Pääkirjoitus: Apinan työ

Teekkarit ovat apinoita. Niitä karvaisia, pitkähäntäisiä ja haalaripukuisia eläimiä, jotka
tekevät sitä mitä ihmisetkin mutta saavat sen näyttämään hauskalta.
Teknillisen alan opiskelijat eivät vain satu olemaan teknisten taitojensa lisäksi myös huumorintajuisia, vaan teknisyys on oikeastaan itse huumoria. Parhaiten tämän voi havainnollistaa apinoimisella.
Apinoiminen on hauskaa ja hauskuuttaa muita ihmisiä. Samalla se merkitsee matkismista, matkiminen taas jäljittämistä, jopa plagiointia. Salonkikelpoisessa apinoimisessa on kysymys oppimisesta. Tekniset innovaatiot syntyvät parhaiten ajatusvaihdosta, jota on toteutettu aikojen saatossa eri tavoin: vakoilun, varkauksien, jäljittelemisen, vaihdon ja yhteistyön avulla.

Tieteellinen kehitystyö tarkoittaa yliopistoissakin pitkälti
sen seuraamista, mitä muut ovat saaneet aikaan.
Jäljittely sinänsä on koomista, mutta sen tavoite määrittää
usein sen, nähdäänkö se koomisena vai vakavasti
otettavana työnä. Jos opiskelija tai tutkija haluaa saada arvovaltaa,
hän ei voi paljastaa plagiointinsa kohdetta. Mutta jos hän haluaa vain saattaa jäljittelynsä kohteen naurunalaiseksi, hän paljastaa sen, mitä
hän jäljittelee. Apinoiminen, joka osoittaa
jäljittelijältään suurempia kykyjä kuin mitä jäljiteltävällä
henkilöllä itsellään on, osoittaa apinoijan teknistä etevyyttä.
Sama pätee niin komiikkaan kuin tieteeseenkin.
Aprillipäivän "Pöllyteekkari" osoitti teekkarihenkeä, tekniikkaa
ja apinoimista parhaimmillaan, ja toivon, että Hepliite osoittaa sitä yhtä osuvasti.
Onnistuu liitteen tavoite tai ei, sen jäljittely-yrityksessä on joka tapauksessa yksi hyvä puoli: jos tämä ei saa lukijaa nauramaan
valtakunnan suurimmalle medialle, aina voi nauraa
pienelle Polyteekkarille.

Janne Luotola