 |
 |
| Oppaat kierrättivät Aleksanteri Kulvikia Pohjois-Koreassa monumentilta toiselle. Yksi niistä esitti valtavaa AK-47-rynnäkkökivääriä. |
|
Aleksanteri Kulvik teki dokumentin Pohjois-Koreasta. Nyt hän kertoo, millaista on yhdessä maailman suljetuimmista valtioista.
"Olen kuvannut jonkin verran videoita. Nyt tuntui hyvältä saada tällainen tavallista isompi projekti valmiiksi. Dokumentin nimi on Themepark 1984, koska minun mielestäni se kuvaa hyvin Pohjois-Koreaa. Dokumentti on kertomus meidän matkastamme Pohjois-Koreaan, mutta samanaikaisesti se kertoo myös maasta ja sen asukkaista.
Kaikki alkoi siitä, kun pikkubroidini heitti sellaisen läpän, että meidän pitää mennä katsomaan, millaista on Pohjois-Koreassa. Olemme nimittäin matkustelleet jonkin verran yhdessä, esimerkiksi Myanmarissa. Veljeni alkoi sitten järjestää matkaa, johon taisi mennä puoli vuotta. Ruotsissa toimiva yritys järjestää turistiviisumeita Pohjois-Koreaan. Veljeni kirjoitti papereihin, että olisimme sijoittajia. Hän oli ajatellut sen helpottavan viisumien saamista.
Olimme matkallamme viime syyskuussa. Lensimme ensin Helsingistä Pekingiin, sieltä sitten Pohjois-Korean pääkaupunkiin Pjongjangiin. Meitä oli vastassa valtion matkaoppaat, koska maassa ei saa liikkua vapaasti. Oppaat ottivat itselleen meidän passimme. Lentokentällä meidän piti ensiksi täyttää hirvittävä määrä kaavakkeita. Sitten meidän tavaramme tutkittiin. Kännykät piti jättää lentokentälle maassaolon ajaksi."
"Oppaille sai ehdottaa, mitä haluaisi nähdä, mutta he tekivät lopulliset päätökset. Kaksi ensimmäistä päivää he näyttivät meille monumentteja. Ne olivat valtavia.
Kävimme esimerkiksi museossa, jossa oli maan johdolle annettuja lahjoja. Siellä ei tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Maan alle on rakennettu marmorinen, noin 400 metriä pitkä käytävä. Sen varrella on huoneita täynnä lahjoja. Esimerkiksi yhdessä huoneessa on täytetty krokotiili, jolle on laitettu silmälasit päähän. Museossa mietimme, ovatko nämä ihmiset täysin tervejärkisiä.
Oppaat veivät meidät myös telakalle, mutta en ole varma, tehdäänkö siellä oikeasti jotakin. Maassa on niin paljon sähkökatkoja, että on vaikea kuvitella, miten teollisuus voisi toimia.
Pjongjangin ulkopuolella on jotenkin tyhjää. Kaikki muu paitsi monumentit näyttää olevan hajoamispisteessä. Teillä ei liiku edes autoja. Satunnaisesti joku käveli tien laitaa pitkin, vaikka ympärillä ei ollut yhtään mitään.
Matkalla näki paljon ikäviä asioita, joita oppaat yrittivät peitellä. Luulen suurimman osan maan saamasta ruoka-avusta jäävän pääkaupunkiin, koska siellä ei näkynyt nälkiintyneitä ihmisiä niin kuin maaseudulla. En ole varma, mutta liikkuessamme maaseudulla saatoimme nähdä tien varrella vanhan naisen ruumiin.
Yövyimme matkan aikana kahdessa eri hotellissa. Toisessa hotellissa kahtena iltana harmaatakkinen mies tuli meidän kanssamme samaan hissiin. Hän jäi samaan kerrokseen kuin me. Epäilimme, ettei hän ole hotellin asiakas, vaan meitä salakuunnellaan. Toisessa hotellissa oli puolestaan jonkinlainen kylpylä, jossa käytetään radioaktiivista radonvettä. Paikalliset pyysivät meitä kylpemään siinä, mutta emme suostuneet. Emme voineet mennä edes suihkuun. He myös yrittivät juottaa radonvettä väittäen sitä terveelliseksi. Jäi kyllä juomatta.
Hotellien ulkopuolelle ei saanut mennä ilman oppaita, eikä sinne halunnutkaan. Tuntui vain, ettei halua joutua mihinkään tekemisiin paikallisen poliisin kanssa. Poliisi oli nimittäin hiljattain ampunut
eteläkorealaisen turistin, joka oli liikkunut väärässä paikassa."
"Oppaamme eivät tienneet mistään mitään. He saattoivat esimerkiksi kysyä, eikö länsimaissa suuri osa naisista ole huumeita käyttäviä huoria. Ehkä heille syötetään tuollaisia harhaluuloja.
Meitä opastanut nuori kundi oli hetkittäin kiinnostunut länsimaista ja meistä. Yhtenä päivänä hän halusi tutkia veljeni mp3-soitinta ja oli siitä innoissaan. Hän sitten kysyikin, olisimmeko voineet kopioida hänen muistitikulleen mp3-tiedostoja. Hänellä oli siis tietokone, eli hän oli jollain tavalla korkeassa asemassa. Pelkäsimme kuitenkin, että hänelle tai meille olisi koitunut vaikeuksia. Siksi emme suostuneet.
Ihmettelimme, miksi oppaat antoivat meidän kuvata videokameralla koko matkan ajan. Vain pari kertaa he erikseen sanoivat, että kamera on laitettava pois. Törmäsimme matkan aikana saksalaisiin turisteihin. He kertoivat, että heidän mukanaan oli kulkenut vartija, joka oli valvonut, ettei kukaan kuvaa. Meidän mukanamme ei ollut vartijaa."
Tuomas Kokko
Themepark 1984 -dokumentin ensi-ilta 12. helmikuuta TKK:n M-salissa klo 18-20
