Kun näyttelijä Laura Birn , 24, tulee haastattelupaikalle omenaa syöden ja jättää muutaman tenttikirjan Teatterikorkeakoulun infopisteeseen, hän ei vaikuta lainkaan tähdeltä.

Tähdeltä? Hetkinen, pitäisikö hänen sitten vaikuttaa tähdeltä? Ja jos niin millä tavalla? Pitäisikö Birnissä olla jotain erityistä marilynmaista gloriaa, elitististä käytöstä, toimittajan ylenkatsontaa ja oman tilan ottamista heti alkumetreiltä alkaen?

Mutta hänhän on näytellyt lähivuosina kahdessa suuressa kotimaisessa filmissä, hän poseeraa parhaillaan Lasipalatsin seinässä olevassa Lupaus-elokuvan mainoslakanassa ja esiintyy Helsingin kaupunginteatterin lähes loppuunmyydyssä Sydänmaassa.

Mutta ei, hän on kuin kuka tahansa ikäisensä nainen. Hän hörppii iloisena kahvia ja ottaa rennon asennon tshekkiravintolan sohvalla: opiskelupäivä on vihdoin ohitse.

– Ei mua tuolla kadulla niin tunneta, rauhassa saan olla, Birn kertoo.

Moni muistaa Birnin parin vuoden takaisesta Helmiä ja sikoja -elokuvasta. Siinä hän esitti voimakasta ja myötätuntoista Lauraa, johon Mikko Leppilammen esittämä hullun veljessarjan fiksuin osapuoli ihastuu. Joulukuussa ensi-iltaan tulevassa, Ilkka Vanteen ohjaamassa lottaelokuvassa Lupaus hän on nuori Mona. Tästä syksystä lähtien hän on esittänyt Helsingin kaupunginteatterin Sydänmaassa lievästi cp-vammaista Siskoa. Birn on nauttinut valtavasti näytelmästä, joka sijoittuu Keski-Pohjanmaalle ja käsittelee vaikeita teemoja herätysliikkeistä, suomalaisesta uppiniskaisuudesta ja yksin jäämisen tuskasta.

– Siskon ja pojan tarina kosketti valtavasti. Ohjaaja Heidi Räsänen on vanha tuttuni, ja veljeä esittävä Jarkko Lahti on mahtava näyttelijä, johon voi luottaa.

Birnin herkät ja kauniit piirteet jäävät helposti mieleen, vaikka hänen nimeään ei heti muistaisikaan. Birnin kasvoja onkin usein käytetty mainoksissa katseenvangitsijana. Hän on viehättävä, mutta onko siinä jotain pahaa?

Teatterikorkeakoulua kritisoidaan välillä siitä, että se valitsee näyttelijäopiskelijansa liiaksi ulkonäön perusteella. Birn kiistää ulkonäkökriteerit jyrkästi.

– Ei kukaan läpäisisi nelivaiheista pääsykoetta, jos ei olisi lahjakas. En mitenkään allekirjoita, että nykyisessä näyttelijäkoulutuksessa haettaisiin vain nättejä näyttelijöitä.

Birn myöntää, että naisnäyttelijöillä on erilaisia ulkonäköpaineita kuin miehillä.

– Kyllähän ulkonäkö voi vaikuttaa suuntaan tai toiseen. Kauniita ihmisiä tykätään katsella. Se voi vangita, ja kauniit näyttelijät eivät välttämättä pääse olemaan pahoja ja ällöttäviä. Meidänkin luokalla kaikki tytöt ovat tosi nättejä mutta samalla lahjakkaita.

Oman kuvan katsominen isolta valkokankaalta oli Birnille Helmien ja sikojen aikaan pelästyttävä kokemus.

– Se oli ihan kamalaa! Ekalla kerralla en pystynyt siihen ollenkaan, toisella kerralla jo vähän paremmin ja kolmannella kerralla meni ihan hyvin. Ja oman äänen kuuleminen oli myös kauheaa, näyttelijä muistelee.

Vallitsevasta patriarkaalisesta katsantokannasta kielii paljon se, että Martti Suosalo ja Esko Nikkari nähdään aina silloin tällöin mainosjulisteissa, mutta esimerkiksi Eeva Litmasella on sellaiseen asiaa vain, jos hänen tähdittämänsä elokuva, kuten Rakkaudella, Maire on taiteellisesti todella korkealuokkainen. Tai ajatellaanpa Ulla Tapanista: hän heittää ulkonäöstään ja ulkomuodostaan reilusti herjaa. Tarvitsisiko hänen tehdä sitä, jos hän olisi mies?

Entä kuka on vaatinut Taisto Reimaluotoa, Sulevi Peltolaa tai Oiva Lohtanderia tekemään tiliä ulkonäöllisistä ’vajavaisuuksistaan’, kun yhteiskunta tuntuu pakottavan jokaisen naisnäyttelijän raportoimaan mahdollisista ihohoidoistaan, kuntokuureistaan, plastiikkakirurgikäynneistään tai erikoisruokavalioistaan? Erikseen tulevat tietysti Hannele Laurin kaltaiset persoonat, joka tekevät tämän kaiken pyytämättäkin.

JULKISTA RIISTAA

Näyttelijän ammatti on julkinen ja kun mainetta alkaa tulla, ihmistä revitään joka paikkaan. Jos oikein hyvä tuuri käy, pääsee lehtien kansikuvamalliksi.

Näin on käynyt 24-vuotiaalle Pamela Tolalle, joka hymyilee lokakuun Image-lehden kannessa. Hän tuli tutuksi tv-sarja Skenestä sekä Pahasta maasta. Nyt hän on uuden Tyttö sinä olet tähti -elokuvan 19-vuotias Nelli, ja pian valkokankaalle tulee Saippuaprinssi, jossa Tola kirjoittaa saippuasarjaa Ilonan roolissa.

