Varhaisnuoruus oli pääsääntöisesti viheliäistä aikaa. Silti tavallaan kaipaan tuota aikaa. Ajoista on tullut jo nostalgisia. Ja se on keski-ikäistymisen merkki se!

Nuoruuden päivistä kaipaan oikeastaan vain tuon aikaista jääkiekkoharrastustani. Tarkemmin tuon lajin penkkiurheilumuotoa. Ja Jokereiden kultavuosia. Tällä hetkellä, nyt seitsemän hävityn ottelun jälkeen, hyvää on vain ettei Waltteri Immonen saanut ihan oikeita potkuja ja että joukkueella on maailman hienoin merkki ja maailman hienoin seurajoukkueiden jääkiekkopelipaita. Tällä hetkellä Kanada-malja vaikuttaa kuitenkin kaukaiselta. Vieläkin harmittaa viime vuoden fi naali, jossa Kärpät voittivat yhdellä kiekkohistorian oudoimmalla maalilla. Ratkaisumaali meni maalivahdin suojuksen läpi maaliin. Tim Thomas torjui laukauksen, joka meni maaliin! Katkeruutta nostaa myös muuan kärppä-runkkarin tekemä käsimaali parin vuoden takaa.

Ehkä pitäisikin olla tyytyväinen nykytilanteeseen: Jokerithan on samanlaista rupusakkia kuin aikana jolloin aloitin joukkuetta kannattamaan. Nyt vain ei enää voi pudota divariin. Mutta silti! Että koko sarjassa lähes viimeisellä sijalla! Ei keski-ikäistyvää ihmistä saa tällä tavalla kiusata, etenkään sellaista kermapersettä, joka on tottunut vain Suomen ja Euroopan mestaruuksiin ja skumpanpärskeisiin. Riittakin Torniosta irvailee minulle. Hiton lappalainen! Poroerottelija! Turisti!

Periaatteenani on ollut, että kahta en vaihda: vaimoa, enkä suosikkijoukkuetta. Vaimoa minulla ei tosin ole, mutta siitä lähdetään, ettei sellaista vaihdeta kuin muotitoimittajat trendivärejään. Sama on myös urheilussa kiperän paikan tullen. En vaihtanut HJK:ta FC Jokereihin, vaikka kuinka yrittivät. Kerran HJK aina HJK. Kerran kiekko-Jokerit, niin hautaan tai kutosdivariin asti Jokerit. Keskiikäistyvä mies ei katkeroidu, vaan muistelee vanhoja hyviä aikoja.

Ehkäpä juuri mainitsemassani on jokin ’aito- jokeriuden’ ydin: kun menee paskasti, sitä hanakammin jaksetaan olla uskollisia paskalle joukkueelle ja ollaan yhä ylpeämpiä omista. Oma joukkue on moderni versio sotaveteraaneista. Heitä kunnioitetaan, vaikka olisi puoli päätä taisteluissa irronnut.

Ennen kuin vetäydyn eläkkeelle, tahdon jättää otaniemeläiselle nuorisolle oman perintöni. Tämän tarina opetus onkin, että kumppania ei vaihdeta noin vain, eikä suosikkijoukkuetta koskaan. Paitsi jos suosikki on HIFK. Joku roti pitää olla!