Ajatus tästä Polyteekkarin liikuntanumerosta syntyi puolivahingossa syyskuun puolivälissä. Ulkona oli upean aurinkoinen päivä ja minun piti lähteä lenkille. Jostain syystä se kuitenkin unohtui, mutta liikunta alkoi kuulostaa hyvältä idealta. Ainakin itse joudun olemaan tarkkana aina tähän aikaan vuodesta, ettei liikunta pääse kokonaan unohtumaan. Ilmojen viiletessä sisällä alkaa viihtyä koko ajan paremmin, ja syyssateita katselee mieluiten näyttöpäätteen loisteessa.

Liikunta ei ole ihmisille aivan yhtä välttämätöntä kuin syöminen, mutta huhujen mukaan sitä pitäisi harrastaa säännöllisesti. Mitä huonompaan kuntoon itsensä päästää, sitä suuremmaksi kynnys liikunnan harrastamiseen saattaa nousta. Liikuntatuntien pakolliseksi tulemista odotellessa voisikin ehdottaa, että liikunnan unohtaneille voisi järjestää eräänlaisia liikkumisen kertauskursseja. Samalla tavalla, kuin auton ratista pitkään poissa olleet autoilijat voivat mennä autokouluun verestämään unohtunutta ajotaitoa, voisi vaikkapa Otahallilla järjestää kerran viikossa itsensä liikuttamisen alkeiskursseja. Lähtökohtana olisi, että kukaan ei voi olla liian huonossa kunnossa aloittamaan liikkumista, mutta aluksi homma saattaa vaatia hieman opastusta.

Tai mitä jos liikunnasta tehtäisiin sittekin kaikille korkeakouluopiskelijoille pakollinen oppiaine? Aluksi ajatus kuulosti minustakin kieltämättä täysin järjettömältä ja melkeinpä fasistiselta, mutta mitä tarkemmin asiaa rupesi miettimään, sitä paremmalta se alkoi kuulostaa. Lähtökohtaisesti ajatus yliopistojen "liikuntatunneista" torpataan yleensä suoralta kädeltä vetoamalla akateemiseen vapauteen. Akateemiseen vapauteen ei muka kuulu pakottaa opiskelijoita tekemään mitään. Tämä argumentti on kuitenkin täysin kestämätön, sillä opintosuunnitelmat pakottavat kaikki opiskelijat tekemään paljon turhempiakin juttuja.

Tässä vaiheessa monien mieleen saattavat palata peruskoulujen liikuntatuntien jättämät pysyvät traumat. En kuitenkaan ajatellut, että korkeakoulujen liikuntatuntien pitäisi olla yläasteilta tuttua kollektiivista pyöreiden esineiden perässä juoksemista. Sen sijaan kaikkiin mahdollisiin liikuntapaikkoihin voisi jakaa pieniä leimasimia, ja opiskelijat voisivat kerätä leimoja pieniin liikuntavihkoihinsa omien mieltymystensä mukaisesti. Eikö kuulostaisikin ihanan 80-lukulaiselta?

Liikuntaopintoviikkoja pitäisi suorittaa yksi per vuosi. Jos opintoviikko vastaa 40 tunnin työtä, niin tunti liikuntaa viikossa toisi opintoviikon kasaan juuri sopivasti lukuvuoden aikana. Jos liikunnasta on puoliksikaan niin paljon hyötyä kuin liikuntaihmiset väittävät, ei opetusministeriölläkään voi olla mitään tätä suunnitelmaa vastaan. Ministeriön rakastama tehokkuuskin lisääntyisi valtavasti, kun opiskelijoiden kunto kohenisi ja opiskeluenergia lisääntyisi eksponentiaalisesti. Koska opiskelu on Suomessa vielä toistaiseksi ilmaista, pitäisi opiskelijoille taata mahdollisuus yhteen ilmaiseen liikuntatuntiin viikossa vapaavalintaisessa lajissa. Ajatus saattaa kuulostaa aluksi kalliilta, mutta koska kaikki olisivat liikunnan ansiosta terveempiä, myös kansantalouden hyvinvointi lisääntyisi kerralla. Ja aivan kuten ministeri Pekkarinen sanoisi, syntyisi liikunta-alalle samalla runsaasti uusia työpaikkoja.

Minä lähden lenkille heti huomenna.