Opiskelijat perustivat uuden tieteen
 |
 |
| Vili Heinonen istuu fysiikan laboratorion karusellissa valmiina pyörimiskokeeseen. Mikko Kataja tarkastaa, että mittalaitteet toimivat. |
|
Se oli tieteenhistorian kenties riemunkirjavin hetki: Heinäkuun 19. päivänä 1870 Ranska julisti sodan Preussia vastaan. Samaan aikaan tiedemies Bischofshofen vaipui yhä synkempiin tunnelmiin matemaattisten mallien sielutieteisiin soveltamista koskevan tutkielmansa kanssa.
Miehensä raskasmielisyyteen kyllästynyt vaimo päätti piristää miestään sotauutisten keskellä ja sujautti ilmalla täytetyn tyynyn tämän tuolille. Kun Bischofshofen painoi takamuksensa alas, tyyny pärähti tyhjäksi ja valpastutti tiedemiehen aivot. Hänen vaimonsa oli keksinyt pierutyynyn ja hän oli löytänyt hauskuuden.
Hauskuuden perusyksikkö, flatus, määräytyy mielentilaksi, joka aiheutuu 80 kilogramman painon laskemisesta yhden metrin sekuntivauhtia puoliavonaiselle ilmatyynylle normaalissa ilmakehässä 293 kelvinin lämpötilassa.
Flatuksen määrittäminen oli se taitekohta, jonka jälkeen pehmeiden tosiasioiden kuten hauskuuden mittaaminen tuli mahdolliseksi ja siitä tuli tiedettä.
Eipäs innostuta liikaa. Tieteestä ei voida sittenkään puhua - vielä. Ensinnäkin edellinen tarina on puhtaasti keksitty ja toisekseen tutkimuksella ei ole toistaiseksi paikkaa korkeakoulun organisaatiossa.
Kysymys on vasta kahden fysiikan opiskelijan, Mikko Katajan ja Vili Heinosen sekä organisaatiopsykologian tutkija Frank Martelan villistä ideoinnista Dipolin Keltsussa. He miettivät, kuinka tiede kehittyy ja miten uusia tieteitä voi luoda.
Baari on miltei tyhjä. Maanantain ankeus näkyy myös kolmikon kasvoilla: he ovat kaikki vakavia. Mutta ajatukset rönsyilevät kuin vuoristorata.
"Mitä on kiva?" Frank kysyy.
Mikko toteaa, että vastaus vaatisi teoriaa siitä, mikä kaikki on hauskaa. Kaiken hauskan teoriaa voisi sitten soveltaa kivuuden käytännöksi. "Sitä voisi käytännössä soveltaa vaikka huvipuistoissa."
Vili innostuu: "Samalla, kun selvitetään, mitä on hauska, voidaan löytää myös selitys sille, mitä on pimeä hauska. Se on samanlaista kuin pimeä ainekin - sitä ei voi havaita mutta sen täytyy teoriassa olla olemassa. Se selittäisi muun muassa mustan huumorin olemassaolon."
"Mustan huumorin aukot imevät kaiken hauskan ja henkivät ulospäin tasaista tylsyyttä", Mikko säestää.
Nyt ei olla mustassa aukossa, vaikka hauskuuden perusolemus onkin vielä haussa. Huvittuneisuudelle on keksittävä määritelmä ja yksikkö.
"Pitäisi määritellä standardoitu nauru, joka määrittäisi kivuuden", Mikko pohtii.
Frank ehdottaa sofistikoituneempaa aivokuvantamista, jolla voidaan korvata naurun ilmentymisen havainnoiminen. Hauskuus tunnistettaisiin tarkemmin sitä, että jokin tietty alue aktivoituu aivoissa.
Tieteelle pitää määritellä jokin peruskäsite. Vili ja Mikko eivät ole samaa mieltä siitä, onko yksiköitä yksi vai monta. "On useita eri kivan laatuja", Mikko väittää.
Vili inttää, että suureella on oltava yksiselitteinen perusyksikkö. Frank vaatii yksikön sitomista SI-järjestelmään. Standardihauska juttu laitettaisiin vitriiniin, josta kaikki maailman mittarit olisivat kalibroitavissa.
Mikko innostuu kuvittelemaan hauskuuden mittayksikölle historiaa ja otaksuu germaanien antaneen suureen yksikölle nimeksi flatuksen.
"Mutta sitten saksalaiset huomasivat, että kaikki eivät naura pieruille yhtä paljon kuin he", Frank uskoo.
Sen jälkeen tarvittiin toinen mittayksikkö. Mikko uskoo flatuksen vaihtuneen vodkapulloksi.
Pieru- tai viinahuumori on vasta ensiaskel kokonaisen ilmiökentän mittaamiseksi. Mittausmenetelmien pitää tuottaa vertailukelpoisia tuloksia.