Tola ei ole kiinnittänyt suurempaa huomiota kuvansa näkymiseen julkisilla paikoilla.

– Oma kuva ei tunnu oikeastaan miltään. Voi olla, että minua ei tunnistettaisi, vaikka seisoisin lehden vieressä, Tola sanoo Imagen kansikuvasta.

On helppo uskoa, että Tola haluaa olla välillä tuntematon. Suomi on niin pieni maa, että selkääntaputtajia riittää, ja varsinkin yöelämässä moni näkee velvollisuudekseen antaa sensuroimatonta ja suoraa palautetta, jonka he tunnetusti voisivat milloin tahansa sanoa selvinpäinkin.

Pujahtaessaan ulos ovesta hoikka ja melko pienikokoinen Tola voisi helposti upota keskustan vilinään, mutta jos häntä katsoisi tarkemmin, voisi huomata jotain tuttua.

Edessäni istuu kuitenkin Pamela Tola vapaa-ajalla. Hän on käynyt kirjaostoksilla Akateemisessa Kirjakaupassa, ja ohjelmassa on samana iltapäivänä vielä monta haastattelua ennen seuraavan viikon promootiokiertuetta.

Vaikka näyttelijät ovat väkisinkin julkisuudessa, alan opiskelijoille ei Tolan ja Birnin mukaan anneta erityistä julkisuudenhallinnan koulutusta.

– Meistä koulutetaan teatterinäyttelijöitä, ei julkisuuden henkilöitä. Harvoista tulee mitään tähtiä. Minäkin haluan keskittyä näyttelemiseen, siihen, että saan tehdä mahdollisimman paljon kiinnostavia roolihahmoja, löytää uusia puolia itsestäni ja kehittyä näyttelijänä. Haluan tehdä persoonia, en pelkästään esittää jonkun tyttöystävää, ja olenkin ollut tyytyväinen saamiini rooleihin, Tola sanoo.

Birn on samaa mieltä.

– Minulla on onnekas olo, koska olen saanut niin paljon erilaisia, mielenkiintoisia rooleja.

Birn myöntää, että näyttelijä altistuu julkiselle arvostelulle.

– Ei voi ajatella, että esiinnymme ihmisille, mutta he eivät saisi sanoa meistä mitään. Aina on eri mielipiteitä. En ole joutunut sellaiseen pyöritykseen, että siitä olisi tullut ahdistusta.

Sekä Tola että Birn ovat sitä mieltä, että joillakin ihmisillä on vääristynyt kuva siitä, että teatteriopinnot olisivat jonkinlainen tähtiportti. Taiteilijoita valvotaan ja palvotaan. Melkein kaikki opiskelijat

Pamela Tola on saanut viime vuosina esittää moneen kertaan rikkaan perheen tyttöä, mutta rooleissa ei hänen mielestään muuten ole ollut juuri mitään yhteistä. käyvät työharjoittelussa opiskelujen ohessa, mutta harvoin saa lukea laskentatoimen tai immateriaalioikeuden opiskelijan kesätyökokemuksista.

– Ei tätä alaa voi tehdä vain julkisuuden kautta, Tola vahvistaa.

TAKKI TYHJENEE HUOMAAMATTA

Kova työtahti voi kuitenkin alkaa puristaa nilkkaa jo nuorena, jos töitä tarjotaan koko ajan. Tyttö sinä olet tähti ja Saippuaprinssi kuvattiin viime kesänä peräkkäin, ja Tola sanoo, että hänen piti sen jälkeen pitää kolmen kuukauden tauko kaikesta näyttelemisestä. Sinä aikana hän keskittyi lepäämiselle ja ystävilleen.

– Olen sellainen, että buukkaan helposti kalenterin täyteen tekemistä, ja sitten yhtäkkiä huomaan, ettei jää aikaa muuhun. Olen oppinut, että täytyy arvostaa itseään sen verran, että levähtää. Ihminen ei pysty näyttelemään, jos ei ole mitään annettavaa.

Elokuvaroolit ovat aina olleet varmempi tie kuuluisuuteen kuin teatteri, ja nopeasti voi tulla mieleen, etteivät tietyt näyttelijät ikinä esiinny lavalla. Toisin kuitenkin on. Tola ja Birn ovat molemmat neljännen vuosikurssin näyttelijäopiskelijoita, ja he ovat vuosien varrella tehneet perinteistä teatteria lukemattomia kertoja. Viimeksi Tola esiintyi kevätkaudella Teatteri Jurkan Westendissä ja Birn muun muassa eräässä Teakin lopputyönäytelmässä.

Nyt Studio Pasila kutsuu Birniä useita kertoja viikossa Sydänmaan kulisseihin. Tola taas tahkoaa kahden Teatterikorkeakoulun näytelmän parissa ja on innostunut, että pääsee vaihteeksi teatterin pariin.

– Toisessa näytelmässä saan esittää mummoa! useasti rikkaan perheen hyväosaisena tyttärenä viime aikoina nähty Tola naurahtaa.
<7/br>

Aika teatterikoulussa kuluu vitkaan, kun on koko ajan menossa. Kumpikaan nuorista julkkiksista ei usko, että pystyisi valmistumaan tavoiteajassa eli neljässä vuodessa, mutta eivät he siinä mielessä ole erikoistapauksia.

– Joskus sitä miettii, että apua, miten nopeasti aika on mennyt. Ei ole olemassa valmista näyttelijää, mutta kohta pitäisi osata kaikki, mitä koulussa opetetaan, Birn pohtii.