Polyteekkari

Jouko Seppänen opettaa TKK:ssa tieteen historiaa ja filosofiaa. Hän harrastaa esimerkiksi kulttuurihistoriaa ja bioastronomiaa, ja onpa hän tuonut myös japanin opetuksen TKK:uun.

Jouko Seppänen on kerännyt 12 vuotta tieteen historian kirjastoa. Hyllystä löytyy tietoa mun muassa Japanin kulttuurista, kvanttifysiikasta ja naisen seksuaalisuudesta.

Työhuone on vuorattu kirjoilla. Hyllyt jatkuvat myös viereiseen varastotilaan. Tämä tieteen historian kirjasto on osa Jouko Seppäsen alulle panemaa tehtävää, tieteellisen maailmankuvan rakentamista. Seppäsen visiossa tietämyksemme maailmasta ja tieteestä kootaan Internetin ja tietotekniikan avulla maailmankuvan yhteishankkeessa, johon osallistuvat kaikki kansat ja kielet.

Tieteellinen maailmankuva on ollut filosofien unelma jo 1600-luvulta, Leibnitzin päivistä lähtien. 1900-luvun alussa vaikuttanut ns. Wienin piiri hahmotteli yhtenäistiedettä ja kokosi aikansa tieteellisen tietämyksen filosofiseksi järjestelmäksi. Seppänen uskoo, että nykyaikaisen tietotekniikan ja Internetin avulla voitaisiin luoda inhimillinen, formaalisti käsiteltävä tieteellinen maailmankuva. Se sijoittaisi kaikki tieteenalat samalle kartalle historiasta käsin.

”Poliittisesta historiasta ei näköjään opita mitään. Tieteen historiasta taas oppii aina, siinä uusi rakentuu vanhan päälle.”

Saippuarasiaradio ja reikänauhaserpentiini

Tieteen ja tekniikan historia on keksintöjen tarinaa. Insinöörien suuret saavutukset rytmittävät myös Seppäsen omaa historiaa. Seppänen vietti lapsuutensa Meilahden Jalavatiellä. Naapurina hänellä oli lennokkeja rakenteleva teekkari, jonka harrastuksen tienoon pikkupojat ottivat omakseen. Vastapäätä taas asui YIT:n perustanut teollisuusmies nimeltä Krüger.

”Krügerilla oli maailman suurin yksityinen linnunmunakokoelma. Me emme koskaan päässeet katsomaan sitä.”

Seppäsellä oli tapana katsella ikkunastaan YIT:n konttoriin, jossa insinöörit istuivat piirustuspöytiensä ääressä salaperäisen vihertävän valon kajossa. Miten jännittävä ammatti!

”50-luku oli toiveikasta ja edistyshenkistä aikaa. Koulun kemian laboratoriossa askarreltiin raketteja ja taskuradioita, kadulla kuunneltiin Sputnik-uutisia saippuarasioista. Samanlaista varmaan nykynuoriso kokee netin ääressä.”

Ennusmerkit pitivät paikkansa: Seppänen aloitti TKK:ssa vuonna 1961. Samaan aikaan korkeakoululle hankittiin ensimmäinen tietokone. Apparaatti sijaitsi Bulevardin Polysteekin kolmannessa kerroksessa.

”Väliajoilla kävimme poimimassa roskakorista virheellisiä nauhoja serpentiiniksi.”

Ohjelmointia ja systeemisuunnittelua ensimmäisten joukossa opiskellut Seppänen pääsi valmistuttuaan työhön Valtion tietokonekeskukseen, nykyiseen TietoEnatoriin. Siellä hän työskenteli yhtenä maan ensimmäisistä ohjelmoijista. Paluu TKK:uun tapahtui 70-luvulla, kun Seppänen aloitti opetusuransa. Tuolloin päätettiin opettaa kaikille opiskelijoille syksyn alussa kaksi viikkoa ohjelmointia.

”Neljä opettajaa ja seitsemänsataa opiskelijaa. Se oli minun tulikasteeni.”

Opetuksen ja kansainvälisen tiedeyhteistyön lisäksi Seppänen toimii esimerkiksi Itä-Aasian tutkimuksen seuran ja avantouinnin valtakunnallisen yhteistyön parissa.

Tieteen historian oppituoli puuttuu

Laaja-alainen insinöörikoulutus antaa Seppäsen mielestä erinomaiset mahdollisuudet tieteellisen maailmankuvan muodostamiseen. On fysiikkaa, kemiaa, taloustiedettä ja psykologiaa, myös mediaa ja taidetta tietotekniikan kautta. Vielä kun saisi vivahduksen humanismia!

”Filosofiaa ja historiaa ei aina arvosteta. Tekniikka katsoo eteenpäin.”

Seppänen ei kuitenkaan tekisi tieteen historiasta pakollista oppiainetta TKK:uun. Hän uskoo vapaaehtoisuuteen. Sen sijaan hän haluaisi Suomeen tieteen ja tekniikan historian oppituolin. Esimerkiksi Ruotsissa tieteellinen maailmankuva on paremmissa hoteissa: siellä on neljätoista alan professuuria.




