Onko Teekkarikylä enää vain ihmisten asuinpaikka, missä ei harrasteta seksiä? Onko Kylän legendaarisesta maineesta jäljellä enää muuta kuin muisto ennen niin voimakkaasta yhteishengestä?

Ainakin Lauri A. Kovanen pitää ”Teekkarikylän yhteisöllisyyttä” nykyisin lähes myytin-omaisena käsitteenä, vaikka yhteishenkeä vielä löytyykin.

– Kauniisti sanottuna yhteisöllisyysdiversiteetti on suurempi kuin esimerkiksi 50-luvulla, jolloin (kuulemma) lähestulkoon kaikki tunsivat kuuluvansa kyläyhteisöön.

Lauri valittelee yksilökeskeisen ajattelutavan yleistymistä ja korostumista. Esimerkiksi soluasuminen on Laurin mielestä monille turhan suuri ”mörkö”. Pahimmillaan tämä saattaa johtaa solukämppiin erakoitumisena, jos soluasumista vierastavat joutuvat vasten tahtoaan katselemaan myös muita ihmisiä ympärillään.

– Yksiöiden suhteellinen osuus kasvaa koko ajan, mikä ei voi olla vaikuttamatta kylässä vallitsevaan henkeen, Lauri sanoo.

Silti Teekkarikylän pitäisi Laurin mielestä osata sopeutua muutoksiin, eikä vain haikailla vanhojen hyvien aikojen perään.

Myös Pekka Aavikko allekirjoittaa väitteen yhteisöllisyyden vähenemisestä. Osaksi tästä saatetaan joutua syyttämään sinänsä niinkin mukavaa asiaa, kuin liikenneyhteyksien paranemista.

– Alkuaikoina liikenneyhteydet muualle olivat heikot. Teekkareiden oli oltava Otaniemessä, ja opiskelijoiden määräkin oli tuolloin vähäisempi, joten yhteisöllisyyttä syntyi varmasti nykyistä helpommin, Pekka Aavikko sanoo.

Myös Joutomiesten Juha-Matti Hirvonen uskoo, että kulkuyhteyksien kehittymisellä on ollut vaikutuksensa.

– Varhaisina kylän vuosina ihmisten piti keksiä ajanvietettä yhdessä, kun ei ollut tietokoneita, naapureiden televisioita tai tiheitä kulkuyhteyksiä itäiseen satamakaupunkiin. Yhdessä tekemisestä muotoutui yhteishenki, josta voi kaiholla lukea Lässyistä, Juha-Matti Hirvonen pohtii.

Toisaalta Hirvonen suosittelee ihmisiä yksinkertaisesti tutustumaan muihin solun asukkeihin. Näin jokainen voi itse kehittää yhteisöllisyyttä ja samalla yhteistä asumisviihtyvyyttä.