TKK pyrkii kasvattamaan vuosittain valmistuvien tohtorien määrää. Tavoitteen taustalla ovat muun muassa hallitusohjelman ja työelämän vaatimukset. Onko odotettavissa jo tohtori-inflaatio?

TKK:n tieteellinen tutkimus ja tutkijakoulutus ovat kohtuullista kansainvälistä tasoa. Pilviä on silti tiedetaivaallakin, kuten käy ilmi korkeakoulun tutkimustoiminnan strategiasta. Pitkäjänteisestä rahoituksesta on pulaa, ja tutkimus on yhä enemmän projektirahoituksen varassa. Tohtorinkoulutuspaikkoja on tällä hetkellä liian vähän. Ilmassa on huoli tutkijan uran houkuttelevuudesta. Vaikka mieli palaisi tiedettä tekemään, akateeminen pätkätyöläisyys ei välttämättä vedä puoleensa.

Uhista huolimatta korkeakoulun tavoitteena on lisätä vuosittain valmistuvien tohtorien määrää. TKK:n rakenteellisen kehittämisen muistiossa helmikuulta 2004 lähtökohtaiseksi tavoitteeksi asetetaan, että vuosittain valmistuvien tohtorien määrä olisi kaikilla aloilla kymmenen prosenttia DI-tutkintojen määrästä. Joillakin aloilla luku voisi olla 20–25 prosenttia, teknillisen fysiikan ja matematiikan osastolla jopa 40. Muistiossa myönnetään, että tavoite on asetettu hieman yläkanttiin.

Tilastotiedot korkeakoulun tutkinnoista vuodelta 2002 kertovat, että tohtoritavoitteista jäätiin jälkeen miltei kaikilla osastoilla, parissa tapauksessa jopa 100 prosenttia. Keskimäärin vaje oli noin 40 prosenttia, koko korkeakoulun tasolla kolmisenkymmentä. Myös lisensiaatin tutkintojen määrä on jäljessä tavoitteista.

Sähkötekniikan osaston johtaja Pekka Wallin on sitä mieltä, että tohtorien määrän kasvattaminen on oikea tavoite. Wallinin mukaan teknologian kehittyminen lisää alan tohtorien tarvetta. Myös fysiikan ja matematiikan saralla suuntaus on sama, kertoo teknillisen fysiikan osaston johtaja Pekka Hautojärvi. ”Fysiikka ja matematiikka ovat pitkälle kehittyneitä tieteenaloja, joissa viiden vuoden opiskelu ei anna kaikkiin asioihin riittäviä valmiuksia.”

Tuotantotalouden osaston johtaja Paul Lillrank taas pitää korkeakoulun tavoitteita kyseenalaisina:

”Tohtorien määrän nostaminen ja neuvostoliittolaisten tuotantokiintiöiden asettaminen on opetusministeriön keksintöä. Minusta se on täyttä hulluutta ja johtaa vain tohtori-inflaatioon”, Lillrank sanoo.

Sähkö- ja tietoliikennetekniikan tutkijakoulun johtaja Perttu Puska arvioi, että tohtoritavoitteiden takana on tarve erottua muista tekniikan alan oppilaitoksista.

”Ammattikorkeakoulut kilpailevat samoista opiskelijoista. TKK:n on profiloiduttava korkeinta teknistä ja tieteellistä opetusta antavaksi korkeakouluksi.”

Opetusministeriön ylitarkastaja Marja Pulkkinen kertoo, että vuosittain valmistuvien tohtorien määrän kasvattaminen kuuluu hallituksen ohjelmaan. Valtioneuvoston näkemyksen mukaan tohtorit työllistyvät hyvin ja koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Myös yritysten satsaukset tutkimukseen kasvattavat tohtoreiden kysyntää.

Tekniikan akateemisten liitto TEK uskoo niin ikään, että yksityisellä sektorilla on tilausta tekniikan tohtoreille. TEK:n koulutuspolitiikan yksikön johtaja Jukka Mäkelä sanoo tarvetta olevan erityisesti tietointensiivisillä aloilla, kuten sähkö- ja tietoliikennetekniikassa. Eri alojen välillä on kuitenkin eroja, eivätkä väitelleiden perinteiset työpaikat julkisen sektorin puolella tule lisääntymään.

”Tohtoreiden tulevaisuus on ensisijaisesti yliopistomaailman ulkopuolisessa työelämässä. Akateeminen ura on sattuman kauppaa”, sanoo Pekka Hautojärvi.

Pitäisikö tohtorikoulutuksenkin sitten olla vähemmän akateemista? TKK:sta ensin diplomi-insinööriksi ja sitten tekniikan tohtoriksi valmistunut yhdysvaltalainen Alex Kriman sanoo suoraan, että hänen ainoa motiivinsa jatko-opiskeluun oli parempiin töihin pääsy.

”Maisterin tutkinto ei enää takaa kilpailukykyä”, arvioi useita vuosia työelämässä viettänyt Kriman.

Krimanin päämäärä oli hoitaa opinnot rivakasti, kirjoittaa hyväksyttävä väitöskirja ja palata sen jälkeen töihin. Hän sai huomata, ettei TKK:n tohtoriperinne tukenut pyrkimystä.