	Leibnitzin unelman rakentaja Marja Ollila [email protected] Jouko Seppänen opettaa TKK:ssa tieteen historiaa ja filosofiaa. Hän harrastaa esimerkiksi kulttuurihistoriaa ja bioastronomiaa, ja onpa hän tuonut myös japanin opetuksen TKK:uun. Jouko Seppänen on kerännyt 12 vuotta tieteen historian kirjastoa. Hyllystä löytyy tietoa mun muassa Japanin kulttuurista, kvanttifysiikasta ja naisen seksuaalisuudesta. Työhuone on vuorattu kirjoilla. Hyllyt jatkuvat myös viereiseen varastotilaan. Tämä tieteen historian kirjasto on osa Jouko Seppäsen alulle panemaa tehtävää, tieteellisen maailmankuvan rakentamista. Seppäsen visiossa tietämyksemme maailmasta ja tieteestä kootaan Internetin ja tietotekniikan avulla maailmankuvan yhteishankkeessa, johon osallistuvat kaikki kansat ja kielet. Tieteellinen maailmankuva on ollut filosofien unelma jo 1600-luvulta, Leibnitzin päivistä lähtien. 1900-luvun alussa vaikuttanut ns. Wienin piiri hahmotteli yhtenäistiedettä ja kokosi aikansa tieteellisen tietämyksen filosofiseksi järjestelmäksi. Seppänen uskoo, että nykyaikaisen tietotekniikan ja Internetin avulla voitaisiin luoda inhimillinen, formaalisti käsiteltävä tieteellinen maailmankuva. Se sijoittaisi kaikki tieteenalat samalle kartalle historiasta käsin. ”Poliittisesta historiasta ei näköjään opita mitään. Tieteen historiasta taas oppii aina, siinä uusi rakentuu vanhan päälle.” Saippuarasiaradio ja reikänauhaserpentiini Tieteen ja tekniikan historia on keksintöjen tarinaa. Insinöörien suuret saavutukset rytmittävät myös Seppäsen omaa historiaa. Seppänen vietti lapsuutensa Meilahden Jalavatiellä. Naapurina hänellä oli lennokkeja rakenteleva teekkari, jonka harrastuksen tienoon pikkupojat ottivat omakseen. Vastapäätä taas asui YIT:n perustanut teollisuusmies nimeltä Krüger. ”Krügerilla oli maailman suurin yksityinen linnunmunakokoelma. Me emme koskaan päässeet katsomaan sitä.” Seppäsellä oli tapana katsella ikkunastaan YIT:n konttoriin, jossa insinöörit istuivat piirustuspöytiensä ääressä salaperäisen vihertävän valon kajossa. Miten jännittävä ammatti! ”50-luku oli toiveikasta ja edistyshenkistä aikaa. Koulun kemian laboratoriossa askarreltiin raketteja ja taskuradioita, kadulla kuunneltiin Sputnik-uutisia saippuarasioista. Samanlaista varmaan nykynuoriso kokee netin ääressä.” Ennusmerkit pitivät paikkansa: Seppänen aloitti TKK:ssa vuonna 1961. Samaan aikaan korkeakoululle hankittiin ensimmäinen tietokone. Apparaatti sijaitsi Bulevardin Polysteekin kolmannessa kerroksessa. ”Väliajoilla kävimme poimimassa roskakorista virheellisiä nauhoja serpentiiniksi.” Ohjelmointia ja systeemisuunnittelua ensimmäisten joukossa opiskellut Seppänen pääsi valmistuttuaan työhön Valtion tietokonekeskukseen, nykyiseen TietoEnatoriin. Siellä hän työskenteli yhtenä maan ensimmäisistä ohjelmoijista. Paluu TKK:uun tapahtui 70-luvulla, kun Seppänen aloitti opetusuransa. Tuolloin päätettiin opettaa kaikille opiskelijoille syksyn alussa kaksi viikkoa ohjelmointia. ”Neljä opettajaa ja seitsemänsataa opiskelijaa. Se oli minun tulikasteeni.” Opetuksen ja kansainvälisen tiedeyhteistyön lisäksi Seppänen toimii esimerkiksi Itä-Aasian tutkimuksen seuran ja avantouinnin valtakunnallisen yhteistyön parissa. Tieteen historian oppituoli puuttuu Laaja-alainen insinöörikoulutus antaa Seppäsen mielestä erinomaiset mahdollisuudet tieteellisen maailmankuvan muodostamiseen. On fysiikkaa, kemiaa, taloustiedettä ja psykologiaa, myös mediaa ja taidetta tietotekniikan kautta. Vielä kun saisi vivahduksen humanismia! ”Filosofiaa ja historiaa ei aina arvosteta. Tekniikka katsoo eteenpäin.” Seppänen ei kuitenkaan tekisi tieteen historiasta pakollista oppiainetta TKK:uun. Hän uskoo vapaaehtoisuuteen. Sen sijaan hän haluaisi Suomeen tieteen ja tekniikan historian oppituolin. Esimerkiksi Ruotsissa tieteellinen maailmankuva on paremmissa hoteissa: siellä on neljätoista alan professuuria.