Millainen paikka on Maarintalo, tuo opiskelijan olohuone ja työmoraalin tyyssija? Kuutta eri nimeä totteleva reportterimme kierteli käytävillä ja jutteli ihmisten kanssa sunnuntaista maanantaihin vuorokauden ajan.



Traskar till Maarihuset kl 12 den första soliga vintersöndagen. Konstaterar att ca 90 personer har hittat hit och förvånar mig över att så många sitter i läs- och grupprum utan datorer. Har inte förut insett att det finns så många olika rum.

Sätter mig i övre våningens aula, som fungerar som pausutrymme. Havsutsikten är verkligen vacker och man har också i övrigt satsat på trivsamhet. Det är något man inte märker när man rusar till en datorklass med en deadline hängande i nacken. Palmerna och parketten ger ett hemtrevligt intryck men design­stolarna i aulan är inte gjorda att sitta på; Det är svårare att hitta en hel än en trasig!

Två killar går omkring med en stor fryspizza i handen och söker en mikrovågsugn. Deras magar följer ännu sommartid, liksom vägg­klockorna i huset. Snart kan fler mikropizzor iakttas. Studerandena i Maarihuset tycks styras av två saker: deras naturliga behov och mobiltelefonen. De vanligaste orsakerna att ta paus är nämligen besök till mikron, lemonad-, godis- eller kaffeautomaten, mobiltelefonsamtal samt nikotinbrist.

I aulan sitter fyra glada killar och diskuterar ivrigt. Aarne Knuutila, Markus Suomi, Tomas Wallenius och Heikki Aho är tredje och fjärde års maskinstuderande, som kommit för att räkna fysik. Innan deltenter brukar de ofta räkna i grupp, liksom nu inför deltenten i fysik 2. Enligt killarna är Maarihuset ett ypperligt ställe med all tänkbar service förutom en mikropizzamaskin! Orsaken att de sitter i aulan är att det finns för få grupprum och i de rum som finns har en ensam person erövrat hela rummet. Pojkarna ville inte störa. Om räkneövningarna har de en gemensam åsikt: ”Maskinstuderande borde inte behöva läsa elfysik. Oändligheten är ett svårt begrepp för skruv- och mutterkillar, som understöder skorstensindustrin!”

Heidi Joki

Otaniemen kadut ovat hiljaiset. Uinuva talvisunnuntai ei anna mitään viitteitä vilkkaasta hyörinästä, jonka Maarintalo kätkee sisälleen. Iltapäivän ruuhkaisin hetki osuu kello 16:een, jolloin riittävän moni on kaivautunut koloistaan liikkeelle ja riittävän harva vetäytynyt kotiinsa illanviettoon.

Kello 16.45 Ilkka Neuvonen ja Iiro Ojala astahtavat hetkeksi terassille polttamaan rauhoittavat tupakat. He ovat tulleet Maarintalolle pian puolenpäivän jälkeen.

Miesten ahkeruuden muusana toimii fysiikan kakkoskurssin ensimmäinen osatentti, joka koittaa seuraavana päivänä. Viime hetken sparrausta haetaan laskuharjoituksia tekemällä, mikä sujuu parhaiten ryhmässä. Lukeminen onnistuu kotonakin.

Neuvonen ja Ojala opiskelevat tietotekniikkaa, molemmat viidettä vuotta. ”Opiskeluaikamme on ollut vähän tällaista jännittävää. Nyt päätimme, että tänä vuonna se fyssan kakkonen suoritetaan”, he kertovat.

Kumpikaan ei kaipaa Maarintalolle nykyistä hienompia palveluita. Nälkään auttaa puhelinsoitto; esimerkiksi nyt iltapäivällä tilattiin kebabit.

Parvekeulkoilun jälkeen istahdan koemielessä huoneeseen 204, jonka saan kokonaan itselleni. Ulkona on sinistä, sitten mustaa.

Puoli seitsemän jälkeen Ojala ja Neuvonen istuvat edelleen neljän hengen porukassaan käytävän varrella. Ojalan tankkaama Dr. Pepper -pullo on tyhjä. Pöydällä lojuu yhdeksän kertakäyttöistä kahvimukia, joiden sisältö on kumottu kurkuista alas. ”Jotenkin sitä on hereillä pysyttävä”, Neuvonen kuittaa.

Löydän tietokoneluokan, jonka humina tuntuu turruttavalta. Maarintalossa on maagista kohtuefektiä! Huolestuttavinta talon opiskeluilmapiirissä onkin ajan, paikan ja ulkomaailman katoaminen. Huoneen seinällä oleva juliste luettelee yhteystietoja Hesperian päivystyspoliklinikasta Suomen mielenterveysseuraan.

