Polyteekkari

Jos maailman muuttuminen on Simonille järkytys, niin ei lukijaakaan päästetä helpolla. Kirjan alussa Simon herää eräänä aamuna ja huomaa tyttökaverinsa muuttuneen rumaksi karvaiseksi eläimeksi. Harhainen itseään ihmiseksi luuleva viedään mielisairaalaan. Kun Simon riehuu, niin lääkäri tulee ja vetää nekkuun pari kertaa ihan vain hoitomielessä.

Simpanssi on ihmisen lisäksi harvoja elukoita, jotka parittelevat sosiaalisuuttaan. Erona ihmiseen simpanssit parittelevat melkein kenen tahansa kanssa ja missä vain. Jossain vaiheessa kirja imee mukaansa, ja jatkuvaan nussimiseen tottuu. Huolestuttavaa on, että päästyäni sisälle kirjan maailmaan naarassimpanssit alkavat vaikuttaa kiihottavilta, eikä kirjaa voi käyttää matkalukemisena bussissa, kun naaraiden punaisten turvotusten kuvailu saa teltan housuihin vähän ennen omaa pysäkkiä.

’Pari opiskelijanaarasta oli täydessä, komeassa kiimassa, ja heidän turvotuksensa loistivat ankealla kadulla kuin vaaleanpuinaiset majakat. Oli tietenkin syntynyt naimarinki urosturistien viilettäessä paikalle kalliita kameroitaan ja videoitaan heilutellen niin että lakit lensivät päästä. Näkymä kyltin alla oli kuin jostain pilakuvasta. Todellakin näin Oxfordissa kiimaisia mellakoivia elukoita.’

Mielenkiintoinen yhtäläisyys ihmisiin on myös apinoiden mieltymys perseisiin. Miehille reaalimaailmassa on tunnusomaista tsekata vastakkaiselta sukupuolelta ensin perse ja sitten vasta naama, mutta siinä missä nykyihminen kehuu toisen kasvoja kauniiksi, kehittyneet apinat kehuvat anaalia ja taputtelevat persettä. ’Ihailen teidän loistavaa persvakoanne, takamuksenne on kuin aamutähti ja epäsovinnaiset ajatuksenne ovat järjen majakka tässä harmaassa maailmassa. Sir, olen mitä nöyrin alamaisenne’.

Apinalle perseen kehuminen on normaalia toimintaa, ja taputtaminen osoittaa samanlaista hyväksyntää kuin kättely. Toisin sitä joutuu ihmisenä kieltämään mieltymyksensä, kun persettä tuijottelemalla saa litsarin, vaikka koko baari olisi samaa mieltä sukupuolesta riippumatta, että onpahan hyvä pylly.

Yllättäen kirja ei siis kerrokaan simpansseista vaan ihmisistä. Kirjan simpanssit ovat kehittyneitä ja luomakunnan huipulla. Ihmiset taas Afrikasta löytyviä eläimiä, jotka keskustelevat alkeellisesti puhumalla ja käyttävät käsiään ilkeyksiin. Apinoille tärkeä vuorovaikutus tapahtuu käpälöimällä ja sukimalla, niin ja tietenkin nussimalla. Seksi on vapaata, mustasukkaisuutta ei tunneta, ja apinat vetävät kokkelia kuonoon minkä ehtivät.

Kirja (spoileri) huipentuu Simonin ja tätä hoitavan psykiatrin matkaan pimeimpään Afrikkaan tapaamaan ihmisiä luonnontilassa. Käsittämättömiä huutoja päästelevien ihmisten keskellä psykiatri kysyy: ’Anteeksi tämä spekulaationi – että päähänpinttymäsi ihmisyydestäsi ja siitä että ihminen olisi evoluution huipulle päässyt kädellinen taisi olla luonteeltaan enemmänkin satiirinen näytös ´huu´?’




	Suuret apinat Juho Pentikäinen Jos maailman muuttuminen on Simonille järkytys, niin ei lukijaakaan päästetä helpolla. Kirjan alussa Simon herää eräänä aamuna ja huomaa tyttökaverinsa muuttuneen rumaksi karvaiseksi eläimeksi. Harhainen itseään ihmiseksi luuleva viedään mielisairaalaan. Kun Simon riehuu, niin lääkäri tulee ja vetää nekkuun pari kertaa ihan vain hoitomielessä. Simpanssi on ihmisen lisäksi harvoja elukoita, jotka parittelevat sosiaalisuuttaan. Erona ihmiseen simpanssit parittelevat melkein kenen tahansa kanssa ja missä vain. Jossain vaiheessa kirja imee mukaansa, ja jatkuvaan nussimiseen tottuu. Huolestuttavaa on, että päästyäni sisälle kirjan maailmaan naarassimpanssit alkavat vaikuttaa kiihottavilta, eikä kirjaa voi käyttää matkalukemisena bussissa, kun naaraiden punaisten turvotusten kuvailu saa teltan housuihin vähän ennen omaa pysäkkiä. ’Pari opiskelijanaarasta oli täydessä, komeassa kiimassa, ja heidän turvotuksensa loistivat ankealla kadulla kuin vaaleanpuinaiset majakat. Oli tietenkin syntynyt naimarinki urosturistien viilettäessä paikalle kalliita kameroitaan ja videoitaan heilutellen niin että lakit lensivät päästä. Näkymä kyltin alla oli kuin jostain pilakuvasta. Todellakin näin Oxfordissa kiimaisia mellakoivia elukoita.’ Mielenkiintoinen yhtäläisyys ihmisiin on myös apinoiden mieltymys perseisiin. Miehille reaalimaailmassa on tunnusomaista tsekata vastakkaiselta sukupuolelta ensin perse ja sitten vasta naama, mutta siinä missä nykyihminen kehuu toisen kasvoja kauniiksi, kehittyneet apinat kehuvat anaalia ja taputtelevat persettä. ’Ihailen teidän loistavaa persvakoanne, takamuksenne on kuin aamutähti ja epäsovinnaiset ajatuksenne ovat järjen majakka tässä harmaassa maailmassa. Sir, olen mitä nöyrin alamaisenne’. Apinalle perseen kehuminen on normaalia toimintaa, ja taputtaminen osoittaa samanlaista hyväksyntää kuin kättely. Toisin sitä joutuu ihmisenä kieltämään mieltymyksensä, kun persettä tuijottelemalla saa litsarin, vaikka koko baari olisi samaa mieltä sukupuolesta riippumatta, että onpahan hyvä pylly. Yllättäen kirja ei siis kerrokaan simpansseista vaan ihmisistä. Kirjan simpanssit ovat kehittyneitä ja luomakunnan huipulla. Ihmiset taas Afrikasta löytyviä eläimiä, jotka keskustelevat alkeellisesti puhumalla ja käyttävät käsiään ilkeyksiin. Apinoille tärkeä vuorovaikutus tapahtuu käpälöimällä ja sukimalla, niin ja tietenkin nussimalla. Seksi on vapaata, mustasukkaisuutta ei tunneta, ja apinat vetävät kokkelia kuonoon minkä ehtivät. Kirja (spoileri) huipentuu Simonin ja tätä hoitavan psykiatrin matkaan pimeimpään Afrikkaan tapaamaan ihmisiä luonnontilassa. Käsittämättömiä huutoja päästelevien ihmisten keskellä psykiatri kysyy: ’Anteeksi tämä spekulaationi – että päähänpinttymäsi ihmisyydestäsi ja siitä että ihminen olisi evoluution huipulle päässyt kädellinen taisi olla luonteeltaan enemmänkin satiirinen näytös ´huu´?’