Toimittajakoulussa opetetaan, että kova uutinen syntyy ilmiön uutuudesta, negatiivisuudesta, poikkeuksellisuudesta tai toisteisuudesta. Toimittajakoulussa opetetaan myös epäilemään kaikkea ja räksyttämään kaikille, joilla on rahaa ja valtaa.

TKK:n professorin, filosofi Esa Saarisen haastatteleminen oli mielenkiintoinen mutta tavattoman hankala tehtävä.

Kuinka suhtautua henkilöön, joka äärettömän kiltti ja kohtelias, myös aloittelevalle toimittajalle? Kaikki eivät nimittäin ole. Ja öykkäreitä kohtaan toimittajan, ainakin aloittelevan, on paljon helpompi olla kriittinen, neutraali, ilkeä, kiltti tai mitä tahansa.

Hyviä tapoja ei tunneta aina toimittajan omassa perheessäkään. Porukassa vallitsee kiivas kilpailuilmapiiri. Työssä on hankalaa säilyttää oma etiikkansa ja oikein perusteltu epäily vajoamatta "näennäiskriittisen ulkoistelijan kliseerooliin", josta Esa Saarinenkin minua aiheellisesti varoittaa.

Jostain syystä kyyninen toimittajakoulukunta on pitkään ollut hallitsevampi kuin hyvyyteen sitoutuva ja ihmiseen uskova. Flunssaisena ihmisenä minua toki ilahduttaa, jos haastateltava on huomaavainen ja laittaa tulen takkaan, mutta toimittajaa sellainen hämmentää. Esa, olisit edes vähän vittumainen, niin pääsisimme kaikki helpommalla!

Nyky-yhteiskunnassa on jotain mätää, jos kiltteys on pahasta ja epäilyttävää. Esa Saarisen itsetietoisuus on tervettä. Silti on pelottavaa kirjoittaa siitä rehellisesti.

Pidän tavoitteenani tehdä asioita, joita pelkään. Ensin kirjoitin jutun loppukappaleeseen "naurahtaa Saarinen itsetietoisen kuivasti". Muutin lopullisen version muotoon "naurahtaa Saarinen hurmaavan itsetietoisesti". Tuntui oikeammalta vaikkakin pelottavalta kirjoittaa niin.

Siinä Sonera-asiassa olit, Esa, oikeassa. Konteksti jutussa ei toiminut. Ei siinä ole minusta mitään moraalisesti epäilyttävää, että käyt Soneralla luennoimassa. Mutta olisi sen silti minusta voinut tekstissä mainita.

Toimittajakoulussa opetetaan myös valikoimaan. Tällä kertaa valitsin näin ja näillä perusteilla.