Joulukuun puolivälissä helsinkiläisessä rock-kuppilassa bändit soittivat vanhan ja suhteellisen legendaarisen kanadalaisen Rush-yhtyeen biisejä. Ensimmäinen bändi kuulosti yllättäen todella hyvältä ja menevältä, eli enemmän vanhalta kunnon Iron Maidenilta kuin illan pääteemana olleelta progelta.
Vielä kiinnostavammalta Marathon-yhtyeen keikka alkoi kuulostaa, kun bändin kolmekymppiset, tiukkoihin adidas-tyyppisiin shortseihin pukeutuneet jäsenet esittelivät toisensa tekniikan tohtoriksi, psykologiksi ja atk-ohjelmoijaksi.

Muutamaa viikkoa myöhemmin tekniikan tohtori Saku Mantere kertoo, että keikalla soitettiin Rushin vanhoja progehelmiä, mutta tällä kertaa ’pikavenepunk-tempossa’. Toisaalta Rushin biisit ovat kuulemma liian tuttuja soitettaviksi suorina covereina, ja toisaalta Rush itsekin määrittelee musiikkinsa mieluummin hard rockiksi kuin progeksi.

Mantereen lisäksi bändissä soittavat Viikin Bioscenterin Unix-verkon ylläpitäjä Atro Tossavainen ja psykologiksi valmistunut atk-ohjelmoija Manne Laukkanen.

Saku Mantereen elämässä yhdistyvät sujuvasti aktiivinen musiikkiharrastus ja päivätyö tuotantotalouden osastolla, missä hän opettaa esimerkiksi tieteenfilosofiaa ja organisaatioteorioita ja tutkii yritysstrategioita ja strategiaprosessien sosiaalisia vaikutuksia. Mantere kertoo viihtyvänsä yliopistoympäristössä.

– Työtarjouksia on tullut, mutta ei mua oikein jaksa enää kiinnostaa ’oikeat’ työt. Joskus minä olen miettinyt, millä rahalla minut saisi motivoitua jonkun yrityksen palvelukseen, mutta ei se varmaan onnistuisi. Olen huomannut, että minä olen enemmän tutkija ja opettaja.

Wikipedian mukaan proge eli progressiivinen rock on 1960- ja 1970-luvun taitteessa syntynyt rockin suuntaus, jolle ’luonteenomaista on musiikillinen kokeellisuus, joka näkyy esimerkiksi erilaisten instrumenttien, totutusta poikkeavien äänimaailmojen ja monimutkaisten kappalerakenteiden kohdalla’. Ensimmäisenä progressiivisen rockin levynä on pidetty King Crimsonin debyyttialbumia vuodelta 1969. Muita merkittävinä pidettäviä progeyhtyeitä ovat esimerkiksi Yes, Jethro Tull, Genesis ja Pink Floyd. Suomen tunnetuimmat progeyhtyeet ovat Wigwam ja Tasavallan Presidentti.

Onko proge siis pelkästään jäänne 1970-luvulta?

– Kyllä minä sanoisin, että proge elää ja voi edelleen ihan hyvin. Ainakin sillä on edelleen niin maksukykyisiä asiakkaita. Porukka hakee nostalgiaa, ja se on sama syy, miksi jonkun AC/DC:n kannattaa kiertää edelleen, Saku Mantere pohtii.

Toisaalta progeen aikanaan liitetty edistyksellisyyden käsite on Saku Mantereen mielestä kumonnut itsensä jo aikoja sitten.

– Jos edistyksellisyydestä tulee genre ja sille luodaan säännöt, niin millä sinä enää edistät mitään noudattamalla niitä sääntöjä?

Yes:n kaltaisten yhtyeiden 1970-luvun alun sinfonisista levyistä pystyy aistimaan, että he kokivat olevansa rikkomassa rajoja ja olivat itse siitä todella innoissaan. Toisaalta jos jotkut neoprogebändit yrittävät nyt tehdä 20-minuuttisia biisejä, niin ei siinä ole enää mitään pointtia. Tässä suhteessa Rush saa kuitenkin synninpäästön.

– Heistä tekee viehättävää se, että he yrittävät tehdä jokaisella levyllä aina jotain uutta ja jaksavat puskea musiikkiaan uusiksi. Tyyli on vaihdellut Led Zeppelin kopiosta brittiläiseen sinfoniaprogeen, välillä on ollut syntetisaattoreita ja nyt soitetaan aika tiukkaa heviä.

Heavy-musiikki on aina omaksunut piirteitä progesta, ja proge-genre elää hevimusiikissa edelleen voimakkaasti mukana.

– Esimerkiksi Dream Theaterin, Stratovariuksen tai vaikkapa jonkin Nightwishin tyyppiset hevibändit ovat integroineet progen elementtejä omaan musiikkiinsa, Saku Mantere kertoo.

