Tervetuloa Bad Otaniemeen!

Sofia Ziessler

Saksassa on paljon Bad-alkuisia kaupunkeja. Ne ovat vanhoja terveyskaupunkeja, joihin ihmiset yhä tulevat parantumaan vaivoistaan ja virkistäytymään muuten vaan. Niissä on yleensä puisto, jossa on korkea ja mahdollisesti myös pitkä seinä, jonka ympärille rollaattorikansa ja moni muukin on hinautunut nuuhkimaan ilmaa ja toivomaan itselleen pitkää ikää. Kyse ei ole imppailusta eikä ayurvedamotkotuksesta, vaan seinä on ihan oikeasti terveellinen, koska siinä pulppuilee suolavesi. Saksan 80 miljoonasta asukkaasta suurin osa asuu nimittäin sisämaassa, joten meri-ilman parantavaa vaikutusta pitää siis kloonata outoihin törötyksiin kansan ulottuville. Brittiläisestä kirjallisuudesta puolestaan opin jo varhaisella iällä, että keuhkotautisia lähetettiin 1800-luvulla merenrantakaupunkeihin toipumaan ja vahvistautumaan - raikas ympäristö ja suola puhdistavat ihmisen henkisesti ja fyysisesti.

TKK:lla opiskelee varteenotettava, noin 15 000 ihmisen lauma, jonka elintavoista jaksetaan jauhaa väsymättä varmasti vielä seuraavankin sadan vuoden päästä. Joka vuosi kouluun otetaan parituhatta uutta opiskelijaa aloittamaan elimistönsä järjestelmällisen myrkyttämisen.
Olisikin mielenkiintoista tehdä ruumiinavaus phuksille sekä n:nnen vuoden opiskelijalle ja verrata heidän maksojaan, lihaskuntoaan, selkärangan asentoaan sekä hermostoaan. Inhorealisti voisi myös haluta phuksioppaaseen samantapaisen kuvan kuin lukion biologiankirjassani oli (ET:n ja Klonkun risteymältä näyttävä "tulevaisuuden ihminen", jonka fysiologia on sopeutunut saasteisiin, ilmastonmuutokseen sekä liikunnan puutteeseen) sovellettuna TKK-ympäristöön. Aion kuitenkin käyttää tämän palstan muuhun kuin valittamiseen ja synkistelyyn. Ennen siirtymistäni opiskelun valoisampiin näkökulmiin tahdon vastuuntuntoisena ISOhenkilönä ja viimevuoden phuksina huomauttaa siitä, että myös itsestään huolehtiminen on sallittua - jopa teekkarille.

Havaintojeni ja perusteellisen pohtimisen tuloksena olen sitä mieltä, että Otaniemessä opiskelu tekee hyvää ihmiselle. Saamme haistella jatkuvasti meri-ilmaa ja pulahtaa kesäyönä lahteen kuutamouinnille tai polskutella vaikka joka päivä niin paljon kuin sielu sietää.
Jos lenkkeily kiinnostaa, kannattaa noteerata Niemestä lähtevät mahtavat maisemapururadat, joita pitkin voi hölkytellä minne huvittaa (tulen usein itsekin Etelä-Haagasta Otaniemeen varta vasten lenkkitossuilla varustautuneena). Lisäksi kampuksella ei tarvitse pelätä joutuvansa tappamaan nälkäänsä roiskeläpillä, koska terveellistä ruokaa saa muutamalla lantilla joka paikasta. Kampus on myös sijoittunut maantieteellisesti niin, että sinne pääsee valehtelematta joka suunnasta pyörällä vieläpä nopeasti ja kivoja reittejä pitkin. Jopa Helsingin keskustasta matka-aika on vaivaiset 35 minuuttia.

Jos joku on kyllästynyt lukemaan ruumiillista paatostani, hän ilahtuu, koska nyt aion vaihtaa psykososiaaliselle vaihteelle: kuolemani
  lykkääntyi viime vuoden aikana varmasti ainakin 300 vuodella naurettujen minuuttien perusteella. Opiskelukavereiden kanssa hölmöily on ehkä parasta, mitä voin suositella kenellekään. Sosiaalinen ympäristö on TKK:lla hedelmällinen hassuttelulle, ja olen vuoden aikana saanut uusia ihania ystäviä, joiden olemassaoloa ei voi korvata mikään. Ihmisiä on meillä moneen lähtöön, ja uskon vakaasti ilmiöön nimeltä kaverimagnetismi. On myös pakko päästä mainitsemaan, että korkeakouluopiskelun parhaita puolia on eri ikäryhmien sekoittuminen. On ollut jännittävää näkökulmaistua vanhempien kavereiden avulla.

Toivon koko suolahöyryisen, naurulihassärkyisen ruumiini voimalla jokaiselle opiskelijalle hykerryttävää tätä vuotta, ja muistakaa, että Java-ohjelmoinnin tai lujuuslaskennan tuska on vain häilyvää kiirastulta matkalla paratiisiin.