Polyteekkari |
Ismo Alanko säätiö - Ruuhkainen taivas
Kalle Kemppainen
Ismo Alanko tekee käsittämättömän hienoa musiikkia. En ole vieläkään selvinnyt Hallanvaara-levyn aiheuttamasta huumasta. Hallanvaarasta on kulunut neljä vuotta ja kaksi fantastista tehtyä levyä. Tämä uusin, Ruuhkainen taivas, on merkillinen tapaus. Ismo Alankoa pidetään tinkimättömänä taiteilijana, joka vaatii itseltään ja muilta paljon. Ja paskan marjat! Ja juuri ne!
Levy on siinä mielessä tyypillistä Alankoa että kansitaide ja levyn
musiikillinen sisältö eivät tälläkään kertaa kohtaa toisiaan. Koko
kansitaide on Alangon pitkällä uralla ollut hämmästyttävän
ala-arvoista. Joskus niissä on hyvä idea, mutta visuaalisesti
toimimaton toteutus. Useimmiten koko kansi-idea on ollut vain huono.
Ruuhkainen taivas -levyllä se on molempia.
Kansitaiteessa Alanko tyytyy yleensä halpoihin ratkaisuihin, tai ystävänsä, Stefan Lindforsin, huonoihin visioihin.
Kansissa ei ole millään aukeamalla visuaalista tasapainoa. Ei keskenään eikä yksinään. Myös etu- ja takakannen yhteinen teema on sanalla sanoen toimimaton. Idea on hävyttömän huonosti toteutettu. Näyttää työväenopiston Photoshop-kurssin harjoitukselta.
Kansissa parasta on levyn sivutaite eli se kohta, joka näkyy
cd-telineessä levyb ollessa hyllyssä muiden levyjen joukossa. Tosin
sivutaitteessakin on käsittämätöntä fonttien kanssa leikkimistä.
Graafinen suunnittelija tai Alanko on ilmeisesti rakastunut kahteen.
Pyöristetty antiikva yhdessä päättettömän kirjasinleikkauksen kanssa
näyttää siltä, että ne on valittu käyttöön, "koska ne on niin kivoja".
Alan oppilaitoksissa moista tuskin päästettäisi edes harjoitustyönä
läpi.
Alanko on sanonut levyn ilmestymisen jälkeen haastattelussa, että
kannen kuva on vain repäisty vanhasta perhealbumista, "kun se oli niin
erikoinen". Todellakin vain repäisty - mutta että koko kansitaide
huonon valokuvan varaan. Miksi ehdoin tahdoin tehdä ruma kansi?
Mikäli Alanko on taiteellisesti tinkimätön, on hän visuaalisesti sokea, sillä niin huonoja kannet ovat hänen uransa aikana olleet. Tai sitten hän päsmäröi graafisten suunnittelijoiden ideat diktatorisesti. Niin laaduttomia kannet ovat. Tekisi mieleni liki kopioida laittomasti tämä Alangon uusin levy, mutta en kehtaa. Musiikki on niin ihanaa ja kaunista, ja paskoissa kansissa anelevasti pyydetään että ethän polta: "…sillä silloin tekijät - mukaan lukien artisti - eivät saa heille kuuluvaa korvausta."
Polyteekkari kehottaa: Alangon levyjen kannet saa polttaa - levyjä ei!