Elina Mattila

Vuoron vaihtuessa Maarintalolla on täysi hälinä käynnissä. Koneen ääreen mahtuisi lukemaan posteja, mutta yläkerran perimmäisestä nurkasta löytyy kiinnostavampaa seurattavaa. Suojaisaan koppiin on pesiytynyt lavallinen kananmunia, joita kolme kestäväkeuhkoista opiskelijaa puhkuu tyhjiksi pääsiäistyyliin. Kyse ei kuitenkaan ole kirkollisista pyhistä, vaan seuraavana päivänä alkavasta valtakunnallisesta jäynäkilpailusta, johon ollaan touhulla lähdössä edustamaan ylioppilaskuntaamme.

Kananmunankatkusta siirryn jälleen käytäviä mittaamaan. Kymppiuutisten alkaessa vilinä on selvästi rauhoittunut. Myös jäljelle jääneissä alkaa näkyä väsymisen merkkejä vuorokauden lähestyessä loppuaan: parhaat pilkkipaikat näyttävät löytyvän suuremmista Windows-luokista. Eräs entinen opetusministeri pyörittelisi varmasti päätään moista laiskuutta todistaessaan: sunnuntai-illan vapaamatkustajilta saisi tarkistaa loputkin tuet pois.

Alakerran aulassa, tulostinryppään vieressä on lasiseinäinen huone. Virka-ajan ulkopuolella ruutua tuijottaa vartiomies. Vuorossa olevan miehen mukaan heidän tehtävänään on valvoa järjestystä ja ulkopuolisten poissa pysymistä. Vartijat pyrkivät myös valvomaan sääntöjen noudattamista, näistä keskeisimpinä juoma- ja syömäkieltoa luokissa sekä nukkumispannaa koko rakennuksessa.

Maari on työpaikkana mieluinen nimensä suojaavalle vartijallemme, vaikka pänttäysmeininki häntä välillä huvittaakin.

Vuoron lähestyessä loppuaan on väki jo vähentynyt reippaasti. Huomattavan suuri osuus työn sankareista on vaihto-opiskelijoita, etupäässä Aasiasta. Leipzigläis-raksalainen Franziska ylistää Maarin työtiloja ja konepaikkojen määrää. Hänen kotiyliopistonsa on kuulemma vertailukelvoton. Ja mikä on Franziskasta parasta? Että Maarille pääsee aina.

Antti Vassinen

Puolenyön jälkeen Maarintalolla on kourallinen ihmisiä. Suurin osa katselee tiukasti koneensa ruutua. Pirteitä ilmeitä ei juuri näy. Välillä joku ryhdistäytyy hakemaan piristystä kola-automaatilta. Tasaista tahtia ihmiset lähtevät koteihinsa nukkumaan, ja kahden jälkeen paikalle jää enää muutamia.

Alakerran Windows-luokasta löydän tytön, joka nojailee käteensä. Hänen päänsä kääntyilee monitorin ja paperinippujen välillä tiuhaan tahtiin. Rakennusosastolla opiskeleva Heljä Pirkkamaa kertoo tekevänsä kansantaloustieteen harjoitusta. ”Tulin joskus puolenyön jälkeen ja ajattelin selviäväni tunnissa”, Pirkkamaa sanoo. Nyt kello on jo yli kolme. ”Materiaalin etsiminen netistä veikin enemmän aikaa kuin kuvittelin”, hän toteaa. Harjoituksen deadline on seuraavana päivänä, ja homma on pakko hoitaa vaikka yöllä.

Vartijoiden kopissa on enemmän vilskettä kuin yhdessäkään tietokoneluokassa, ja talon edustalle on pysäköity kaksi Securitaksen autoa. Valvontakopissa muutama mies pyörii tuoleilla ja juttelee, yksi tuijottaa tietokoneen ruutua. Käyn kysymässä, tapahtuuko Maarintalolla yleensä mitään erikoista. ”Ei tapahdu”, toteaa Sami varmasti. Hän sanoo, ettei Maarilla ole oikeastaan ikinä tapahtunut mitään kummallista.

Pojat paljastavat, ettei kopissa oikeasti pitäisi olla kuin yksi vartija. Muut ovat pitämässä taukoa vartiointikierrokseltaan. Vartijoiden pikkutunnit kuluvat tietokoneella pasianssia pelaillessa ja kahvia juodessa.

Kellon lähestyessä neljää vartijat arvioivat, että sisällä talossa on vain viisi ihmistä. Yläkerrassa on kolme yksin työskentelevää, kaikki näyttävät ulkomaalaisilta. Alakertaan palatessani huomaan olevani siellä yksin.

