Maamme tylsä ja tasapäinen lehdistökenttä on saanut haastajan, joka ei pelkää esittää totuutta omasta näkökulmastaan. Vapaa Suomi -niminen lehti kertoo jo otsikkotasolla, millaiseen järjestykseen asiat tulisi pistää: maanpetturit on saatava vastuuseen teoistaan, Suomi vapautettava EU:n harvainvallasta ja Nato-jäsenyys torjuttava.

Vapaan Suomen tyyli on tyystin poikkeava. Toimitus ei ole kaihtanut mustavalkoista maailmankuvaa, vaan suorastaan ratsastaa kapinaa lietsovilla sanakäänteillä. Miten kauan talousrikollisia suojellaan?

Kannessa komeilee ylevä tunnuslause, mitä lieneekin kauneinta suomessa, toki kallehin on vapaus. Naiiviksikin lehteä voisi syyttää, kun se maailman tapahtumia tulkitessaan väläyttää: kiihtyvä kilpailu öljystä uhkaa lopettaa rauhan.

Vapaa Suomi on käsittämättömällä tavalla piristävä jäänne historiasta. Laajemmin ottaen poliittisen lehdistön kausi on ohi. Pääsykoekirjastani aikoinaan opin, että poliittisen lehden tarkoitus ei ollut jakaa informaatiota, vaan opettaa ihmisiä näkemään maailma tietystä näkökulmasta.

Kaupallistuminen alkoi jyrätä poliittisuutta alleen jo 1800-luvun Yhdysvalloissa. Täällä Pohjan perillä sen vaikutukset näkyivät laajemmin toisen maailmansodan jälkeen. Nykyaikainen media tekee iskevää ja visuaalista tarinaa.

Siinä missä hesarit ja aamulehdet kosivat lukijoita kätketyin viestein ja näennäisen objektiivisesti, Vapaa Suomi uskaltaa kasvattaa. Lehti neuvoo, että muutos ei synny nukkumalla vaaleissa ja että kansan pettäjiä on syytä boikotoida. Useimmat jutut on painettu ilman kirjoittajan nimeä tai laadittu nimimerkin takaa. Pitkämuistinen mies tietää kertoa, että ”kansan etu on se, mitä Lipponen vastustaa”.

Vapaa Suomi -lehden taustalla oleva puolue Muutosvoimat Suomi on mukana maaliskuun eduskuntavaaleissa. Pääsykoekirjani jatkaa: ”Monet sellaiset väestöryhmät, joilla ei vielä ollut muodollistakaan edustusta demokraattisessa järjestelmässä, saivat ensi kertaa äänensä kuuluviin juuri poliittisen lehdistön kautta.”

Vapise, Arkadianmäki!