Tasa-arvoa ei ole naisten lukumäärä vaan muutos toimintatavoissa

Tasa-arvohankkeet ovat rohkaisseet naisia tekniikan aloille monin tavoin jo vuosikymmenien ajan. Vahva sukupuolijako ei kuitenkaan ota purkautuakseen. Onko tasa-arvoprojekteissa jotain vikaa? Onko muutos ylipäätään hankkeiden käsissä?

teksti: Tiina-Emilia Kaunisto

Suomen työmarkkinat ovat jakautuneet pitkälti nais- ja miesvaltaisiin aloihin. Kansainvälisesti tarkasteltuna jakautuminen on jopa kummallisen korostunutta. Monet tasa-arvohankkeet ovat yrittäneet purkaa alojen kaksinaisuutta jo 1970-luvulta lähtien. Rahaa on sijoitettu erityisesti teknisten alojen tasa-arvoistamiseen. Projektit ovat kannustaneet naisia miesvaltaisille aloille, jotka ovat paitsi korkeapalkkaisempia myös perinteisesti arvostetumpia kuin naisvaltaiset alat. Teknisille aloille on myös ollut keskimäärin vähemmän hakijoita kuin hoiva-alan opintoihin.

Useista tasa-arvohankkeista huolimatta naisten siirtyminen teknisille aloille on ollut hyvin hidasta, ja viime vuosien aikana kasvu on jopa pysähtynyt. On sanottu, että projektit vahvistavat naisista sellaisia mielikuvia, joiden purkamiseen ne on alun perin tarkoitettu. Toisten mielestä taas hankkeet ovat hyvinkin tarpeellisia, sillä ne vaalivat muuten vähemmälle huomiolle jäävää naiseutta.

Koulu osallistuu sukupuolittamiseen

Tasa-arvoprojektit tekevät töitä joka vuosi uusien oppilasikäryhmien kanssa. Hetkellisesti kannustava tasa-arvohanke ei voi kuitenkaan tehdä ihmeitä, jos lapset ovat oppineet jo peruskoulutuksensa aikana heille "sopivat" koulutusalat. Projektisuunnittelija Erika Sassi TKK:­lta kysyykin, mitä jo peruskoulussa voitaisiin tehdä toisin, jotta tytöt ja pojat uskaltaisivat hakea erilaisille aloille. Olisi tärkeää, että jo peruskoulujen opettajat pohtisivat, miten he osaltaan kannustavat tyttöjä ja poikia miettimään tulevaisuuttaan joko insinööreinä tai hoivaajina.

Matematiikan osaamisessa ei pitäisi juuri olla eroa sukupuolten välillä, mutta tästä huolimatta matematiikka kiinnostaa enemmän poikia kuin tyttöjä. Tasa-arvohankkeissa on esimerkiksi pohdittu, ovatko kouluissa matematiikan laskujen esimerkit liian epäkiinnostavia tytöille. Hankkeet ovat yrittäneet tähdentää, että matematiikkaa tarvitaan monenlaisissa taidoissa. Koulutehtävissä voisikin hyödyntää enemmän tyttöjä kiinnostavia esimerkkejä, eikä pelkästään teknisiä vempaimia, kuten autoja tai lentokoneita. "Matikkaa tarvitaan myös silloin, kun tekee käsitöissä silmukoita tai kellohameen", Erika Sassi muistuttaa.

Projektit edesauttavat tasa-arvoa

Tasa-arvoprojektit ovat yrittäneet edistää naisten viihtymistä teknisillä aloilla monenlaisin konstein. Hankkeet ovat esimerkiksi järjestäneet teknisen alan naisopiskelijoille tuutorointia, mentorointia sekä työelämään tutustumista. Viime kesäkuussa avattu DinaNET-verkkoyhteisö antaa tekniikan opinnoista kiinnostuneille tytöille ja naisille sellaista tietoa, jota ei löydy opinto-oppaista. Tekniikkaa opiskelevat naiset kertovat verkkosivuilla opiskelukokemuksistaan, ja sivut purkavat monia myyttejä, kuten sitä, että insinööri olisi automaattisesti mies.

