Teollinen sahatoiminta alkoi yleistyä Suomessa 1860-luvulla, jolloin perustettiin useita uusia höyrysahoja. Alku oli kuitenkin nihkeää, ja monia uusia sahoja meni nopeasti konkurssiin. Käänne parempaan tapahtui 1870-luvulla, jolloin puutavaran kysyntä nopeasti kaksinkertaistui Euroopassa. Syynä tähän pidetään Ranskan ja Saksan välisen sodan jälkeistä jälleenrakennusvaihetta.

Suomalaisen konepajateollisuuden katsotaan syntyneen vuonna 1837 Fiskarsissa. Vaikka koneteollisuus oli tuolloin vielä hyvin kokeiluluontoista, syntyi muutamille paikkakunnille varsin huomattavia keskittymiä. Helsinki nousi pian tärkeimmäksi, mutta myös Turussa, Tampereella, Viipurissa, Porissa ja Varkaudessa oli merkittäviä teollisuuskeskittymiä.

Voimakkaan nousun suomalainen koneteollisuus koki 1860-luvulla muun muassa puuteollisuuden laiteinvestointien vetämänä. Puuhioke- ja paperiteollisuuden laitteet valmistettiin 1880- ja 1890-luvuilla lähes yksinomaan kotimaisin voimin. 1900-luvun alussa suomalaiset kuitenkin hävisivät teknologisen kilpailun näillä aloilla ulkomaisille valmistajille, ja markkinat kotimaassa menetettiin. Sahateollisuudessa sen sijaan tekninen etumatka onnistuttiin säilyttämään.

Myös muut koneenrakennuksen alat alkoivat kehittyä nopeasti 1800-luvulla. Vuosisadan loppupuolella vientiin ja kotimarkkinoille valmistettiin muun muassa junanvaunuja ja pieniä höyrylaivoja. Etenkin telakat nousivat tärkeään asemaan. Vuonna 1886 telakoiden osuus konepajojen tuotannosta oli lähes puolet. Myös rautatiet alkoivat näkyä konepajateollisuudessa. Konepajateollisuuden arvosta vuosisadan loppupuolella lähes puolet syntyi valtion rautateiden pajoilla. Suurimmaksi yksittäiseksi konepajaksi kohosi Kone- ja Siltarakennus Oy, joka erikoistui esimerkiksi rautatiesiltojen rakentamiseen.

Aikakaudelle oli tyypillistä, että useimmat konepajat valmistivat kaikkea juurikaan erikoistumatta. Tästä syystä laatutaso jäi alhaiseksi. Omaa tuotekehitystä ei esimerkiksi Ruotsin tapaan juurikaan ollut, vaan tuotteet lähinnä kopioitiin ulkomaisilta valmistajilta.

1900-luvun alkupuolella aloitettiin ponnistukset kotimaisen työn arvostuksen nostamiseksi. Tarkoituksen oli vallata takaisin menetetyt kotimarkkinat. Pyrkimys kuitenkin keskeytyi, kun ensimmäinen maailmansota syttyi. Suomalainen koneteollisuus hyötyi tilanteesta selvästi, kun tilauksia alkoi sadella Venäjän valtiolta. Hinta jäi sivuseikaksi. Määrä ratkaisi.

Sodan loputtua toimitukset Venäjälle loppuivat käytännössä kokonaan vuoden 1917 aikana. Suomen konepajateollisuuden sopeutumista uuteen tilanteeseen helpotti se, että monien alojen vanhentuneita koneita oli pakko uusia. Toiseksi tilausten lähteeksi muodostuivat vaurastuneet maaviljelijät, jotka alkoivat tilata erilaisia maatalouskoneita. Myös metsäteollisuudessa tehtiin 1920-luvun puolivälissä mittavia investointeja, jotka antoivat tilauksia raskaalle konepajateollisuudelle. Yhtälailla maan sähköistäminen oli suuri tilausten lähde konepajateollisuudelle.

Suhdanteen vaihtelivat. 1930-luvun alku oli yleismaailmallisen laman seurauksena suomalaiselle teollisuudelle erityisen huonoa aikaa. Viime hetkellä vuonna 1932 lama alkoi kuitenkin hellittää. 30-luvun loppu aina sotaan asti menikin sitten teollisuuden kannalta suotuisissa merkeissä.

Kansakunnan kohtalonhetkien jälkeen Neuvostoliitto vaati Suomelta sotakorvauksia, joiden maksamisessa metalliteollisuus oli aivan keskeisessä asemassa. Sotakorvausten maksamiseksi erityisesti raskasta metalliteollisuutta laajennettiin voimakkaasti. Oman vaikeutensa aiheutti korvausten hinnoittelu, joka tehtiin sotaa edeltävällä rahan arvolla. Tämä seurauksena korvausten nimellinen arvo 226,5 miljoonaa dollaria oli todellisuudessa lähes 450 miljoonaa dollaria.

Oli sotakorvauksista hyötyäkin. Neuvostoliitosta tuli vaatimus suomalaisille entuudestaan oudon lauta-auton toimittamisesta. Ohjeena oli vain kanadalaisesta lehdestä leikattu hämärä kuva. Toimitus onnistui, ja lauta-autosta kehitettiin konttilukki, jolle löytyi markkinoita ympäri maailmaa. Kaiken kaikkiaan sotakorvaukset pakottivat laajentamaan erityisesti raskasta teollisuutta, jolle sotakorvausten päättymisen jälkeen löytyi mukavasti markkinoita ulkomailta Neuvostoliitto mukaan lukien.

Sotakorvausten jälkeen vauhdittui myös kevyemmän teollisuuden tuotanto, sillä sodan aikana ja sen jälkeen syntynyttä tavarapulaa alettiin lievittää. Jonkin aikaa lähes kaikki, mitä tuotettiin, meni kaupaksi, mutta tilanne muuttui, ja muun muassa laatu tuli tuotteissa merkitseväksi tekijäksi. Tuotantoa myös rationalisoitiin ja tuotekehitystä tehostettiin. 50-luvulta 90-luvulle tuotannon tehokkuuden arvioidaan nelinkertaistuneen.

Neuvostoliiton romahdus aiheutti notkahduksen ennen vakaaseen tilauskantaan itänaapurista. Kun samaan aikaan läntisillä markkinoilla koettiin taantuma, oli suomalaisella koneteollisuudella edessä vaikeat ajat.

Täystyöllisyys palasi 90-luvun puolivälissä. Suomalaisen koneteollisuuden tunnusmerkkeinä ovat nykyään korkea laatu, lyhyet sarjat ja suurten kokonaisuuksien valmiiksi toimittaminen. Tuotevalikoima on myös erittäin laaja. Teollisuus on kansainvälistynyt, ja monien yritysten työntekijöistä suuri osa työskentelee ulkomailla.