Krimanin mielestä jatkokoulutuksen vanhanaikainen akateemisuus ja korkeaan tieteelliseen tasoon pyrkiminen hidastavat turhaan työelämälähtöisten opiskelijoiden valmistumista. Tohtoriopintojen pitäisi hänestä DI-tutkinnon tapaan olla suoritettavissa opiskelijan haluamaan tahtiin. Krimanilta itseltään kului jatko-opiskeluun vuosi ja seitsemän kuukautta, josta kahdeksan kuukautta johtui hänen mukaansa prosessin hitaudesta.

”Perusteltu mielipide tuokin”, sanoo Perttu Puska. Hänen mielestään Krimanin mielipiteelle on kuitenkin olemassa vasta-argumentteja.

”Kun yritysmaailmasta on otettu mallia tutkintoihin, on yleensä tullut takapakkia. Työelämässä eletään päivän trendeissä, korkeakoululla taas on pitkä linja.” Korkeinta tieteellistä opetusta antava laitos ei voi lähteä myötäilemään trendejä, sen pitää tarjota ne. Teknillisen fysiikan tutkijakoulun johtaja Martti Salomaa huomauttaa, että diplomi-insinöörin tutkinto on ammattitutkinto. Tohtorin tutkinto taas merkitsee kykyä itsenäiseen tutkimustyöhön. Toiset opiskelijat saattavat omaksua sen nopeasti, toiset eivät koskaan.

”Jatko-opiskelija voi tietysti valmistua nopeastikin ilman korkeiden tieteellisten kriteerien täyttämistä suorittamalla tekniikan lisensiaatin tutkinnon”, Salomaa lisää.

Paul Lillrankin mielestä koko keskustelunaihe on ”kuin jumalanpilkkaa”.

”TKK on tiedeyliopisto, jonka isänmaallinen velvollisuus on mustasukkaisesti valvoa akateemista integriteettiä ja tasoa. Jos joku haluaa tohtorin tutkinnon vain CV:nsa koristeeksi mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti, TKK ei ole hänelle sopiva paikka.” Lillrank pitää Krimanin käsityksiä TKK:n mission, vision ja strategian vastaisina. Mission mukaan TKK:n jatkokoulutuksen tulee olla nimenomaan tieteellistä tutkijakoulutusta. Myös TEK:n Jukka Mäkelä pitää jatko-opintojen tieteellisyyden vaalimista järkevänä. Tohtoriksi väitteleminen ei ole kaikkia varten.

”Noin 15 prosentille TEK:n jäsenistöstä jatko-opinnot ovat sopivaa täydennyskoulutusta, muille 85 prosentille on olemassa muita vaihtoehtoja.”

Martti Salomaa uskoo, että tohtoritavoitteisiin voidaan päästä ns. luonnonmenetelmällä. Kun tutkimustyö on tasokasta ja ympäristö rakentava ja luova, kiinnostus jatko-opiskelua kohtaan lisääntyy. Tavoitteiden saavuttamista tulee silti tukea määrärahoja kasvattamalla. Pekka Wallinin mukaan ongelmia tuottaa puute palkallisista tohtorikoulupaikoista ja koulutuksen vaatimasta infrastruktuurista. ”Valtion pitäisi yksinkertaisesti huomata oma etunsa.”

Pekka Hautojärven mielestä paras keino tohtoritavoitteiden saavuttamiseksi olisi tohtorinkoulutuksen tehostaminen. Yhteiseurooppalaisen tutkintorakenteen mukainen tavoiteaika, kolme vuotta, on TKK:llekin käypä normi. Lisensiaattiopinnot Hautojärvi poistaisi kokonaan. ”Saksalaisellekin riittää viisi vuotta koulun penkillä, miksei sitten suomalaiselle?”

Hautojärvi pitää tärkeänä, että tohtoriksi valmistutaan riittävän varhain, mieluiten kolmekymppisenä tai nuorempana.

Käsitys tohtorista on vuosien saatossa muuttunut. Väitteleminen ei enää ole tieteellisen uran huipentuma, vaan sen alku. Perttu Puska näkee taustalla ajattelun muutoksen. ”Tiede on professio muiden joukossa ja tohtori sen selkein edustaja.”

Puska on huomannut tieteellisen julkaisemisen tahdin kiihtyneen. Nykyajan ammattitutkijan odotetaan julkaisevan tietyn määrän papereita, ja yksittäisen työn arvokkuus laskee. Puska arvioi, että väitöskirjoissa näkyy kriteerien aavistuksenomainen lasku. ”Toisaalta tutkijoiden ammatti-identiteetti ja kielitaito ovat vahvempia kuin ennen. Siinä mielessä julkaisujen taso on noussut”, hän pohtii. Tohtorinkoulutuksen laatuun on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota.

Paul Lillrank pelkää tohtorikiintiöiden johtavan juuri laadun heikkenemiseen: ”Titteleitä kyllä tulee, mutta osaamista ja uutta tietoa ei. Tämä on paitsi epärehellistä silmänlumetta, myös Suomen kilpailukyvyn ja selviytymisen kannalta tuhoisaa.”

Martti Salomaa arvioi, että parhaiden tutkimusryhmien vuorovaikutus kansainvälisten huippututkijoiden kanssa auttaa osaltaan pitämään kiinni korkeista kriteereistä. ”Vain kansainvälisen tason väitöskirjoilla on merkitystä.”