Tasa-arvoprojektit ovat yrittäneet myös madaltaa naisen kynnystä hakeutua teknisille aloille. Projektipäällikkö Pirjo Putila TKK:n sähkö- ja tietoliikennetekniikan osastolta kertoo heidän oivaltaneen tasa-arvohankkeessaan, että naisten kynnys hakeutua tekniikan alalle voisi laskea yksinkertaisella sähkötyön peruskurssilla. Opiskelijan ei siis tarvitse tietää juuri mitään tekniikasta, kun hän aloittaa tekniikan opintonsa. Putila selvittää, että peruskurssilla on ollut merkitystä naisille: "Opintoihin hakeutui naisia, jotka kertoivat uskaltaneensa hakea TKK:lle siksi, että he tiesivät tällaisista kursseista."

Isän kannustus tärkeää

Tekniikan ylioppilas Piia Simpanen kiertää yläasteilla ja lukioissa kertomassa opiskelukokemuksistaan. Hänen valintaansa hakeutua tekniselle alalle vaikuttivat monet tiedostamattomat ja tiedostetut asiat. "Isän kannustus on ollut tärkeää. Hän on auttanut minua matematiikan kotiläksyjen kanssa niin yläasteella, lukiossa kuin ihan ­TKK:­llakin", hän kertoo.

Simpanen pohtii, ettei olisi tiennyt, miten moninaista TKK:lla opiskeleminen voi olla, ellei hän olisi ottanut itse selvää. "Monilla on vääriä käsityksiä siitä, ettei täällä opiskella ihmisläheisiä tieteitä tai työskennellä ihmisläheisissä työtehtävissä. Me tytöt täällä olemme kuitenkin tavallisia ihmisiä, eikä tarvitse olla tietokonenero", hän kertoo. Tutkimusten mukaan naiset kiinnostuvat tekniikan alan opinnoista usein silloin, jos ne ovat poikkitieteellisiä. Myös Simpanen sai lisämotivaatiota opiskeluunsa, kun hän löysi poikkitieteelliset bioniikan opinnot. Bioniikan ja työpsykologian opinnoissaan hän on pystynyt yhdistelemään kaikkia häntä kiinnostavia aineita, kuten esimerkiksi psykologiaa, matematiikkaa ja lääketiedettä.

Ihottumaa "tyttötekniikasta"

Yksi tekniikan alan tasa-arvopulmista on se, että monet tekniikan opinnoista valmistuneista naisista vaihtavat alaa myöhemmin. Opinto-ohjaajana yläasteella työskentelevä Sonja Andersson opiskeli tekniikkaa 1980-luvun lopulla, mutta vaihtoi alaa jo opintojen alussa kuten monet hänen opiskelutoverinsa. "Olisin kaivannut opintoihin enemmän laaja-alaisuutta myös alkuvaiheessa. Silloin opinnot olisivat kiinnostaneet minua pidemmällä tähtäimellä", Andersson kritisoi opintojen yksipuolisuutta.

Hän pitää tasa-arvohankkeita erittäin tärkeinä, mutta huomauttaa, että hankkeet saattavat kuitenkin toisinaan keskittyä liikaa stereotyyppiseen tyttöyteen. "´Tekniikkaa tytöille´ voi pahimmillaan olla sellaista, että otetaan hiustenkuivaaja ja kynsilakan kuivauslaite, ja tutustutaan siihen, miten ne toimivat. Minunlaiseni tytöt saavat tästä ihottumaa", kärjistää Andersson. Kielenkäyttö luo maailmaa, ja "tekniikkaa tytöille" -tyyppisten ilmaisujen käyttö mitätöi sen, että monet naiset ovat jo valmiiksi kiinnostuneita tekniikasta. Useat naiset ovat jo lapsuudestaan lähtien leikkineet sähköelektroniikkaleluilla tai tietokoneilla, mutta eivät kuitenkaan harkitse tekniikan alaa, tai vaihtavat alaa myöhemmin. "Tekniikkaa tytöille" myös vahvistaa helposti mielikuvaa, että tytöille olisi olemassa jokin "
oikea" ja "naisellinen" tapa kiinnostua tekniikasta.

