Polyteekkari |
Tiedonvälityksen ja median murroksesta on puhuttu jo pitkään, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan?
![]() |
![]() |
![]() |
Meri Laitinen
Laajakaistayhteyksien myötä perinteisten tiedotusvälineiden rinnalle on noussut ennennäkemätön valikoima erilaisia julkaisukanavia, kuten nettilehtiä, uutisportaaleja, vertaisverkkoja ja nettitelevisiopalveluja. Mediahistoria osoittaa, että innovaatiot aiheuttavat aina jonkinasteista kuohuntaa - uuden keksinnön pelätään korvaavan vanhat ja muuttavan ihmisen elinympäristöä perinpohjaisesti.
Nettisovellusten leviämisessä on kyse kuitenkin enemmän teknologian
kehityksestä kuin mediamaiseman totaalisesta mullistumisesta;
verkkomedian rinnalla luetaan edelleen kirjoja ja sanomalehtiä,
kuunnellaan radiota, katsotaan televisiota ja käydään elokuvissa.
Merkittävää mediakulttuurin muuttumisessa onkin se, että kuluttajilla
on nyt melkein rajattomat resurssit tiedon hankkimiseen ja itsensä
viihdyttämiseen.
Kun kaikkea on saatavilla, mistä aloittaa? Perinteiset mediat, kuten
sanoma- ja aikakausilehdet sekä televisiokanavat, panostavat yhä
enemmän myös verkkosisältöihin, mutta netistä löytyy paljon muitakin
päteviä julkaisukanavia.
Uutisnälkään saa helpotusta muun muassa Ampparit- ja Newsmap-portaaleista. Ampparissa uutisia voi selailla tuoreuden, lajityypin tai hakusanan perusteella, kansainvälisemmässä Newsmapissa valintaa voi rajata myös maittain.
Uutisia klikkaamalla pääsee alkuperäisen lähteen äärelle: Ampparit käyttää pääasiallisesti kotimaisia tiedotusvälineitä, Newsmap kokoaa tietonsa Google News-sivustolta.
Ulkomaisista nettilehdistä ainakin Wired, Slate ja Salon.com ovat katsastamisen arvoisia. Viime vuosikymmenellä aloittaneet amerikkalaislehdet keskittyvät lähinnä Yhdysvaltain politiikkaan, kulttuuriin ja teknologiaan, mutta myös globaalit puheenaiheet saavat kiitettävästi palstatilaa.
Wired ilmestyy kuukausittain, Slate ja Salon.com päivittävät sivujaan jatkuvasti. Kaikille kolmelle medialle yhteistä ovat laadukkaat artikkelit, kiinnostavat haastattelut ja kattavat blogikokoelmat.
Kotimaisista vaihtoehdoista kannattaa ehdottomasti tarttua Basso
Magazineen. Rennolla asenteella kasattu julkaisu jatkaa Possen
jalanjäljissä, ja tarjoaa lukijoilleen "pöyhkeimmät artikkelit,
haastattelut ja tapahtumaraportit" kuusi kertaa vuodessa. Maksullisen
lehden lisäksi Basso ylläpitää sivuillaan webzineä, jonka selailu ei
maksa mitään. Sivuilla voi myös kuunnella Bassoradiota, lueskella
blogeja ja tehdä löytöjä vaihtopörssissä.
Uudenlainen mediakuluttajuus ulottuu myös television käyttöön.
Perinteisesti toosaa on katsottu osana suurempaa yhteisöä - seurasipa
sitä sitten yksin tai seurassa, taustalla on tietoisuus siitä, että
moni muukin katsoo juuri tätä ohjelmaa samaan aikaan. Ohjelmista myös
puhutaan seuraavana päivänä koulussa ja töissä; katsomalla samoja
ohjelmia yksilöt osallistuvat kollektiivisen sosiaalisen todellisuuden
tuottamiseen.
Nykyaikaisen teknologian myötä on tullut mahdolliseksi toisenlainen tapa katsoa televisiota. Jokainen katsoja voi muokata itselleen sopivan ohjelmatarjonnan maksullisten kanavapakettien, nettitelevision ja tallentavien digi- ja dvd-laitteiden avulla.
Katsominen on yhä yksilöllisempää, eikä katsojan tarvitse enää
juosta hiki päässä kotiin ehtiäkseen katsoa lempisarjaansa - sen voi
katsoa silloin kun huvittaa, vaikkapa puhelimen näytöltä matkalla
luennolle.
Eräs kiinnostavimmista virtuaalimedian innovaatioista on ehdottomasti
nettitelevisio. Useimmat TV-kanavat tarjoavat sisältöjään maksullisten
verkkopalvelun välityksellä, mutta yleistymässä ovat myös käyttäjälle
ilmaiset, mainosrahoitteiset ohjelmanvälityspalvelut.
Joost on viime vuodesta toiminnassa ollut vertaisverkkoteknologiaa hyödyntävä televisio-ohjelmien jakelualusta. Skypen ja Kazaan luojien (Janus Friis ja Niklas Zennström) projekti on vielä kehittelyvaiheessa ja ohjelmien katseluun tarvitaan kutsu toiselta käyttäjältä, mutta Joost vaikuttaa varsin lupaavalta uuden ajan laajakaistatelevisiolta.
Se tarjoaa käyttäjilleen paitsi ohjelmaa, myös erilaisia katsomiseen integroituja vuorovaikuttamisen keinoja, kuten chatti- ja hakupalveluja. Toistaiseksi Joostin kanavatarjonta painottuu lähinnä urheiluun, musiikkivideoihin ja elokuviin, ja ohjelmien saatavuus riippuu katsojan sijainnista. Monipuolisempaa tarjontaa lupaillaan kuitenkin lähiaikoina ja sopimuksia on solmittu jo ainakin multimediayhtiö Viacomin kanssa.
Ezweb TV ja My Easy TV ovat streaming-periaatteella toimivia ohjelmantarjoajia. Klikkaamalla kanavapainikkeita pääsee katsomaan, mitä milloinkin on meneillään. Kanavia on tarjolla yllättävä määrä - eri asia tosin on, kuinka suurta osaa niistä jaksaa seurata. Kun Single Malt TV ja Backyard Wrestling alkavat kyllästyttää, voi onneksi siirtyä katsomaan piirrettyjä, uutisia tai elokuvatrailereita.
Kuvan laatu on useimmilla kanavilla YouTube-tasoa. Toisaalta käyttö
on äärimmäisen helppoa ja vieläpä ilmaista, joten tämänkaltaiset
jakelualustat menettelevät ihan mainiosti parempia sovelluksia
odotellessa.
Brittiläislehti The Business on jo ehtinyt ennustaa nykymuotoisen
television kuolevan seuraavan kymmenen vuoden sisällä; samoilla
linjoilla ovat useat uusmediabloggaajat. Epäilemättä yksilöidyille
sisältöpalveluille tulee olemaan tulevaisuudessa valtava kysyntä, mutta
suurten ikäluokkien Suomessa tuntuu vielä epätodennäköiseltä, että
perinteinen televisio tuhotuisi täydellisesti.
Itse aion ehdottomasti kokeilla on-demand-nettitelevisiopalveluita
sitten kun niitä on saatavilla kuluttajaystävällisessä muodossa -
siihen asti nurkassani köllöttelee lapsuudenkodista mukaan otettu
Toshiba.