Polyteekkari

TKK:n uusi rehtoraatti aloitti työnsä ensimmäinen elokuuta. Rehtorina jatkoi Matti Pursula. Vararehtoreiksi valittiin koneensuunnittelun professori Kalevi Ekman ja teknillisen kemian professori Outi Krause. Polyteekkari kävi haastattelemassa moottoripyöräilevää vararehtori Ekmania.

Ekman kertoo työskennelleensä TKK:lla melkein kaiken tasoisissa tehtävissä.
        – Kesäharjoittelija, labramekaanikko, assistentti, professori, hän luettelee.
        – Vahtimestarina en ole vielä ollut. Vararehtoriksi Ekman haki osittain uteliaisuudesta. Hänen kiinnostustaan tuntuu myös lähinnä vain lisänneen professorikollega Airilan kommentti, jonka mukaan vararehtorina hän oli ´nähnyt kaiken´. Aikansa Ekman jakaa suurin piirtein puoliksi vararehtorin töiden ja opetusvelvollisuuksien kanssa.
Karkeasti ottaen Ekmanin tehtäväkenttään kuuluu opetusasioista huolehtiminen. Suuri tutkintorakenneuudistus alkaa jo päällisin puolin olla tehty, mutta töitä riittää vielä uudistuksen loppuun viemisessä.
        Ekman arvioi, että työ tulee jatkossa painottumaan hienosäätöön ja käytännön asioiden hoitoon. Esimerkkeinä hän mainitsee kandidaatin työn, erikoistapaukset, muutokset, oikeusturvan, laillisuuden ja vaikkapa valitukset – kaikkea mitä tulee vastaan käytännössä. Niin, ja onhan sitten vielä HOPS eli henkilökohtainen opintosuunnitelma, jonka käytön suunnittelussa ja toteutuksessa on vielä urakka, jossa opiskelijoidenkin näkemystä kaivataan.
        Opetuksen kehittämiseen on Ekmanin mukaan satsattu viimeaikoina kiitettävästi TKK:lla. Hyvä esimerkki on hänen mukaansa YOOP-ohjelma, jossa opetushenkilökunta voi suorittaa 15 opintoviikon kokonaisuuden pedagogisia opintoja. Ekmanin mukaan TKK:lla on aitoa innostusta opetuksen kehittämiseen. Hän uskoo, että opetuksen määrätietoinen kehittäminen ei voi olla tuottamatta tuloksia, vaikka sen tason muutosta onkin vaikea mitata.

ONKO RAJAUKSISTA TODELLA HYÖTYÄ?

Viime aikoina korkeakoulupoliittista keskustelua on hallinnut lähinnä kysymys opintoaikojen rajaamisesta. Ekman epäilee rajauksien järkevyyttä. Hänen mielestään opintoajan rajaukset ovat kyllä yksi keino, mutta silti häntä mietityttää.
– Lääkitäänkö siinä oireita vai sairautta. En ole ollenkaan varma. Ekman myös pelkää, että rajaukset aiheuttavat turhaa ylimääräistä byrokratiaa, kun seitsemän vuotta opiskelleet tulevat anomaan jatkoa opinto-oikeudelleen. Hän myös kyseenalaistaa sen, kuinka paljon seitsemän vuoden aikaraja oikeasti vaikuttaa valmistuneiden määrään.
Ekmanilla ei tietenkään ole mitään nopeaa opiskelua vastaan. Hän painottaa ammattimaista asennetta opiskeluun. Harrastelijamainen puolivillainen asenne johtaa vain kaikkien osapuolien tyytymättömyyteen, jolloin sekä opiskelija että koulu ovat tyytymättömiä. Koulutuksessa on Ekmanin mukaan panostettava laatuuntuun.
– Tavoitteena ei ole tuottaa ääretöntä määrää diplomi-insinöörejä. Koulun tehtävänä on huolehtia, että edellytykset opiskella ja tehdä täällä duunia ovat mahdollisimman hyvät. Suomalaista korkeakoulujärjestelmään on lähinnä parjattu tehottomaksi ja taloudellista kasvua hidastavaksi.

Ekmanin mukaan suomalaisessa malli on parhaimmillaan kuitenkin reilu ja avoin. Opiskelijan ei tarvitse salata vaikeuksiaan siinä pelossa, että vaikeuksista puhuminen vaikuttaisi negatiivisesti arvosanoihin.
– Suomalaisessa järjestelmässä opinhalu on tärkeä motiivi, ei silmän palvonta tai arvosanametsästys, Ekman pohtii.
Teekkareita hän myös kiittelee oma-aloitteisuudesta, vastuuntunnosta sekä uskomattomasta sitkeydestä ja venymiskyvystä, kunhan vain tarjotaan sopivasti haasteita ja mahdollisuuksia. Ekmanin kausi vararehtorina on alkanut kiireisesti. Kokouksia ja vauhtia on ollut paljon.
– Ja luontaisetuna on olla jatkuvasti itseään fiksummassa seurassa, vararehtori sanoo.




