Vaalit lähestyvät. Puolueet laskeskelevat ja ynnäilevät ja hiovat vaalistrategioitaan. Hallitusta kaavaillaan sinipunaksi tai punamullaksi. Porvarihallitus olisi varmaan sinimulta. Perusvärejä yhdistelemällä voisimme saada myös vihersineä tai viherpunaa. Keski-Euroopassa eri suunnissa välkähdellyt sinimusta ei ole vielä esiintynyt Suomessa kuin kauhuskenaarioissa.

Puolueiden vaalistrategioiden uutisointia on kiintoisaa lukea. Kaikki julistavat lapsiperheiden tärkeyttä ja työllisyyden autuutta. Mietin omaa henkilökohtaista vaaliteemaani. Millä perusteella minä valitsisin, kenelle annan arvokkaan ääneni? Onko se työllisyyden ratkaisu, opintotuen tasa-arvoistaminen vai kehitysyhteistyö?

Useiden muiden ’nuorten aikuisten’ tapaan olen puoluekannaltani vankka kuin tuuliviiri. Äänestysikäni aikana olen laskelmieni mukaan äänestänyt kuutta eri puoluetta. Yksi puolueista on jo lakannut olemasta, mutta siltikään en ole päässyt perille poliittiseen kotiini. Olenko urbaani kepulainen, punainen porvari vai oikeistolainen demari? Osaisikohan joku politiikkaa tutkiva sosiologi edes sijoittaa minua poliittiseen matriisiin?

Ehkä puolueiden ohjelmista on vaikea saada tolkkua osittain siksi, että puolueet haluavat haravoida mukaansa liikkuvat äänestäjät. Nämä äänestävät milloin mitäkin puoluetta, jos yleensä äänestävät. ”Kyllä mekin arvostamme perhearvoja, kyllä mekin välitämme ympäristöstä, kyllä meidänkin mielestä työn kannattavuus on tärkeää”, puolueet hokevat.

Puolueet haluavat löytää siis juuri minut, joka on jättänyt puolueohjelmat lukematta ja tekee äänestyspäätöksensä ehdokkaan ammatin, iän, koulutuksen ja sukupuolen, mutta pääasiassa kuitenkin mielikuvan perusteella.

Kahvilakeskusteluissa kavereiden kanssa olemme usein tilittäneet politiikan hankaluutta. Kun politiikka tarkoittaa yhteisten asioiden hoitamista, olemme siitä taatusti kiinnostuneita. Mutta usein politiikka on synonyymi sanoille laskelmointi, nurkkakuntaisuus ja selkärangattomuus.

Haikailemme hyvien tyyppien puoluetta, johon kuuluisi ainoastaan fiksuja ja mukavia ihmisiä. Ei vihreitä hittihatteja, jotka uskovat että parta ja rispaantunut villapaita pelastavat maailman. Ei änkkä-vänkkiä ay-liikedemareita, joille ei kelpaa yksikään ratkaisu, jos lakisääteisiä kahvitunteja uhataan lyhentää. Ei cafe lattea juomalla kaupunkilaisuuttaan ilmentäviä kepulaisia. Eikä sinisissä kravateissa tai hyvin istuvissa jakkupuvuissa tärkeileviä kokkareita. Vain oikeita arvoja oikeilla keinoilla ajava puolue.

Pitäisi perustaa Oikeassa Olevien Puolue.