Sijaintisi: Polyteekkari > Arkisto > PT 6/2007 > Tekniikan ihmeitä - Hai vai hirviö?

Tekniikan ihmeitä - Hai vai hirviö?

Neuvostoliiton ydinasearsenaalin ylpeys

Pekka Tuominen

Ihme Ydinsukellusvene Akula
Rakentamisaika 1977-1980
Pituus 175 metriä
Voimanlähteen teho 2 x 190 MW
Nopeus 27 solmua (50 km/h)
Miehistö 163

Kylmän sodan ollessa jäätävimmillään kaksi ydinasekolossia uhkasi toisiaan halki planeetan vastakkaisilta puolilta maapalloa. Yhdysvallat oli kehittänyt ydinaseen, joten sillä oli aluksi etumatkaa suhteessa vastustajaansa. 80-luvulle tultaessa Neuvostoliitto kuitenkin oli saavuttanut ja monin paikoin ohittanut kilpakumppaninsa aseiden teknisen tason.

Yksi suurvaltakiistan hämmästyttävimpiä tuotoksia ovat ydinsukellusveneet, joista mahtavin on Neuvostoliiton Akula eli suomeksi Hai, Nato-koodinimeltään Typhoon.

Neuvostoliitto aloitti ohjussukellusveneiden aikakauden vuonna 1955 611-luokan aluksilla, joista Nato käyttää koodinimeä Zulu. 611 oli pieni vanhanaikainen dieselvene, joka muunnettiin kantamaan ohjuksia. Pian kävi selväksi, että sukellusvenesodankäynnin luonne muuttuisi täysin.

Vanhastaan sukellusveneillä oli pyritty meritaisteluissa yllättämään vastustajan pinta-alukset. Kun ne alkoivatkin kantaa massiivista tuhoa aiheuttavia ydinaseita, niiden pääasialliseksi tehtäväksi tuli kaikin keinoin pysyä piilossa vastustajilta.

Kätkemisen tavoitteena on, ettei vastustaja pysty massiivisella ensi-iskulla tuhoamaan kaikkia maan ydinaseita. Alukset alkoivat kasvaa, jotta ne pystyisivät kantamaan entistä suurempia arsenaaleja.

Akula on tuon kehityksen huipentuma. Se on pituudeltaan ja leveydeltään Itämeren matkustaja-autolauttojen luokkaa ja jää vain korkeudessa selvästi jälkeen. Sukellusvene-elokuvista tutusta ahtaudesta on vain vähän jäljellä, upseeristolla on käytössään jopa sauna.
Vene on suunniteltu kuljettamaan 20 mannertenvälistä ydinohjusta salassa ympäri maailman meriä. Kussakin ohjuksessa saattaa olla jopa kymmenen ydinkärkeä, joista jokaisen tuhovoima on yli kymmenkertainen verrattuna Hiroshiman tuhonneeseen aseeseen.

Akula saa käyttövoimansa kahdesta ydinreaktorista, joiden lämpöteho on 190 megawattia kussakin. Veneen energiantuotanto siis vastaa suurin piirtein Helsingin Energian Salmisaaren voimalaitosta.

Ydinvoiman ansiosta alusten tankkaamisesta ei juuri tarvitse huolehtia: ne suunniteltiin kulkemaan koko käyttöikänsä yhdellä latauksella. Toimintasäde kattaa koko maapallon ja Akula kykenee pysyttelemään pinnan alla jopa kuukausia. Koska energiaa on saatavilla yllin kyllin, miehistölle voidaan valmistaa juomavettä sekä happea merivedestä. Rajoittavaksi tekijäksi muodostuu ruokavarasto.

Veneitä rakennettiin kaikkiaan kuusi kappaletta ja seitsemäs peruttiin kylmän sodan päätyttyä. Nykyisin aktiivikäytössä on tiettävästi kolme, ja kahta pidetään reservissä.

Yhdysvaltojen ja Venäjän vuonna 1993 solmima START II -aseistariisuntasopimus laittoi Akuloiden ohjukset vähennettävien listalle. Akulat oli tarkoitus poistaa käytöstä ohjusten vähentämisen ohessa. Vuonna 2002 George W. Bushin hallitus ilmoitti yksipuolisesti vetäytyvänsä ohjuspuolustusjärjestelmän kieltävästä ABM-sitoumuksesta. Päivää myöhemmin Venäjä ilmoitti vetäytyvänsä START II :sta, joten Akulat jatkavanevat toistaiseksi seilaamistaan maailman merillä.

Siirry sivun alkuun