Laihduttaminen on aika pop. Ostos-TV:ltä löytää kaikenlaisia jänniä vimpaimia ja vempeleitä, rasvoja ja takuuvarmoja lääkkeitä sekä ohjelmia. On painonvartijoita, seurantaryhmiä ja voodoo-konsteja. On myös Lindan vesidieettejä sekä LSD:tä ja muita happoja nälkäänsä vetäviä supermalleja otettavissa idoleiksi ja roolimalleiksi. Ympärilleen katsomalla ja hiukan miettimällä löytää noin miljoona ja kaksi tapaa pudottaa painoa. Suurin osa keinoista on toki sairaalloisia, epäterveellisiä ja ennen kaikkea hyödyttömiä, mutta mitä siitä, hyvältä näyttämisen eteen on oltava valmis hiukan uhraamaan. Kovasta haastajajoukosta huolimatta työnnän myös oman lusikkani keittoon ja tarjoan kaikille hiukan pullukoille ja painoonsa tyytymättömille oivan tavan pudottaa painoaan heppoisesti eikä välttämättä ollenkaan terveellisesti ja turvallisesti. Siitä lisää myöhemmin.

Jonnekin muistini rajamaille on jostain kovin kierosta syystä tallentunut ilmeisen lähtemättömästi, joskin hiukan sumuisesti, kohtaus kauhuelokuvasta 'It - Se'. Pätkässä etäisesti Ronald Macdonaldin mieleen tuova pelle listii ja kiusii lapsosia minkä ehtii ja palaa vielä myöhemmin vuosien jälkeen, lasten jo kasvettua isoiksi klovneja pelkääviksi aikuisiksi, hoitelemaan loput karkuun päässeistä lapsista. Kohtaus leffasta, joka jäi palavasti nuoreen mieleen vuosia sitten oli kaikessa yksinkertaisuudessaan brutaalin tehokas: lapsi menee iltapesulle ja alkaa juoksuttamaan lavuaariin hiukan höyryävää vettä. Lapsen kastellessa kätensä hanoista tuleva vesi muuttuukin kuin taikaiskusta roiskuvaksi vereksi. Sekuntia myöhemmin lavuaari ui veressä, lapsi on yltä päältä veressä, mutta vaikka hän kuinka vääntää hanoja kiinni ei verentulo lopu. Se vain jatkuu ja jatkuu. Lapsi huutaa kauhuissaan ja pam; missään ei ole verta ja vesikin virtaa lavuaariin jälleen aivan normaalisti. Oma kauhunhuuto ei toiminut ihan yhtä hyvin.

Huomaan seuraavani televisiosta tiiviisti kaikkea vähänkin ruokaan liittyvää. Kokkisota, Ruokala.com sekä Mustapippuri suorastaan liimaavat minut televisioruutuun kiinni tuijottamaan lähes kuolaten toinen toistaan herkullisemman näköisiä annoksia, vaikken ole koskaan aikaisemmin jaksanut katsoa niitä viittä minuuttia pitempään. Myös mäkkärin ja hesen sekä kaikki muutkin edes etäisesti ruokaan liittyvät mainokset saavat minut lähes transsimaiseen olotilaan. Sanalla tai parilla sanoen olo on kuin Homerilla tämän ajatellessa kaljaa: "mmmmmm… beer". Käydessäni haukkamaassa raitista ulkoilmaa erilaisten kebabpaikkojen, pizzerioiden ja muiden ravintoloiden ohi käveleminen on yhtä sydäntä raastavaa tuskaa. Öisin unissa se ainainen prinsessojen sekä muiden neitosten pelastaminen ja pussailu on saanut yhtäkkiä jäädä muiden harteille, unien keskittyessä vain ja ainoastaan erilaisten herkkuaterioiden ympärille. Mielenkiintoista kuinka kuutisen päivää ilman kiinteää ruokaa, mustikkakeitolla eläen, voi ajaa miehen lähes ruokahulluuden partaalle.

Pyrskiessäni verta lavuaariin kuin pahimmassa splatterleffassa totean sairastamisen mennen askeleen liian pitkälle. Seuraavana aamuna lääkäri vahvistaa arvioni: "voi hurja, enpä ole ikinä ennen nähnyt noin pahaksi äitynyttä. Ei tälle voi oikein toistaiseksi tehdä yhtään mitään kuin syöttää lääkkeitä ja toivoa parasta". Ikävä kyllä, kyseinen erikoislääkäri kuitenkin pyörtää arvionsa yhtä nopeasti kuin on sen antanutkin ja alkaa tökkimään ikeniäni piikillä. Läheltä pitää, ettei raavaalta mieheltä pääse itkua ja tuskanhuutoja, niin näpsäkästi täti osaa puikkoa käyttää. Keskiajalla olisi inkvisitio ollut varmasti suorastaan haltioissaan ja tanssinut kansantanhuja moisesta kivun tuottamisen tehokkuudesta. Kaiken tuskan jälkeen seisoo kuitenkin aina palkinto, aivan kuten sateenkaaren päässä on ihan aina ruukullinen kultaa. Hokemalla mantraa siitä, että mikä ei tapa niin vahvistaa, lähden hyvin nöyränä hakemaan apteekista noin itseni kokoista kasaa lääkkeitä. Tätä ei muuten kannata yrittää kotona, jos ei ole ammattilainen taikka kovin sairas.

