiljaisissa tilanteissa, ja elokuvissa kiusalliset hiljaiset hetket vielä korostuvat. Toisaalta, varsinkin Kaurismäen uusimmassa elokuvassa Mies vailla menneisyyttä huumori on hyvin selvästi läsnä huimaavan hauskan käsikirjoituksen Kaurismäkimäisen minimalistisessa dialogissa ja tällä kertaa ainoa toistuva repliikki ei ole ”yksi pieni olut, kiitos” tai edes ”yksi iso olut, kiitos”

Mies vailla menneisyyttä on Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat –elokuvan aloittaman trilogian itsenäinen toinen osa. Elokuvan päähenkilö, jota näyttelee upean vähäeleisesti Markku Peltola, päätyy Helsinkiin irtolaisena, ilman rahaa, ilman henkilöllisyyttä. Hänen ja Kati Outisen näyttelemän Pelastusarmeijan työntekijän Irman välille kehkeytyy ainutlaatuinen, Irmalle sanan kirjaimellisessa merkityksessä, suhde. Muista elokuvan hahmoista mainittaneen Annikki Tähden näyttelemä Pelastusarmeijan upseeri ja Tähti-koiran esittämä vaaraton verikoira Hannibal. Elokuvassa eletään Sompasaaressa Kulosaaren ja Sörnäisten välimaastossa keskellä yhteisöä, josta hyvinvoivat ihmiset eivät ole kuullutkaan. Ihmiset asuvat konteilla, joihin saa jopa sähköä, tongeilla tolpasta. Elokuvassa saavutetaan ajattomuuden idea, monet asiat viittaavat elokuvan sijoittuvan kolme-neljäkymmentävuotta taaksepäin, mutta tosiasiassa tämä johtunee vain elokuvan henkilöiden takapajuisuudesta ja siitä, kuinka saavuttamatonta nykyelämä heille on. Mies vailla menneisyyttä on myös elokuva, jossa omituisia tapahtumia viljellään muuten rauhallisesti kulkevan kerronnan keskelle, esimerkkinä kohtaus, jossa sorakuopan reunalta löytyy pikkukorjauksen jälkeen toimiva jukeboksi.

Elokuva on dramaattinen, erittäin hauska ja hyvännäköinen, itse asiassa, en keksi yhtään syytä, miksei tätä elokuvaa pitäisi käydä katsomassa. Tiedät siis mitä tehdä. Hus.