Näyttämö on riisuttu liki alastomaksi rekvisiitasta. Valokeilat risteilevät tyhjyydessä, jota on täyttämässä suurimman osan ajasta vain kaksi kalterein varustettua häkkiä. Vankilatilan illuusio on karu mutta vakuuttava. Lattialle on polvistunut huivipäinen ja verryttelyasuinen nuori mies, joka tankkaa Isä meidän -rukousta katukielellä ja epätoivoisen ihmisen vimmalla. Hän on puertoricolainen Angel Cruz, jota syytetään uskonnollisen johtajan murhasta. Angel myöntää ainoastaan ”ampuneensa pappia perseeseen”, koska tämä ”varasti hänen kaverinsa”.

Jeesus Hyppää Metroon -näytelmän alkuasetelma on kirjoitettu aikuiskatsojaa kiusaavaan, kosiskelevan koo­mi­seen sävyyn. Mutta tahmean lähdön jälkeen vauhti hieman paranee ja teemat syvenevät. Angel joutuu oikeudenkäyntinsä ajaksi New Yorkin pahamaineiseen Riker’s Islandin vankilaan. Siellä hän tapaa uskoon tulleen sarjamurhaajan Lucius Jenkinsin, joka odottaa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa.

Amerikkalaisen Stephen Adly Guirgisin näytelmä käsittelee moraalia, uskoa ja sovitusta. Onko Angel, joka vahingossa tappoi papin yrittäessään pelastaa ystävänsä, yhtä syyllinen kuin mies, joka on tappanut kahdeksan ihmistä? Voiko Angel pelastua tietoisuuden tai valaistumisen kautta? Lucius sanoo näytelmässä: ”Kahdeksan ihmistä, kahdeksan ihmistä. Kaikki sanoo aina samaa. Mä tapoin kahdeksan ihmistä, joten mä olen paha. Sä et tappanut kahdeksaa ihmistä, joten sun täytyy olla hyvä”. Näyttelijät Eppu Salminen (Angel) ja Henry Hanikka (Lucius) suoriutuvat vaativista osistaan kunnioitettavasti. Erityisesti Hanikka kunnostautuu fyysisestikin rankassa roolissaan. Panu Vauhkonen ja Jarkko Rantanen tuovat särmää erilaisina vanginvartijoina. Aino Sepolla on merkittävä rooli näytelmän ainoana naisena, Cruzin asianajajana Mary Jane Hanrahanina. Tarina olisi aika ontto, ellei Mary Jane kertoisi katsomolle omia vaikuttimiaan – sitä, miksi päättää riskeerata uransa ja ryhtyy auttamaan Angelia. Juridisestihan tehtävä on toivoton.

Kolmekymppinen Adly Guirgis on kirjoittanut näytelmänsä konekiväärikielellä. Jos se tökkii katsojaa, koko näytelmän vastaanotto on vaikeaa. Riku Suokkaan suomennos ja suoraviivainen, televisionomainen ohjaus jättää vielä syventämisen varaa eikä tavoita draaman kaikkia tasoja.

Se on sääli, sillä esityksellä olisi sanottavaa. Ihmisten soisi pohtivan Adly Guirgisin teemoja hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, uskosta ja sovituksesta maailmassa, jossa kuolemantuomio on yhä voimassa 84 valtiossa.

Esityskalenteri ja lisätietoja löytyy osoitteesta: www.hkt.fi/studiopasila.