Jotkut ihmiset ovat hankalia tapauksia, piikkejä lihassa. Taikka ikenissä. Aiheuttavat ääliöt paheksuntaa tavalla tai toisella; joko käyttäytymällä sikamaisesti, epäkorrektisti taikka vaikka kirjoittamalla ikävästi ja omaan pesään paskantaen. Yksi asia on varma, lainehdintaa on helppo aiheuttaa, niin rauhaisan metsälammen lainehilla kuin urbaanissa ympäristössäkin. Toisaalta mistä se elämänilo löytyisikään parhaimmillaan jos ei lämminhenkisestä sekä oivan rakentavasta ajatuksenvaihdoista suuntaan ja toiseen, keinuttamalla. Maatessani sängylläni hyvissä kuumehouruissa pystymättä liikkumaan senttiäkään ajatus kulki yllättävän kirkkaasti ja kaikki vaikutti huomattavasti selkeämmältä kuin aikoihin. Kerrankin oli riittäväsi aikaa ajatella solmukohtia, hassuja ihmisiä sekä elämisen sietämätöntä keveyttä. Hetken aikaa tunsin olevani suunnaton paskiainen ja vilpittömästi pahoillani kaikenlaisesta idioottimaisesta käyttäytymisestä. Se tosin painui pian unholaan suoraan suhteessa olon paranemiseen ja elävien kirjoihin palaamiseen. Pitää käydä pohjalla, ennen kuin voi alkaa nousemaan sieltä tavoittelemaan huippua.

Sairastaminen on oikeastaan aika mukavaa, jos siitä ottaa ilon irti. Olotilan hivotellessa lähempänä kuoleman portteja kuin elämisen tasaisen junnaavaa tahtia voi positiivisten asioiden löytäminen tuntua hitusen vaikealta, mutta silloinkaan ei saa antaa periksi. Voi iloita pakollisesta nenänvalkaisukaudesta kun viina ei maistu ja lääkkeet sekä lääkärit sen kieltävät. Voi nauttia puhtain, joskin limaisin, keuhkoputkin savuttomasta viikosta tai parista kun ajatuskin parvekkeelle raahautumisesta saa voimaan pahoin. Pieniä ilonaiheita paskamaisen sairauden aikana on jopa yllättävän helppo löytää. Itselle suurimpana iloisena yllätyksenä eksyin takaisin kirjojen rikkaaseen maailmaan. Luin nelkyt-luvulla kirjoitettuja poikien seikkailusarjoja, uudempia dekkareita, sotakirjan, hitusen Tolkienia ja kuorrutuksena päälle pikkuisen Waltaria. Sitä tunnelmaa, jonka vanha, ehkä hieman pölyinenkin kirja luo jo heti sen avatessa, ei pysty mikään television tarjoama ohjelma ikinä ylittämään. Jäin suoraan sanoen uudelleen kirjojen koukkuun. Toisaalta jos tämän lievän uusaddiktoitumisen onnistuisi laajentamaan huomaamatta koskemaan myös opiskelukirjoja, ei hätäpäivää olisi lähelläkään. Kehityssarkaa löytyy siis vielä hitusen.

Niin, se alussa luvattu ja kailotettu laihduttamismetodi, selvä se, muisti on vielä nuoruuden voimissaan ja väkevä kuin vesipuhveli, joten ei hätää. Kyseinen laihdutuskuuri toimii yksinkertaistettuna seuraavasti: hävitä kaikki ruoat jääkaapistasi ja lado tilalle kymmenen litraa valion mustikkakeittoa. Siinä on seuraavan viikkosi ruokaeineet, kaikki muu syötävä ja naposteltava on ehdottomasti sekä ehdollisesti kielletty. Viikon jälkeen ovat tulokset jo varmasti selvästi näkyvissä: housut eivät pysy ylhäällä, mustikkakeittoa ei tee mieli enää pisaraakaan ja jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Toimi minulla, paino putosi hopsansaa nelisen kiloa viikossa, juurikaan liikkumatta. Takaan, ettei ajanjakson aikana tulee puutosta C-vitamiinista,. Muista tärkeistä ravinteista ja vitamiineista kyllä, mutta kukapa sitä jaksaa kaikesta nipottaa.

Eero Holmila
eero.holmila@tky.hut.fi