Vanhan viisauden mukaan helpoin tapa saada apua, jos eksyy metsään, on alkaa pelata pasianssia. Eiköhän kohta joku ilmesty neuvomaan. Tämä menetelmä perustuu kiistattomaan kokeelliseen todistusaineistoon, ja kaikki tunnetut luonnontieteelliset teoriat tukevat havaintoja; itse asiassa sama sääntö voidaan yleistää muihinkin ilmiöihin, koska teoriat on alun perin muotoiltu yleisyyttä rajoittamatta (samaan tapaan kuin neliömatriisin S voi aina olettaa symmetriseksi).
Vekaranjärven varuskunnassa on esterata, jota ei turvallisuussyistä saa käyttää sateella. Jos se varattiin jonakin päivänä, saattoi olla vakuuttunut siitä, että suomalaisen juhannuksenviettäjän käsitystä Harmageddonin taistelussa vallitsevista sääolosuhteista vastaava kelihän sille päivälle oli luvassa. Jos jostain syystä haluaa, että jonain päivänä sataa (esimerkiksi pilatakseen kilpakosijansa treffit mielitiettynsä kanssa), voi myös turvautua klassikkoon, eli olla ottamatta sateenvarjoa mukaan. Tämä kikka ei kuitenkaan aina toimi, koska se on riittävä, mutta ei välttämätön ehto; saattaa sataa, vaikka se sontikka olisikin völjyssä, erityisesti juhannuksena ja jouluna.
Joku aamuruuhkiin kyllästynyt saattaisi kaavoituslautakunnalle näyttääkseen haluta liikennemäärien kasvavan hetkellisesti. Tällöin neliöllisen kustannuskriteerin mielessä optimaalinen kikka on yrittää kävellä tien yli, mielellään Kehä I:llä Mäkkylän valojen kohdalla. On vissi fakta, että aamuneljältä, kun sinä-passiivi kävelee tien reunalla, tiellä ei aja kukaan. Aivan yhtä salettia on, että sinä-passiivin yrittäessä ylittää tietä, ties minkä kvanttifluktuaatioiden seurauksena tielle ilmestyy 128 citymaasturia, bussia ja täysperävaunurekkaa, joiden takaa ei näe mitään.
Autoja ja niiden antiautoja (Fordeja) syntyy vieläpä nimenomaan sellaisin eksponenttijakaantunein välimatkoin, että juuri, kun toinen kaista on tyhjänä, toisella on meneillään pyhiinvaelluksen menoruuhka. Tyhjän kaistan ensimmäinen auto taas on juuri sellaisen matkan päässä, että se sattuu kohdalle heti toisen kaistan tyhjetessä. (Kyseessä on siis Poisson-prosessi.)
Vielä eräs melko tuntematon jäynä on vielä dokumentoimatta. Jos haluaa saada talon siivottua, kannattaa alkaa kirjoittaa pakinaa lehteen. Tai säveltää sinfoniaa. Tai johtaa kvantti- ja suhteellisuusteorian ilmiöt niputtavaa yhtenäisteoriaa autojen tyhjästä syntymisestä kootun materiaalin perusteella, tai ylipäänsä mitään ajatustyötä. Jokaista δ:n verran ajatteluun käytettyä aikaa kohti on olemassa intervalli ε > 0, jonka kuluttua joku pirttihirmu tulee imurin kanssa häiritsemään.
Sitten se huseeraa ympäriinsä kuin spiidiä saanut hamsteri ja sanoo, että ei vissiin laiskotella siellä, kyllä kunnon ihmisen on tapettava itsensä stressiin, ja ei tuo mitään oikeaa työtä ole, ei sillä saa edes rahaa ansaittua. Kun ne kouluhommatkin ovat sellaista harrastamista, sellaista kirjojen lukemista vain, ja tietokoneilla pelaamista. Kun sinä-passiivi sanoo tekevänsä juttua Pulustalkkeriin, se alkaa sitten valittaa, että mikä sä luulet olevasi, joku toimittaja vai, ja minä olen Adolf Eichmann, oikeisiin töihin siitä, Arbeit macht Spaß. Ja mitä enemmän sinä-passiivi passivoituu, sitä enemmän pirihamsteri huseeraa näyttääkseen muille, ja tekee sinä-passiivinkin hommat. Molemmat voittavat: pirihamstaaja saa moraalista ylemmyydentuntoa, sinä-passiivi saa huoneensa siistiksi!
Juho Lindholm