Vili ehdottaa graafimalleja, jolla selvitettäisiin esimerkiksi sitä, kuinka vitsit leviävät yhteisöpalveluiden kautta ja miten leviäminen korreloi hauskuuden kanssa. Toinen vaihtoehto on se, että koehenkilöille esitettäisiin sarjakuvia ja pyydettäisiin heitä arvioimaan lukuarvoilla, kuinka hauskoja sarjakuvat ovat.
"Hauskuus on kuitenkin sosiaalinen ilmiö, joten sitä ei voi tarkastella vain yksilöpsykologisesti", Frank huomauttaa. Lystikkyys riippuu kontekstista ja kulttuurista. Siksi aivotutkimus olisi luotettavampi tapa varmentaa hauskuuden universaalia kokemusta.
Onko maailmassa sitten jotakin, mikä olisi kaikkien mielestä hauskaa? "Fyysiset kokemukset kuten kuperkeikat ovat kulttuureista riippumatta hauskoja", Frank uskoo.
Vakavasti ottaen, hauskuutta on ollut olemassa aivojen kehittymisestä lähtien mutta sen tutkimusta ei ole vielä ainakaan luonnontieteellisellä puolella. Miten voidaan perustella, että sellaista pitäisi edes olla?
"Hauskuuden tarve on ilmeinen", Mikko sanoo.
"Hauskuus on ihmisen yleinen kuriositeetti", Vili täydentää.
Hauskuuden asiantuntija voisi konsultoida ammattilaisia aloilla, joilla ollaan tekemisissä hauskuuttamisen kanssa. Sen lisäksi tietoa voitaisiin soveltaa myös arkielämässä.
Frank kritisoi kaupunkirakentamista, joka toteuttaa vain funktionaalisia päämääriä. "Suunnitteluun pitäisi ottaa mukaan lystikkyyden perspektiivi."
"Liukuportaiden sijaan liukumäkiä", Vili innostuu. Päivä alkaisi hyvin, kun kerrostalojen korkeuksista laskeuduttaisiin kadulle kierreliukumäkeä pitkin.
Mikko veisi hauskuuden kotiin asti: tuolit voisi korvata "keikuteltavilla muttei kaatuvilla" keinutuoleilla.
Sen lisäksi hauskuuden asiantuntijat voisivat toimia hauskuuttajina työyhteisöissä ja pääluottamusmiehinä. Lystiikan tietämys parantaisi työympäristöjä ja kaupunkiympäristöjä.
Tutkimus parantaisi myös ihmiskunnan elämänlaatua ja vähentäisi masennusta. Todennäköisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) rahoittaisi tutkimusta.
Tulevat lystikot alkavat suhtautua ajatukseen tosissaan, mutta tuskin heitä päästettäisiin ilman muodollista koulutusta puhumaan edes esikouluun. Heidän on sijoitettava itsensä tieteen jatkumoon.
Lystiikka hajoaa ainakin kahteen pääsuuntaukseen: analyyttiseen lystiikkaan eli analystiikkaan ja ekonolystiikkaan. Analystiikka tutkii hauskuuden määrittelemistä ja mitattavuutta. Ekonolystiikka tutkii hauskuuden taloudellista arvoa - sitä, kuinka paljon eri hauskuuden lajeista tai asteista ihmiset ovat valmiita keskimäärin maksamaan.
Frankin mukaan tiede sopisi parhaiten Taideteolliseen korkeakouluun tai TKK:n työpsykologian yhteyteen tuotantotalouden laitokselle. Mikko taas pitää tiedettä sopivimpana informaatioverkostoihin.
Mutta nyt aloitetaan fysiikan laboratoriosta. Mikko ja Vili ehdottavat uraauurtavia mittauksia, jotka tehtäisiin karusellissa pyörimisen hauskuudesta.
Aikuinen mies ei karusellissa pyöri, ellei siihen ole todella tärkeä selitys.
Luterilaiseen työmoraaliin on iskostunut ajatus, että todellinen työ tai tutkimus ei voi olla hauskaa. Sitä on tehtävä verenmaku suussa. Niin täälläkin.
"Kukaan ei naura lystiikan laitoksella", Frank jyrisee.
Lystiikan laitos
Teknillinen korkeakoulu, informaatio- ja luonnontieteiden tiedekunta
Tutkimus: Lystiikka tutkii sitä, mikä on hauskaa ja miten hauskuutta voidaan mitata vertailukelpoisesti. Hauskuutta mitataan erilaisin metodein kuten aivokuvantamisella, kyselytutkimuksilla ja graafisilla toiminnan tutkimisen malleilla.
Lähitieteet: psykologia, sosiologia, fysiikka, taloustiede
Oletetut rahoittajat: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Lasten Päivän Säätiö
Julkaisu: The International Journal of Lystics
Janne Luotola
