Valkoisen salin kesänäyttely Sosialistinen realismi – Suuri utopia tutustuttaa näyttelykävijän vuosien 1930–60 Neuvostoliittoon ja unelmaan lisäarvon tasaisesta jakautumisesta. Ahkera neuvostotyöläinen, kukoistavat kolhoosit, viisivuotissuunnitelmat, aina aurinkoiset pioneerileirit ja toveri Juri Gagarin heräävät vaikuttavasti eloon tämän kiistellyn taidesuuntauksen merkillisen hienoissa töissä.

Näyttelyn 60 taulua ja muuta esinettä on lainattu Moskovasta Venäjän nykyhistorian keskusmuseosta. Länsimaissa teoksia ei ole aiemmin juuri nähty, joten esillä on ainutlaatuinen kokoelma maalauksia, piirroksia, banderolleja, julisteita, posliinia ja kristallia. Näyttely tekee kunniaa sellaisille venäläisille mestareille kuin Aleksander Deineka, Ilja Mashkov, Pjotr Kontshalovski ja Kuzma Petrov-Vodkin.

Seinävaatteita ja astiastoja koristavat pääosin suurten johtajien Stalinin ja Leninin kuvat, mutta myös työ ja teollistuminen on nostettu teoksissa arvoonsa. G. Kuznetsovan tarjotin ”Tuotantoelementti” (1920–30-luku) esittelee kaikille teekkareille tutun hammasrataskuvioinnin.

Näyttely on kokonaisvaltainen elämys. Balalaikkamusiikki soi, ja melkein voi jossain haistaa höyryävän teesamovaarin tuoksun. Oppailla on yllään valkoiset paidat, ja punaisten pioneerihuivien solmut ovat keskuskomitealaisittain ojennuksessa. Näyttelyn paatoksen äärellä voi aidosti ihailla taitavaa maalaustaidetta, kauhistella sen propagandistisuutta tai retroilla Leningrad Cowboys -tyyliin. Pioneerihuiveja ja CCCP-t-paitoja on kaupan.

Sosialistinen realismi on avoinna 22.9. asti Valkoisessa salissa, Aleksanterinkatu 16–18. Joka päivä 11–19. Liput 7 ja 5,50 e.

Nykytaiteen museo Kiasman Popcornia ja politiikkaa – Taiteen aktivistit -näyttely nostaa esiin 1960-luvun merkityksen nykytaiteessa ja esittelee teoksia museon omista kokoelmista 1960-luvulta tähän päivään. Kahdessa kerroksessa on tyylikäs kattaus maalauksia, veistoksia, valokuvia, installaatioita ja videoteoksia noin 70 nimekkäältä taiteilijalta Andy WarholistaNam June Paikiin ja Kalervo Palsasta Sirpa Alalääkkölään.

Näyttelyssä on nimensä mukaisesti kaksi peruslinjaa: yhtäältä kevyt pinnan kulttuuri ja toisaalta yhteiskunnallinen osallistuvuus. Temaattisina kokonaisuuksina etenevät sodanvastaisuus, luonnonsuojelu, seksuaalinen vapautuminen, ruumiin politiikka, yhteiskunnan rakennemuutos, teknologiausko, sarjakuva ja kuluttaminen.

Poptaide juontaa juurensa Yhdysvaltoihin. Se ihannoi sarjatuotantoa ja kaupallista kuvastoa, pilkkasi sovinnaisia arvoja ja rikkoi perinteisen estetiikan muotokielen. Amerikkalaisesta underground-sarjakuvasta otti vaikutteita myös suomalaisen poptaiteen keulahahmo Harro Koskinen (s. 1945). Hänen kuuluisat sikateoksensa kommentoivat terävästi suomalaista porvarillista elämänmenoa. ”Sikamessias” (1969) joutui aikanaan syytteeseen jumalanpilkasta. Tänä päivänä töissä on provokatiivisuutta tuskin nimeksi.

1970-luvulla Koskinen käsitteli isänmaan kohtaloa ja luonnonsuojelua teossarjassa ”Suomalaista elämänmuotoa”. Maalausten Suomen lipun käyttö voisi herättää huomiota nykyäänkin. Värikäs sekatekniikkateos ”Noki” (1971) varioi myös poptaiteelle tyypillisesti tuolloisen kumi- ja kaapelitehtaan logoa.

Viiden tamperelaismiehen Rodtsenko-seura (1984–1990) toi suomalaista kuvataidetta postmodernille aikakaudelle. Se lainasi nimensä venäläiseltä avantgardistilta ja toteutti monenlaisia poikkitaiteellisia projekteja. Seuran ironinen asenne, perinnetietoisuus ja historiallinen lainailu näkyy sälekaihdininstallaatiossa ”On lottovoitto syntyä Suomeen”(1985–89), joka esittelee poliittisesti epäkorrektin mustan lakupaperimiehen. Nyky-yhteiskunnassa ihmisen keho on merkityksillä ladattua identiteettipolitiikkaa. Kiasmassa naiskehoa kuvaavat myös naiset itse. Sievistelyä on turha odottaa – viattomuus on menetetty. Näissä kuvissa naiset esiintyvät totutuista poikkeavissa rooleissa.

Heli Rekula (s. 1963) haastaa kulttuurisia käsityksiä vallasta, pyhästä ja seksuaalisuudesta. Triptyykki ”Pyhiinvaellus” (1996) esittelee nuoren tytön ja kanin ikonimaisissa kuvissa. ”Hyperventilaatiossa” (1993) happinaamarin letkut kulkevat naisen suusta alaruumiin aukkoihin. Voiko siis nainen määritellä itsensä vain itsestään käsin?

Elina Brotherus (s. 1972) on valmistunut maisteriksi sekä Helsingin yliopistosta kemia pääaineenaan että Taideteollisesta korkeakoulusta valokuvataiteen osastolta. Hänen dokumentaristissa kuvissaan on usein henkilökohtaista kaikupohjaa. Valokuvasarjassa ”Love bites” (1998–1999) Brotherus käsittelee rakkautta herkästi ja voimakkaasti mutta hämmentävästi. Jäljet iholla muistuttavat pikemmin väkivallasta kuin hellyydestä.

Norjalainen Mari Slaattelid (s. 1960) käsittelee kauneutta ja maalaamista ”Suojaava”-nimisessä neliosaisessa kuvasarjassa (2000). Siinä poseeraa aikuisen naisen suojaavalla kasvonaamiolla maalattu pikkutyttö, Slaattelidin oma 8-vuotias tytär. Slaattelid sai teossarjalla sekä ”Reading Woman” -maalaussarjalla pohjoismaisen maalaustaiteen Carnegie-palkinnon vuonna 2000.

Popcornia ja politiikkaa on avoinna kevääseen 2003 asti Kiasmassa, Mannerheiminaukio 2. Ti 9–17, ke–su 10–20.30, ma suljettu. Liput 5,50 ja 4 e, perjantaisin klo 17–20.30 vapaa pääsy.