	Motoristi vararehtoriksi Santeri Kontinen TKK:n uusi rehtoraatti aloitti työnsä ensimmäinen elokuuta. Rehtorina jatkoi Matti Pursula. Vararehtoreiksi valittiin koneensuunnittelun professori Kalevi Ekman ja teknillisen kemian professori Outi Krause. Polyteekkari kävi haastattelemassa moottoripyöräilevää vararehtori Ekmania. Ekman kertoo työskennelleensä TKK:lla melkein kaiken tasoisissa tehtävissä. – Kesäharjoittelija, labramekaanikko, assistentti, professori, hän luettelee. – Vahtimestarina en ole vielä ollut. Vararehtoriksi Ekman haki osittain uteliaisuudesta. Hänen kiinnostustaan tuntuu myös lähinnä vain lisänneen professorikollega Airilan kommentti, jonka mukaan vararehtorina hän oli ´nähnyt kaiken´. Aikansa Ekman jakaa suurin piirtein puoliksi vararehtorin töiden ja opetusvelvollisuuksien kanssa. Karkeasti ottaen Ekmanin tehtäväkenttään kuuluu opetusasioista huolehtiminen. Suuri tutkintorakenneuudistus alkaa jo päällisin puolin olla tehty, mutta töitä riittää vielä uudistuksen loppuun viemisessä. Ekman arvioi, että työ tulee jatkossa painottumaan hienosäätöön ja käytännön asioiden hoitoon. Esimerkkeinä hän mainitsee kandidaatin työn, erikoistapaukset, muutokset, oikeusturvan, laillisuuden ja vaikkapa valitukset – kaikkea mitä tulee vastaan käytännössä. Niin, ja onhan sitten vielä HOPS eli henkilökohtainen opintosuunnitelma, jonka käytön suunnittelussa ja toteutuksessa on vielä urakka, jossa opiskelijoidenkin näkemystä kaivataan. Opetuksen kehittämiseen on Ekmanin mukaan satsattu viimeaikoina kiitettävästi TKK:lla. Hyvä esimerkki on hänen mukaansa YOOP-ohjelma, jossa opetushenkilökunta voi suorittaa 15 opintoviikon kokonaisuuden pedagogisia opintoja. Ekmanin mukaan TKK:lla on aitoa innostusta opetuksen kehittämiseen. Hän uskoo, että opetuksen määrätietoinen kehittäminen ei voi olla tuottamatta tuloksia, vaikka sen tason muutosta onkin vaikea mitata. ONKO RAJAUKSISTA TODELLA HYÖTYÄ? Viime aikoina korkeakoulupoliittista keskustelua on hallinnut lähinnä kysymys opintoaikojen rajaamisesta. Ekman epäilee rajauksien järkevyyttä. Hänen mielestään opintoajan rajaukset ovat kyllä yksi keino, mutta silti häntä mietityttää. – Lääkitäänkö siinä oireita vai sairautta. En ole ollenkaan varma. Ekman myös pelkää, että rajaukset aiheuttavat turhaa ylimääräistä byrokratiaa, kun seitsemän vuotta opiskelleet tulevat anomaan jatkoa opinto-oikeudelleen. Hän myös kyseenalaistaa sen, kuinka paljon seitsemän vuoden aikaraja oikeasti vaikuttaa valmistuneiden määrään. Ekmanilla ei tietenkään ole mitään nopeaa opiskelua vastaan. Hän painottaa ammattimaista asennetta opiskeluun. Harrastelijamainen puolivillainen asenne johtaa vain kaikkien osapuolien tyytymättömyyteen, jolloin sekä opiskelija että koulu ovat tyytymättömiä. Koulutuksessa on Ekmanin mukaan panostettava laatuuntuun. – Tavoitteena ei ole tuottaa ääretöntä määrää diplomi-insinöörejä. Koulun tehtävänä on huolehtia, että edellytykset opiskella ja tehdä täällä duunia ovat mahdollisimman hyvät. Suomalaista korkeakoulujärjestelmään on lähinnä parjattu tehottomaksi ja taloudellista kasvua hidastavaksi. Ekmanin mukaan suomalaisessa malli on parhaimmillaan kuitenkin reilu ja avoin. Opiskelijan ei tarvitse salata vaikeuksiaan siinä pelossa, että vaikeuksista puhuminen vaikuttaisi negatiivisesti arvosanoihin. – Suomalaisessa järjestelmässä opinhalu on tärkeä motiivi, ei silmän palvonta tai arvosanametsästys, Ekman pohtii. Teekkareita hän myös kiittelee oma-aloitteisuudesta, vastuuntunnosta sekä uskomattomasta sitkeydestä ja venymiskyvystä, kunhan vain tarjotaan sopivasti haasteita ja mahdollisuuksia. Ekmanin kausi vararehtorina on alkanut kiireisesti. Kokouksia ja vauhtia on ollut paljon. – Ja luontaisetuna on olla jatkuvasti itseään fiksummassa seurassa, vararehtori sanoo.