Tammikuun alussa päätoimittaja ehdotti, että tekisin Polyteekkariin jutun Otaniemen kiinalaisista. Innostuin heti. Mutta sitten tajusin, että olin aika ison haasteen edessä. Kohta olisin kirjoittamassa juttua, josta tulisi mitä herkullisinta aineistoa kaikille monikulttuurisuuden, kielen ja tekstien merkitysten tutkijoille. Sellainen mediatekstien tiukka tutkailija olin itsekin vielä viime syksynä, kun kirjoitin tekstintutkimuksen graduani yliopistolla. Omissa pihdeissäni pitelin naispareista tehtyjä henkilöhaastatteluita, enkä voinut olla ihmettelemättä, miten kaksi haastateltavaa pääsi noin vain edustamaan kokonaista ihmisryhmää. Puhumattakaan toimittajien lipsahduksista, kun he asettivat haastateltavan naisparin ja tavallisen (hetero)lukijan edustamat maailmat vastakkain. Yhdessä haastattelussa toimittaja veti rajan ryhmien välille kysymällä “miksi ihmiset pelästyvät homoja ja lesboja’. Vaikka ihan hyvää kai kuitenkin alun perin tarkoitettiin.

Kiinalaisia käsittelevän jutun suunnittelun alkumetreillä huomasin, että kaikkeen itse kritisoimaani olisi todella helppoa kompastua. Yhdestä ihmisryhmästä kirjoittaminen vaatii yleistämistä. Silloin saattaa jäädä taustalle se tärkeä pointti, että ihmisryhmään kuuluvat ovat ensisijaisesti erilaisia yksilöitä. Ja sitten on se vastakkainasettelun vaara: kirjoittaja asettuu itse edustamaan “meitä tavallisia’ ja puhuu vähemmistöryhmään kuuluvista toisina. Muutenkin jutun tekijän näkökulma ja hänen edustamansa arvomaailma tulevat väistämättä esiin, koska objektiivisia mediatekstejä ei ikävä kyllä ole olemassa. Näkökulman valinta on mukana jo silloin, kun mietitään, ketä juttuun voisi haastatella.

Jotenkin maailman moninaisista ilmiöistä olisi kuitenkin otettava kiinni. Lähdetään siis töihin. Miten 15-vuotiaana Kiinasta Suomeen muuttanut neljännen vuoden koneteekkari kuvailee Otaniemen kiinalaisten elämää ja ajatuksia? Tunteeko 16 vuotta sitten Kiinasta tullut tukija itsensä jo täysin suomalaiseksi? Entä mitä TKK ja ylioppilaskunta voisivat tehdä, jotta erilaisesta kulttuurista tulevan olisi helpompi sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ja opiskelumaailmaan? Myös kiinalaisten kämppisten kanssa samassa solussa asuneilla suomalaisteekkareilla on varmasti jotakin kerrottavaa kokemuksistaan.

Mutta ehkä kaikkein lähimmäksi Otaniemen kiinalaisyhteisöä pääsee heidän omissa juhlissaan. Ja Smökissä tammikuun viimeisenä sunnuntaina järjestetyt uuden vuoden juhlat olivatkin hauska kokemus. Ulkopuolinen vierailija sai lämpimän ja kiinnostuneen vastaanoton. Monet sanoivat, että olisi kiva tutustua suomalaisiin paremmin. Kiinalaisesta kulttuurista ja uusista tuttavuuksista kiinnostuneiden onkin hyvä tietää, että CSSA-HUT:n järjestämiin tapahtumiin ovat tervetulleita ihan kaikki kansallisuuteen katsomatta.

Ja tosiaan. Minun tekemäni tulkinnat Otaniemen kiinalaisten elämänmenosta ovat tarjolla tämän numeron sivuilla. Pohtikaa ihmeessä kriittisesti, miten selviydyin haasteesta. Ja miettikää samalla kaikkia niitä muita mahdollisuuksia, joiden kautta aihetta olisi voinut lähestyä. Jokainen näkökulma on yhtä paljon totta.