Vuonna 1974 syntyneen Saku Mantereen oma progeherääminen lähti nimenomaan hevin kuuntelusta. Varhaisnuoruuden Kiss:sta ja Wasp:ista musiikkimaku kehittyi yläasteikäisenä ensiksi Iron Maideniin, ja tästä oli enää lyhyt matka Rush:iin ja edelleen King Crimsonin kaltaiseen ’vaikeampaan’ brittiprogeen.

Nykyisin Mantere kertoo soittavansa edelleen mielellään progea, mutta kotona soivat useammin erilaiset jazz-levyt. 2000-luvun alussa Saku Mantere keikkaili ympäri Suomea Lieka-nimisen etnovaikutteista jazz-rockia soittavan bändin kanssa. Oman soittotaitonsa hän arvioi olevan hyvää 1970-luvun tasoa. Toisaalta kitaristien ja basistien tekninen osaaminen on kehittynyt Mantereen mukaan valtavasti 1970-luvulta.

– En minä ole koskaan ollut ammattilaistasoon verrattava soittaja, mutta opiskeluaikoina olin teknisesti vielä ihan kelvollinen. Nykyisin se on mennyt siihen, että minulla on varaa ostaa entistä kalliimpia soittimia, mutta osaaminen on rapistunut ihan selvästi, Saku Mantere nauraa.

Edistyksellisyyden lisäksi progeen on liitetty aina ajatus älyllisyydestä, ja musiikki nauttii edelleen ehkä hieman elitististäkin suosiota nimenomaan akateemisen yleisön keskuudessa.

– Täällä Otaniemessä roolipelien pelaaminen, Star Trekin katselu ja progen kuuntelu ovat ihan mainstreamjuttuja. Kyllä se kertoo jotain tästä yleisöstä, Saku Mantere nauraa.
Kuulostaa siis hieman nörtiltä.

– Progemies on vähän samanlainen termi kuin nörtti. Tavallaan se on cool kun se tietää jotain mitä sinä et tiedä, mutta eräässä mielessä se ei ole ollenkaan cool. Toisaalta proge on tulossa takaisin, ja se on ihan ok olla nörtti, Saku Mantere pohtii.

Saku Mantere ei käytä kravattia periaatteellisista syistä, mutta kunnianhimoiselta kuulostavan uran ja ’rock-henkisyyden’ yhdistäminen on sujunut ainakin toistaiseksi ongelmitta. Akateeminen ympäristö on suvaitsevainen, ja liikkeenjohtoa konsultoidessa voi yrittää pukeutua tilanteen mukaan ilman kravattiakin.

– Jos pukeutuu ns. oikealla tavalla eri tilanteisiin, niin siinä tulee itselleenkin luontevampi olo jos ei pistä porukasta heti silmään, eikä puku päällä olemisessakaan ole mitään sen pakonomaisempaa. Yliopistoyhteisössä kenenkään ei taas tarvitse teeskennellä mitään, Saku Mantere sanoo.

Bisneselämässä pyörimistä Mantere kertoo oppiinsa jo toimiessaan TKY:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 1998. Toisaalta hän katsoo, että liike-elämässäkin on vielä tilaa erilaisuudelle, vaikka tiettyä ammattimaistumista onkin nähtävissä.

– Firmoissa ei harrasteta enää kosteita lounaita, eikä iltaa käytetä saunomiseen vaan mennään perheen luo kotiin. Toisaalta jos on fyrkkaa, niin sitten voi olla vaikka ilman housuja.

Saku Mantereella kotona odottava puolitoistavuotias tytär on rauhoittanut menoa, ja bänditreeneihin tullaan farmariautoilla läppärit selässä. Silti hiukset ovat jälleen kasvamassa, ja työpäivän jälkeen voidaan lähteä keikoille entiseen malliin.

– Ehkä se on, että kun yliopistosta ei ole päässyt juoksemaan karkuun, niin mikään organisaatio ei ole sosiaalistanut tietyllä tavalla aikuiseksi.

Omaa elämänvaihettaan Saku Mantere kuvaa ’kolmekymppiseksi regressioksi’, missä pääsee niin halutessaan vielä palaamaan sujuvasti nuoruuden fiiliksiin.

– Ajattele jotain Radio Cityä, minkä helvetin takia siellä soitetaan jotain Whitesnakea, Poisonia ja muuta tukkaheviä. Markkinamiehet tietävät, että tietty hyvinkin maksukykyinen jengi saa siitä kiksejä. Minäkin ostin juuri kaksi Slayerin levyä ja nyt minä olen soittanut niitä puolitoistavuotiaalle tyttärelleni, Saku Mantere kertoo.

Yhden ikääntymisen merkin Mantere kuitenkin myöntää: enää bänditouhujen tavoitteena ei ole yrittää breikata omilla biiseillä, vaan musiikkiharrastuksen päämääräksi riittää hyvin pitää hauskaa kavereiden kanssa ja soittaa hyvää musiikkia hyvän musiikin päälle ymmärtävälle jengille.

Käy kuuntelemassa Sakai Duon ja Liekan biisejä (MP3) Saku Mantereen kotisivuilla
http://www.hut.fi/~smantere.