25-vuotias tietotekniikkateekkari ja TKY:n hallituksen koulutuspoliittinen vastaava Juhani Nokela juo helmikuisena sunnuntai-iltana jääteetä ja katsoo vakuuttavasti silmiin.
”Sivari oli oikeasti tosi kasvattava kokemus. Parasta oli itse työ. Opin arvostamaan opettajien ammattitaitoa ja lapsilta saamaani suoraa palautetta.”
Juhani Nokela suoritti siviilipalveluksen vuosina 1998–1999 Etelä-Sipoon ala-asteella ekaluokkalaisten luokka-avustajana. Lisäksi sivarin toimenkuvaan kuului kerhotoimintaa ja atk-töitä, jotta vaaditut neljäkymmentä viikkotuntia täyttyivät.
Nokela oli harkinnut siviilipalvelukseen menoa jo lukiossa, mutta lopullinen päätös kypsyi Philadelphian lähellä vietetyn vaihto-oppilasvuoden aikana. Kyseessä oli enemmän aikuistuvan nuoren miehen itsenäinen ja henkilökohtainen valinta kuin ideologinen ratkaisu. Nokela valitsi tietoisesti itselleen sopivimpana juuri siviilipalveluksen, ei aseetonta palvelusta tai totaalikieltäytymistä. Nokela ei ole toiminut järjestöaktiivina Rauhanpuolustajissa eikä Aseistakieltäytyjäliitossa. Kiltinoloista joka äidin toivevävyä onkin hieman vaikea kuvitella mukaan radikaaliin antimilitaristiseen toimintaan.
”Päätökselle ei ollut ketään erityistä esikuvaa tai vaikuttajaa. Suvussa ei ole muita sivareita”, Nokela kertoo.
Kutsuntalautakunnan kaavakkeesta Nokela rastitti valintansa perusteluiksi eettiset syyt. Nokelan mielestä nyky-yhteiskunnassa väkivalta ei ole enää oikeutettu konfliktinratkaisukeino, eikä valtion tulisi pakottaa ketään puolustusvoimiin.
”Nykyiset turvallisuusuhat ovat paljon monimutkaisempia kuin ennen: pakolaisaaltoja, nälänhätää ja ympäristötuhoja. Tarvitaan myös siviilipuolen kriisinhallintaa”, Nokela pohtii. ”Asepalveluksen pitäisi olla kaikille vapaaehtoinen, niin kuin naisilla on.”
Nokela tekisi tänä päivänä saman valinnan, vaikka siviilipalveluksen käytännön järjestelyissä onkin parantamisen varaa. Nykyinen 395 vuorokauden siviilipalvelus on Nokelan mielestä liian pitkä.
”Palveluksen rasittavuuteen ei ole mitään objektiivisia mittareita – se riippuu työpaikasta. Asuminen on ongelma monelle, varsinkin Helsingin seudulla. Palveluspaikkoja ei myöskään ole riittävästi.”
Lapinjärven koulutuskeskuksen kuukauden kestävästä peruskoulutusjaksosta Nokelalla on vain positiivista sanottavaa.
”Meillä oli luentoja yhteiskunnallisista aiheista, ensiapukoulutusta ja pääsimme tutustumaan toisiimme, saman valinnan tehneisiin. Se tuntui mielekkäältä”, Nokela muistelee.
Nokelan sivarina saama palaute oli pääasiassa positiivista. Perhe ja ystävät suhtautuivat valintaan kunnioittavasti. Turhauttaviin juupas–eipäs-väittelyihin aiheen tiimoilta rauhallinen ja kohtelias Nokela ei tänäkään päivänä provosoidu.
”Toki sain neuvoja, että kannattaa miettiä, mitä seurauksia valinnasta voi olla esimerkiksi työelämässä. Itse olen ajatellut niin, että jos sivariuteni on jossakin työpaikassa ongelma, se paikka tuskin on minua varten.”
Opiskelukavereillekin Nokela on kertonut sivariudestaan avoimesti.
”TKK:lla inttimuistot nousevat usein esiin, koska se on miesvaltainen koulu ja armeija on monella vielä tuoreessa muistissa. Tuskin siinä mitään ideologista on taustalla.”
Jäätee on juotu ja kahvila sulkemassa ovensa. Oman tiensä kulkija Nokela katoaa pitkässä, mustassa takissaan Kallion kaduille.