Tietokillalla on Venäjän-matkailussa pitkät perinteet. Joka syksy bussilastillinen teekkareita käy jättämässä jälkensä Pietarin yöelämään.



Tietotekniikan osasto erotettiin sähköosastosta vuonna 1986. Tällöin myös tietotekniikan opiskelijat perustivat Tietokillan. Tarina kertoo, että sähköläisistä haluttiin erottua selkeästi, ja niinpä haalareiden väriksi valittiin musta – ero sähköläisten valkoisiin asuihin on kuin yöllä ja päivällä. Myös killan nykyiset perinteet alkoivat muodostua heti perustamisen jälkeen: Sähköinsinöörikilta teki vuosittain pitkän yritysvierailumatkan Ruotsiin. Tikkiläiset halusivat suunnata oman matkansa täysin vastakkaiseen suuntaan, Venäjälle. Tietotekniikkaa neljättä vuotta opiskeleva Martti Jakobsson kertoo, että ”Lenskin excu” oli alun perin fukseille tarkoitettu matka. 1990-luvun puolivälissä matkaa ei muutamana vuonna järjestetty laisinkaan, mutta perinnettä päätettiin sen jälkeen jatkaa. ”Nykyään osallistujat ovat pääasiassa vanhempia tieteenharjoittajia.”

Matkalle ilmoittautuminen on sekin oma ohjelmanumeronsa. Paikkoja reissulle on noin 50, ja innokkaimmat alkavat jonottaa niitä jo ilmoittautumista edeltävänä iltana. ”T-talon edustalla on lämmitelty nuotion ääressä”, Jakobsson kuvailee.

Tikkiläiset viettävät Pietarissa kolme yötä. ”Liikkeelle lähdetään varhain aamulla, ja menomatka tehdään melkein yhtä soittoa”, Jakobsson kuvailee. Hän kertoo, että lähtöpäivä on yleensä yritetty sijoittaa siten, että matkaan päästään suoraan Lakinlaskijaisista. Linja-automatka Pietariin kestää 6–7 tuntia. ”Yleensä on pysähdytty kerran ennen Suomen rajaa ja ostettu vettä. Venäjän rajan jälkeen on sitten pysähdytty uudelleen ja ostettu vodkaa”, Jakobsson sanoo.

Matkan ohjelmaan ei enää nykyään kuulu yritysvierailuja Venäjän puolella. ”IT-kuplan aikoihin käytiin muutamissa suomalaisissa yrityksissä”, Jakobsson toteaa. Yksi matkan vakiokohteista on ollut Pietarissa sijaitseva suuri taidemuseo, Eremitaasi. Siellä uutta nähtävää on Jakobssonin mukaan riittänyt joka kerta.

Martti Jakobsson kertoo, että yleensä on vierailtu myös torilla, jonka tunnelma muistuttaa Mustamäen torista Viron puolella.

Illalla tietokiltalaiset käyvät tutustumassa venäläiseen baarikulttuuriin tai jatkavat päivän huvituksia hotellilla. Suurempia kommelluksia ei matkanjohtajana tänä vuonna toimineen Jakobssonin mukaan ole koskaan sattunut. ”Joskus on joku käynyt miliisin suojissa, mutta ruplilla siitä on tähän asti selvitty.” Viidentoista vuoden aikana on kuulemma tullut vastaan myös yksi hotelli, joka ei ole toivottanut matkalaisia tervetulleiksi enää seuraavalla kerralla.

Martti Jakobssonin mielestä Venäjällä kaikki on erilaista kuin Suomessa. ”Rajalla päässä naksahtaa yleensä ensimmäisen kerran”, Jakobsson sanoo. Venäläiset tullivirkailijat pysäyttävät linja-auton kolme kertaa: Ensimmäisellä pysähdyksellä matkalaisten passit leimataan ja toisella kerralla katsotaan, että leimat ovat passeissa. Viimeisellä pysähdyksellä tullimiehet haluavat vielä tarkistaa, että passit ovat varmasti mukana. Jakobsson kertoo, että kaikilla kerroilla rajalta on selvitty.

Matkalla on aina ollut mukana kokenut bussikuski, joka on hoitanut käytännön muodollisuudet. Reissun onnistuminen on varmistettu myös sillä, että mukaan on otettu tulkki. Yleensä tämä on ollut venäjän kielen hyvin taitava opiskelija. Tavalliset venäläiset eivät osaa laisinkaan englantia, ja siksi paikallisen kielen osaaminen on välttämätöntä asioiden järjestelemiseksi.

Matka tuli maksamaan tietokiltalaiselle tänä vuonna 150 euroa. Jakobsson kertoo, että omaksi matkabudjetiksi on yleensä riittänyt 100 euroa. ”Venäjän hintatason nousun on kyllä viime vuosien aikana huomannut selvästi.” Päiväsaikaan Pietarissa liikkuminen tapahtuu edullisesti ja kätevästi metrolla – illalla joudutaan turvautumaan taksiin, mutta sekään ei ole mielettömän kallista.

Jakobsson kertoo, että kerran Venäjän puolella pysähdyksen yhteydessä eräälle matkalaiselle tultiin myymään passia. Hetken ihmettelyn jälkeen selvisi, että tarvetta passille todella oli, koska omaa passia ei taskusta löytynyt – se oli myyjän kädessä. Ilmeisesti taskuvaras oli jossain välissä käynyt viemässä passin, ja pakkohan se oli sitten takaisin ostaa.

Jakobsson kertoo, että toinen mielenkiintoinen tilanne syntyi, kun matkanjohtaja tarkisti Otaniemestä lähdön jälkeen, että kaikki ovat muistaneet ottaa passinsa mukaan. ”Ennen rajaa sitten huomattiin, että matkanjohtajan oma passi on unohtunut”, Jakobsson nauraa. Passi kiidätettiin henkilöautolla Vaalimaan raja-asemalle.

Tietokiltalaiset tulevat jatkossakin käymään säännöllisesti Venäjällä. ”Kyllä tätä varmasti jatketaan niin kauan kuin kiltalaisilla vain riittää innostusta”, Jakobsson toteaa.