Polyteekkari

Yksi viime vuoden hienoimmista levyistä tulee Kanadasta. Montrealista kotoisin olevan indiebändin The Arcade Fire ensimmäinen pitkäsoitto Funeral ilmestyi jo aiemmin syksyllä, mutta jakelusopimusta Eurooppaan ei levy-yhtiön mukaan vielä ole. Ei kuitenkaan hätää! Levyä nimittäin saa ainakin Punavuoren levykaupoista.

Levyn nimi Funeral viittaa bändin jäsenten sukulaisten hautajaisiin, jotka tapahtuivat levytyksen aikana. Vokalisti Win Butler menetti isoisänsä, toinen vokalisti ja rumpali Régine Chassagne isoäitinsä sekä kosketinsoittaja Richard Parry tätinsä. Traagisuus kuuluu sekä kappaleiden teemoissa, esimerkiksi kappaleessa Neighborhood #3 (Power Out) että levyn melankolisessa, mutta ah niin toiveikkaassa tunnelmassa.

Levyllä on kuultavissa vaikutteita 70-luvun lopun David Bowielta sekä Pixiesin ja Joy Divisionin kaltaisilta akteilta. Musiikki onkin post-rockia, joka jousitaustoineen (sello, viulu, alttoviulu, harppu) yhdistelee punkia ja kamarimusiikin pimeää puolta. Tahtilajin muutokset useassa kappaleessa kuten Neighborhood #1 (Tunnels) tai Crown of Love muuttavat tunnetilan jostain post-koitaalisesta epätoivosta kevyeksi pimputteluksi ja takaisin.

Funeralissa on kuultavissa tiettyä samankaltaisuutta Fiery Furnacesin, Franz Ferdinandin ja Interpolin kanssa. Tämä on ehkä tietoista trendikkyyden hakemista, mutta Funeralin tapauksessa se ei haittaa, koska sen verran onnistuneesta kokonaisuudesta on kysymys. Hauska yksityiskohta on lyriikoissa esiintyvä kaksikielisyys. Albumin kappaleista kahdessa englanti ja ranska vuorottelevat peräkkäisissä lauseissa.

Funeralin kappaleista lähes puolet voisi toimia myös sinkkubiiseinä. Neighborhood #1 (Tunnels), Neighborhood #3 (Power Out), Rebellion (Lies), Wake Up ovat muita kappaleita intensiivisempiä, säröytettyjä ja kauniita melodioita, jotka toimivat myös kokonaisuudesta erotettuina. Silti albumi on tasainen ja biisien välillä vallitsee selkeä yhteys.

Levyn voimakkain kappale Rebellion (Lies) alku voisi olla U2:n Joshua Treen neljäs biisi. Kaiutetulla yhden pianokoskettimen maanisella hakkaamisella biisi kasvaa jousiorkesterin kokoiseksi hirviöksi, joka tarjoaa levyn kliimaksin. Kaunis viimeinen kappale In the Backseat bändin toisen vokalistin Régine Chassagnen laulamana on kuin suoraan Björkin äänihuulilta, ja hänen epätoivoinen ujelluksensa saa ihon värisemään.




	The Arcade Fire: Funeral Dj Airo Yksi viime vuoden hienoimmista levyistä tulee Kanadasta. Montrealista kotoisin olevan indiebändin The Arcade Fire ensimmäinen pitkäsoitto Funeral ilmestyi jo aiemmin syksyllä, mutta jakelusopimusta Eurooppaan ei levy-yhtiön mukaan vielä ole. Ei kuitenkaan hätää! Levyä nimittäin saa ainakin Punavuoren levykaupoista. Levyn nimi Funeral viittaa bändin jäsenten sukulaisten hautajaisiin, jotka tapahtuivat levytyksen aikana. Vokalisti Win Butler menetti isoisänsä, toinen vokalisti ja rumpali Régine Chassagne isoäitinsä sekä kosketinsoittaja Richard Parry tätinsä. Traagisuus kuuluu sekä kappaleiden teemoissa, esimerkiksi kappaleessa Neighborhood #3 (Power Out) että levyn melankolisessa, mutta ah niin toiveikkaassa tunnelmassa. Levyllä on kuultavissa vaikutteita 70-luvun lopun David Bowielta sekä Pixiesin ja Joy Divisionin kaltaisilta akteilta. Musiikki onkin post-rockia, joka jousitaustoineen (sello, viulu, alttoviulu, harppu) yhdistelee punkia ja kamarimusiikin pimeää puolta. Tahtilajin muutokset useassa kappaleessa kuten Neighborhood #1 (Tunnels) tai Crown of Love muuttavat tunnetilan jostain post-koitaalisesta epätoivosta kevyeksi pimputteluksi ja takaisin. Funeralissa on kuultavissa tiettyä samankaltaisuutta Fiery Furnacesin, Franz Ferdinandin ja Interpolin kanssa. Tämä on ehkä tietoista trendikkyyden hakemista, mutta Funeralin tapauksessa se ei haittaa, koska sen verran onnistuneesta kokonaisuudesta on kysymys. Hauska yksityiskohta on lyriikoissa esiintyvä kaksikielisyys. Albumin kappaleista kahdessa englanti ja ranska vuorottelevat peräkkäisissä lauseissa. Funeralin kappaleista lähes puolet voisi toimia myös sinkkubiiseinä. Neighborhood #1 (Tunnels), Neighborhood #3 (Power Out), Rebellion (Lies), Wake Up ovat muita kappaleita intensiivisempiä, säröytettyjä ja kauniita melodioita, jotka toimivat myös kokonaisuudesta erotettuina. Silti albumi on tasainen ja biisien välillä vallitsee selkeä yhteys. Levyn voimakkain kappale Rebellion (Lies) alku voisi olla U2:n Joshua Treen neljäs biisi. Kaiutetulla yhden pianokoskettimen maanisella hakkaamisella biisi kasvaa jousiorkesterin kokoiseksi hirviöksi, joka tarjoaa levyn kliimaksin. Kaunis viimeinen kappale In the Backseat bändin toisen vokalistin Régine Chassagnen laulamana on kuin suoraan Björkin äänihuulilta, ja hänen epätoivoinen ujelluksensa saa ihon värisemään.