Näin alkaa Ilpo Tiihosen runo Kasvan ihmiseksi. Kokemusteni valossa alan hiljalleen uskoa, että Larus canus saattaa liitääkin pop-niitit pellinsaumoissa paukkuen. Moni aluksi mahdottomana näyttäytynyt asia on nimittäin tänä vuonna tapahtunut, tai ainakin edistynyt ylioppilaskunnassamme. Retrospektiivisesti nostan esiin muutaman asian, joiden tekemisessä olemme saaneet tänä vuonna olla mukana.

Vuoden alussa päätettiin palvelukyselyn laatimisesta. Sen valmistuttua ensi tammikuussa meillä on selvillä, mitä jäsenet ajattelevat TKY:n palveluista, ja ajatusten pohjalta voimme kehittää toimintaamme. Samalla nähdään mahdolliset muutokset edellisestä kyselystä.

Opintoaikojen rajaaminen ja opintotuen leikkaaminen sai teekkarit muiden opiskelijoiden tavoin liikkeelle keväällä. Aikarajaus häipyi hetkeksi takaisin Valtioneuvoston mappeja pölyttämään, mutta nostanee päätään taas ensi keväänä. Erävoitto; taistelu jatkuu haarniskan kiillottamisen jälkeen puolin ja toisin.

Tallinnan teekkareihin solmittiin ystävyyssuhteiden lisäksi tänä vuonna viralliset suhteet. Niiden kehittämistä on hyvä jatkaa enemmän ja vähemmän virallisesti. On myös hyvä muistaa, että vuoden päästä Otaniemessä asuu 370 teekkaria enemmän kuin vuosi sitten. Kiitos tästä kuuluu monelle taholle, mutta erityisesti kisakylän alta pois muuttamaan joutuville. Nurkumista ei juuri ole kuulunut vaan asian tärkeys lienee sisäistetty.

Ei siis uutta auringon alla, samoja asioita on vatvottu aiemminkin eikä voida olettaakaan, että vuodessa projektit sekä alkaisivat että päättyisivät. Tätä silmälläpitäen viime vuodenvaihteessa aloittanut ylioppilaskunnan jatkuvuustoimikunta on äärimmäisen tarpeellinen.

Moni asia on pielessäkin ja vielä useampi tekemättä. Vaikka kuva teekkareista yhteistyökumppanina on kirkastunut niin ylioppilasliikkeessä kuin muuallakin, ymmärtää valitettavan harva jäsen kuitenkaan, mitä TKY oikeastaan tekee ja mitä varten se on olemassa. Kokonaiskuvaa ei aina ole kaikilla toimijoillakaan, puhuttiin sitten yhdistysten tai ”emo-TKY:n” ihmisistä. Etenkin Teekkarikylään liittyvät asiat ovat jäsentymättä monen mielessä, enkä voi itse sanoa olevani mitenkään poikkeus.

Ylioppilaskuntamme on kuitenkin tarjonnut ainakin minulle melkoisen kasvun mahdollisuuden. Ymmärrän paremmin sekä itseäni että ympäröivää maailmaa. Ymmärryksen lisääminen on tosin vaatinut pään seinään lyömistä, satunnaista ymmärryksen nollaamista ja välillä ammattiapuakin.

Alussa lainaamani runo päättyy Suureen Totuuteen, joka pätee niin ylioppilaskunnassa kuin elämässäkin.

”Mutta kaikkea ei ehdi nähdä, paljon ohi vilahtaa
ja joka hetki syntyy jotain joka muuttaa maailmaa”