Pikkuskidin toimenkuvaan kuuluu olennaisesti kuoppien kaivelu ja kuraisuus. Kuoppia ei kaivella siksi, että jotain saattaisi löytyä. Kuoppia kaivellaan vain kuoppien kaivelun ilosta. Jos jotain löytyy, kaivelu muuttuu entistäkin hauskemmaksi. Kuraisuus taas seuraa ihmisalkujen täydellisestä ennakkoluulottomuudesta. Taaperot mellastavat useimmiten paikoissa, joihin vanhempia ei saisi. Valitettavasti kuoppien kaivelu ja kuraisuus useimmiten vähenevät jyrkästi iän lisääntyessä.

Kliseinen – usein Hollywood-elokuvasta peräisin oleva – kuva ­tiedemiehistä ja tutkijoista, kuvaa heidät kammioihinsa juuttuneina todellisuudesta vieraantuneina muutoksia vastustavina vanhuksina. Valitettavasti. Jos tutkijoiden asenteet olisivat sellaisia, kuten elokuvissa kuvataan, tieteellinen ja tekninen kehitys olisi hyytynyt jonnekin piikirveen tasolle.

Nykyisen kustannustehokkuuden aikana tutkimusprojektilta usein vaaditaan selvästi rahassa mitattavia tuloksia. Pelkästään odottamattomien tutkimustulosten mahdollinen saaminen ei rahoituspäätökseen riitä. Eri puolilta kuulee juttuja, että rahoitushakemuksissa olisi jo ennakolta esiteltävä, millaisia tuloksia tutkimusprojektilta on odotettavissa. Miten projektia voi kutsua tutkimukseksi, jos jo etukäteen muka pitäisi tietää, mitä löydetään?

Tuskinpa arvasi tarranauhan keksijä George de Mestral kesäisen vuonna 1948 tehdyn patikointimatkan seurauksia. Patikoinnin aikana De Mestralin takkiin takertui sappiruohon siemeniä. Kotona De Mestral ihmetteli mikä sai siemenet takertumaan niin tiukasti kankaaseen. Nopean mikroskooppitutkimuksen jälkeen De Mestral päätteli, että sappiruohon siemenet ovat täynnä koukkuja, jotka takertuivat tiukasti kankaaseen. De Mestral oivalsi, että uutta keksintöä voisi soveltaa vetoketjun tavoin. Tietenkin uudelle keksinnölle lähinnä naurettiin aluksi. Nykyään tarranauhoja voi löytää kaikista paikoista avaruusaluksien ja lenkkareiden väliltä.

Toinen yhtä odottamaton löytö oli alkuräjähdyksen jälkeensä jättämä radiosäteily. Löydön tekivät Arno Penzias ja Robert Wilson New Jerseyssä vuonna 1964. Tarkoituksena oli alun perin vain suorittaa melko arkipäiväisiä tutkimuksia ulkoavaruuden radiosäteilylähteistä. Tutkimuksia varten oli eliminoitava kaikki maanpäälliset säteilylähteet, jotka saattaisivat häiritä mittauksia. Mittauksissa käytettävästä torvimaisesta antennista muun muassa häädettiin siellä pesineet kyyhkyset. Myös niiden torveen jättämät ulosteet, joita kutsuttiin ”valkoiseksi ei-sähköiseksi aineeksi”, harjattiin pois.

Lopulta kun kaikki mahdolliset häiritsevät säteilylähteet oli saatu pois laskuista, jäljelle jäi yhä vaimea säteily, joka vaikutti tulevan joka suunnasta yhtä voimakkaana. Vuoden 1965 alussa James Peebles piti Johns Hopkins -yliopistossa esitelmän, joka käsitteli alkuräjähdystä. Jollakin tavalla Penzias ja Wilson saivat kuulla esitelmästä. Tietojen vaihdon jälkeen pääteltiin, että kohina vastasi alkuräjähdyksen jäljiltä jääneen säteilyn energiamäärää.