Tasa-arvo on tapoja, ei lukumäärä

Teknologia-alan tasa-arvohankkeessa työskennellyt Elina Ikävalko kertoo, että hankkeita arvioidaan usein sen mukaan miltä ne näyttävät, eikä sen perusteella mitä ne tekevät. Naisten rohkaiseminen ja "tyttötekeminen" kuulostavat yhteistyökumppaneista hyvältä, mutta niillä saatetaan vain vahvistaa sitä, mitä niillä halutaan purkaa. "Markkinalähtöisyyden vuoksi hankkeissa ei ole tilaa kokeilla uutta, ottaa epäonnistumisen riskiä, tai edes mahdollisesti yllättyä. Asiat tehdään samoin kuin ennen, koska se on turvallista", Ikävalko jatkaa. Hän näkeekin, että tasa-arvohankkeissa pitäisi tehdä jo jonkinlaisia ratkaisuja. Jotain menee projekteissa vikaan, jos sukupuolittaisten työmarkkinoiden purkaminen ei etene. Ikävalko kysyy, miksi vain nainen on se, joka nähdään tasa-arvoprojekteissa ongelmaksi. Naisten pitäisi pyrkiä kohti arvostettua, maskuliiniseksi miellettyä teknologiaa, mutta miehiä kannustetaan hoiva-aloille vähemmän.

Vaikka monet naisinsinöörit vaihtavat alaa työelämään siirryttyään, tasa-arvoprojektit eivät juuri puutu miesvaltaisten teknisten alojen yrityskulttuureihin. Tasa-arvoprojekteilla voisi puuttua vaikka siihen, miten työyhteisö reagoi, jos joku käyttäytyy vastoin sukupuolioletuksia. "Tasa-arvon mittariksi ei riitä se, kuinka paljon naisia ja miehiä on missäkin, sillä tasa-arvossa on kyse toiminnasta, toimintatapojen muutoksesta", tiivistää Ikävalko.

Tarvitsevatko tytöt barbileikkejä?

teksti: Tiina-Emilia Kaunisto

Tietotekniikan opiskelu ei juuri kiinnosta naisia. Näin ei ollut vielä silloin, kun teknologia-ala syntyi. Vuosikymmenten saatossa naisten määrä on laskenut huomattavasti. Monien tutkijoiden mielestä naisen ensimmäinen askel teknologia-alalle voisi olla se, että tytöt innostuisivat enemmän tietokone- tai pelikonsolipeleistä. Tämä voi on kuitenkin vaikeaa, sillä lelukulttuuri nimeää pelikoneet "poikien leluksi" ja peliteollisuus panostaa ensisijaisesti nuoriin (hetero)miehiin.

Peliteollisuus ei ole ainoa taho, joka työntää naisia pois tietotekniikan luota. Tutkimusten mukaan vanhemmat ostavat usein huonompia tietokoneita tyttärilleen kuin pojilleen. Vanhemmat saattavat myös olettaa, etteivät tytöt edes tarvitse tai kaipaa pelikonsoleita tai tietokoneita sukupuolensa vuoksi.

Veljet saattavat myös omia perheen pelikoneen niin, että heidän sisarensa eivät pääse edes koettamaan, olisiko pelaaminen kiinnostavaa. Pojat hallitsevat myös koulujen tietokoneluokkia, joihin tytöstä voi tuntua hankalalta astua. Kritiikistä viisastunut peliteollisuus on yrittänyt houkutella tyttöjä pelaamaan, ja toi ensimmäisiä "tyttöpelejä" markkinoille 90-luvulla. Ne eivät kuitenkaan olleet mikään erityinen menestys. Muutamien tutkijoiden mukaan tyttöpelejä tarvitaan edelleen, koska ne voisivat luoda poikien vaaleansinisen tilan sisälle tytöille oman vaaleanpunaisen tilan.

Toiset tutkijat puolestaan näkevät, että tyttöpelien epäonnistuminen johtui siitä, että pinkit pelit vaalivat leluteol­lisuuden luomaa stereotyyppistä tyttöyttä, jolla ei koeta olevan vastinetta todellisuudessa. Tyttöpelejä kritisoivat tutkijat luottaisivat enemmän niin sanottuihin androgyyneihin tai sukupuolineutraaleihin peleihin. Tällaisia ovat monet suositut verkkopelit, älypelit sekä esimerkiksi Sims-pelisarja.

Lisätietoja: Justine Castell & Henry Jenkins: From Barbie to Mortal Kombat: Gender and Computer Games (2000)