Santtu Kallionpää

Saapuessani Maarille minua vastaan tulee joukko helpottuneen iloisia ihmisiä. Sisällä on minun ja vartijan lisäksi kaksi elävää sielua, kiinalaiset Feng Yue ja Kang Kai. He istuvat Unix-koneen äärellä. Onkohan heillä huomenna harjoitustyön palautus? Ei ole: Feng kertoo, että he lueskelevat materiaaleja viikon kuluttua palautettavaa tehtävää varten.

Eikö kello neljä ole erikoinen työskentelyaika?

”Useimmat kiinalaisopiskelijat tekevät töitä tähän aikaan”, Feng sanoo. ”Pitää ajatella tulevaisuutta. Kaikki työajat käyvät.” Feng nukkuu normaalisti 5–6 tuntia vuorokaudessa, sunnuntaisin enemmän. Hän hehkuttaa supermies-Kangin selviävän kahdella tunnilla. Kang vaikuttaa varaukselliselta.

Miehet suunnittelevat jatkavansa Maarintalolta suoraan luennoille. Iltapäivällä on aikaa nukkua viitisen tuntia, sen jälkeen palataan sorvin ääreen.

Oloni on kuin tuhoutuneen sivilisaation ainoalla eloonjääneellä. Ajanvietteeksi harrastan mikroarkeologiaa ja yritän tulkita luokkahuoneista löytyvien reliikkien viestejä.

Yläkerran televisiohuoneeseen on tilattu pizzaa. Löydän myös energiajuomatölkin sekä tyhjän neljän särkylääkkeen pakkauksen. Ja tietojenkäsittelyteorian laskaripaperin. Täällä on selvästi pidetty syvärentouttava lepotauko.

Toiseen ryhmätyötilaan on jäänyt väkivaltaisesti revitty suklaapatukan kääre ja kaksi tyhjää Nicotinelle Mint -tablettien painolevyä. Roskiksesta löytyy todisteita eineshampurilaisista ja karamelleista.

Seitsemältä totean olevani yksin. Ulkona alkaa valjeta. Valmistaudun uuteen päivään käymällä alakerran naistenhuoneen suihkussa. Saippuateline on pahasti kalkkiutunut, ja vedessä on erikoinen tuoksu. Johtuneeko putkiston käytön puutteesta? Muuten suihku on hyvää hostellitasoa. Talo tarjoaa Organics-sampoon ja -hoitoaineen.

Marja Ollila

Kahdeksalta maanantaiaamuna alakerran aulakoneella istuu sähköllä opiskeleva jordanialainen Mohammed Abualreesh. Ramadan on juuri alkanut, ja hän on tullut kirjoittamaan onnittelukirjeitä ystävilleen sen kunniaksi. Kunnon muslimina Abualreesh on myös aloittanut paaston.

”Suomessa paastoaminen on helpompaa kuin Lähi-idässä, koska päivä on lyhyempi eikä kylmässä tule niin kova jano”, hän kertoo englanniksi. Ennen auringonnousua Abualreesh söi kananmunia, tomaattia, jogurttia ja kahvia. Seuraavan kerran hän syö auringon laskettua, muttei kovin paljon. ”Muuten tulee laiska olo.”

Kun kirjeet on kirjoitettu, Abualreesh jatkaa koneella opiskeluun liittyviä hommia.

Yhdeksän maissa sähköläinen Martti Mattila lämmittää jauhelihapizzaa yläkerran keittiön mikrossa. Hän on tullut kaverinsa kanssa kertaamaan fysiikan kokeeseen, joka on samana päivänä yhdeltä.

Siivooja kertoo korjanneensa kopiohuoneesta ympäriinsä levitetyt juomatölkit ja pizzalaatikot. ”Se on aivan normaalia”, hän puuskahtaa.

Kymmenen aikaan alakerran ovi käy tiuhaan. Ihmiset tulevat pakkasesta sisään vähän pöllämystyneinä. Yksi heistä on Mikaela Carlström, joka on menossa matematiikan kurssin tietokoneharjoitustunnille.

Satu Sahlstedt puulta ja Liisa Muurinen infolta istuvat vierekkäisillä tietokoneilla E-luokassa. He ovat juuri tulleet tekemään markkinoinnin harkkatyötä.

”Tämä on hyvä paikka tehdä ryhmätöitä, koska täällä on yleensä enemmän tilaa kuin päälafkalla”, Sahlstedt sanoo. ”Sitä paitsi meillä menee ryhmätöissä usein kymmeneen illalla, eikä päälafka ole silloin enää auki.”

Kello lähenee puoltapäivää, ja minulla alkaa olla nälkä. Koneella opiskeleva Henrik Mantere syö lounaaksi ”aitoa pehtoorin perunalootaa” ja kertailee samalla sähkökurssin asioita. ”Tulin tänne, kun piti mennä tietokoneelle. Ja kun vaimo laittoi ruokaa mukaan, niin ei tarvinnut mennä ruokalaan.”

Terhi Upola