Erään vitsin tarina

Neljäs maaliskuuta Äpyn toimitus kävi rautakaupassa. Ihan
tyypillinen vitsinkeruupäivä.

Sinä päivänä oli erittäin kaunis keväinen
keskiviikko. Olimme juuri palanneet Otaniemeen koko toimituksen
yhteiseltä linturetkeltä Saimaalta. Matkalta oli tarttunut mukaan roppakaupalla kanavanalusjuttuja ja rentoutunutta tunnelmaa. Kuinka ihanaa olikaan ollut tiirailla tipuja ja nauttia upeasta säästä.
Jätimme kiikarimme varastoon ja jatkoimme uuden Äpyn työstämistä.
Muu toimitus sitsahti keskustelemaan Tiibetin ihmisoikeustilanteesta,
kun lähdimme ystäväni Herkon kanssa viemään isoisältä perimääni stereojärjestelmää takuukorjaukseen erääseen rautakauppaan. Vaeltelimme hetken myymälän puolella kunnes yhtäkkiä kaasupullojen kohdalla sain idean lyhyestä vitsistä: "Kemistin soidinkutsu: tuu mun eteeni niin saat mun butaani." Sanoin sen ääneen Herkolle, joka purskahti kovaääniseen. Myymälän täytti naurunremakka. Huomasin, kuinka takanani laastisäkeillä seisova hyvin varustetulle silikoniosastolle kuuluva myyjä pidätteli nauruaan
silikoonituubeja hyllytellen. Lautatavarapuolella parruaan kannatteleva mies yllättyi naurunremakasta ja kääntyi kummastellen katsomaan, kun kaikkien yllätykseksi parru luiskahti silikonien välistä
räjäyttäen laastit myyjän reisille!
Tästä nolostuneena päätimme poistua vähin äänin takaisin  toimitukseen.
Tässä vaiheessa keskustelu oli kääntynyt Lamaan. Siinä vaiheessa hihkaisin: "Tästä lamasta voisi tehdä kokonaisen liitteen uuteen Äpyyn. Jätetään ne butaanit insinööriliitteeseen! Eteeni voi kuitenkin osua hauskempiakin juttuja."
Kello kuuden maissa alkoi nälkä yllättämään. Joimme aivan aluksi
ystävyyden maljan; kuusenkerkkämehua talon tapaan laimennettuna.
Alkuruoaksi nautimme valkoista artisukkaa kukkakaalikorvilla ja
korvapuusteilla. Pääruoaksi toimituksen ohi kulkenut keittiömestari
loihti pyytämättä ja yllättäen lipeäkalavaleita sohvaperunalla. Saatuamme nauravat nakit silmillemme nautimme jälkiruoaksi Krèml Brùleen ja laitoimme vielä toimituksen siivoojalle jauhot suuhun.
Vatsat pullistellen makoilimme hetken toimituksen lattialla.
Toimituksen siivooja oli pukenut päälleen 2005-vuoden Pique-nique-
aepuen myyjäpaidan ja erheellisesti kutsui sen kuosia unikiksi.
"Uniikki", huudahdin, siinähän se oli.
Tämän kevään konsepti valahti kuin salama kirkkaalta tähtitaivaalta.
Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. "Kolmas merta toden
sanoo", sanoi ravustajakin television luontodokumentissa.
Toimituspäivän päätyttyä kävelimme mäkeä alas muistellen
Herkon kanssa rautakaupan tapahtumia.
Voi kuinka meitä vieläkin nauratti se parrun luiskahdus
hyllyjen läpi. Päätimme, että koko tapahtumaketjun voisi julkaista kuvan kera.
"Taas yksi päivä pulkassa", huudahti lapsi kesken mäenlaskun.
Siinä samassa muistimme Herkon kanssa vanhan sanonnan:
"Ensin huvi - sitten vasta yö."
Niinpä käännyimme kannoillamme, ja palasimme kellaritoimitukseen
vielä yhdelle kanisterilliselle. Muu toimituksen väki oli siinä vaiheessa
jo sammutellut lyhtynsä.