Valmistautuminen virtuaaliseen vierailuun alkaa kenkien vaihdolla. Päälle puetaan villaiset tohvelit ja käteen lykätään peittävät silmälasit. Tutkija Tommi Ilmonen selittää, mitä virtuaalihuoneessa tapahtuu:
”Vasemmalle ja oikealle silmälle näkyy eri kuvaa. Lasit sulkevat vuorotellen toisen silmän, jolloin syntyy stereovaikutelma. Kuva vaihtuu 120 kertaa sekunnissa.”
Lopputuloksena aivot hämääntyvät ja luulevat näkevänsä kolmiulotteisen tilan.
”Noin kymmenellä prosentilla ihmisistä hämäys ei mene läpi”, Ilmonen toteaa. ”Lisäksi vajaa kymmenen prosenttia tulee huonovointisiksi.”
Itse huone vastaa kuutiota, jonka jokainen sivu on kolmisen metriä pitkä. Huoneessa on kolme seinää ja lattia. Takaseinä jää avoimeksi, joten selän taakse virtuaalimaisemassa ei kannata vilkuilla.
Ilmosen mielestä katosta ei edes olisi kovin suurta iloa.
”Ihminen on luonteeltaan keräilijä, joka etsii maasta marjoja ja sieniä. Aika harvoin sitä loppujen lopuksi tulee katsottua ylös.”
Virtuaalihuoneeseen voidaan loihtia varsin monenlaisia maisemia ja tiloja. Tällä kertaa kokeillaan laavahehkuista, luolamaista tilaa, jonka lattia ja katto polveilevat voimakkaasti. Vaistot heräävät, ja esimerkiksi katossa olevan muhkuran kohdalla polvet notkahtavat salamannopeasti väistöliikkeeseen.
Huoneessa voi seistä paikallaan tai kävellä hiukan. Seinissä näkyy nenänjälkiä, joten ainakin osa käyttäjistä on eläytynyt tilan jatkumiseen tosissaan.
”Kaikki tietenkin haluaisivat kuusiseinäisen huoneen, mutta se on varsin kallista. Lisäksi vastaan voi tulla uudenlaisia ongelmia, kuten se, että umpinaisessa tilassa sisäilma käy pian huonoksi. Ruotsissa on virtuaalitila, jonka yksi seinä avataan 15 minuutin välein. Valtava puhallin puhaltaa sitten huoneeseen uutta ilmaa.”
Suomessa virtuaalitiloja on ainakin Tampereen teknillisessä yliopistossa sekä Rovaniemellä. Otaniemestäkin löytyy toinen: VTT:n omistama kaksiseinäinen kevytversio.
Virtuaalihuoneen seinät ovat taustaprojektiokangasta, liki samanlaista kuin mitä elokuvateattereissa käytetään. Projektoreista lähtevä kuva heijastuu pinnalle takaapäin kahden peilin kautta. Peilien välittömässä läheisyydessä hyrrää ilmanpuhdistimia estämässä pintoja pölyyntymästä.
Lattia on tavallista vaneria, mutta maali on valittu tarkkaan, jotta väri ja heijastavuus istuisivat käyttötarkoitukseen. Tilan ympärille on sijoiteltu 14 kaiutinta, joilla saadaan ääni ympäröimään kuulijaa.
”Huone on aikanaan maksanut noin miljoona vanhaa markkaa”, Ilmonen arvioi. ”Ohjelmaa pyörittävä tietokone oli parin miljoonan markan arvoinen.”
Jääkaappi-pakastin-yhdistelmän kokoista konetta ollaan parhaillaan korvaamassa tavallisilla PC-tietokoneilla, joita tarvittaneen viisi kappaletta. Uudistus ei ole kovin kallis, mutta hintaviakin parannustoiveita löytyy.
”Ainahan sitä olisi kaikenlaista lisävarustetta, jota voi käydä kaupassa kuolaamassa”, Ilmonen toteaa. ”Magneettipulsseihin perustuvan liikkeenseurantalaitteiston voisi mieluusti vaihtaa optiseen.”
”Kun arkkitehdille antaa piirustuksen eteen, hän näkee heti tilan edessään. Samaa ei voi kuitenkaan sanoa arkkitehdin asiakkaista. Heille mahdollisuus tilan kokemiseen on tärkeä.”
Virtuaalihuoneen avulla voidaan esittää myös näkymättömiä asioita, kuten tuulettimesta tulevan ilmavirran liikerataa.
Huoneessa testattiin etukäteen muun muassa TKK:n päärakennuksessa sijaitsevan luentosali 600:n toimivuutta. Näytön perusteella rehtori Paavo Uronen siirrätti ensimmäisen penkkirivin kauemmas luennoitsijasta.
Virtuaalisen tilan ominaisuudet soveltuvat jopa taiteen tekoon: parhaillaan on käynnissä kuvanveistoprojekti, joka tähtää virtuaaliseen näyttelyyn alan symposiumissa. Kuvanveistäjän motorinen työskentely korvaa projektissa näppäimistön näpyttelyn.
”Huone kertoo paljon siitä, miten ihmiset kokevat ruumiillisuutensa ja läheisyyden tunteen. Modernille ihmiselle ruumis on vain kiusallinen väline, jonka pitäisi näyttää hyvältä ja suorittaa tiettyjä seksuaalisia toimintoja”, Ilmonen sanoo.