Fysiikan fukseille tarjoutui syyskuun puolivälissä harvinainen mahdollisuus vierailla VTT:n tutkimusreaktorilla. Harvinainen, sillä edes läheskään kaikki fysiikan opiskelijat eivät ole päässeet käymään tarkoin vartioidussa reaktorisalissa. Pienestä ja lähes sympaattisesta olemuksestaan huolimatta ydinreaktori on aina ydinreaktori, eikä tutkimuslaitoksella vierailu luonnollisestikaan kuulu Otaniemen normaaliin turistikierrokseen.

Koska tutkimuslaitoksen sijainti kerrotaan myös lukuisilla verkkosivuilla, voi Polyteekkarikin huoletta kertoa, että kyseinen tutkimuslaitos sijaitsee fysiikan talon takana Otakaari 3 A:ssa, ja on sijainnut jo yli 40 vuoden ajan.

Fuksien kierros alkaa fysiikan laitoksen aulasta, mistä siirrytään pitkiä käytäviä pitkin VTT:n tiloihin. "Reaktorille" -kylttejä seuratessa ryhmän jännitys tiivistyy selvästi aistittavaksi. "Tämä turva-alue vaikuttaa aika pieneltä täällä", jotkut pohtivat.

VTT:n Kai Anttila johdattaa ryhmän ensiksi säteilymittareiden luo. Normaalisti tutkijat laittavat pienet hakulaitteiden näköiset säteilymittarit taskun pieleen roikkumaan ennen reaktorille menoa, mutta lyhyttä vierailua varten mittareita ei jaeta. Suuremmalla käsi- kenkämonitorilla voi tarkistaa käsien ja jalkojen säteilyn. Anttila kertoo anekdoottina, että vuonna 1986 Tshernobylin ydinvoimalan räjähdettyä mittari reagoi tutkijoiden käsiin voimakkaammin heidän mennessä sisälle reaktorihalliin, kuin heidän tullessa hallista ulos. Lähinnä tämä kertoo mittarin tarkkuudesta, sillä suomalaisten vuonna 1986 saama säteilyannos jäi suhteellisen pieneksi.

Matka jatkuu käytävän päässä odottaville lasioville. Vielä tässä vaiheessa tulijat voisivat hyvin kuvitella olevansa matkalla esimerkiksi autotalliin, mutta kahden paineistetun oven välissä tulijoita tervehtivät kunnioitusta herättävät ionisoivan säteilyn musta-keltaiset varoitusmerkit.

Valoisa reaktorihalli avautuu korkeana lasiovien takana. Itse reaktori on peitetty tiimalasin muotoisen rakennelman alle, ja näkymä voisi hyvinkin tuoda mieleen halvan 80-luvun scifi-elokuvan lavasteet. Fuksien pysähtyessä kuuntelemaan Kai Anttilan esittelypuhetta, on hallissa Anttilan rauhallista ääntä lukuun ottamatta täysin hiljaista. Suuri punainen digitaalinäyttö reaktorin kyljessä näyttää vierailuhetkellä nollaa kilowattia, eli reaktori ei ole päällä.

Yllättäen Anttila kysyy, mennäänkö sitten katsomaan itse reaktoria. Jotkut fuksit näyttävät yllättyneiltä, että vierailulla pääsee tosiaan katsomaan reaktoria aivan vierestä. Ylhäältä päin katsottuna reaktori näyttää ritilöiden peittämältä vesialtaalta, joka paljastuu kuitenkin oletettua syvemmäksi. Raskasveden pinta ylettyy lähes lattian tasolle, ja itse reaktori hohtaa vihreää valoa viisi metriä pinnan alapuolella.

– Kovin ylikriittiseksi se ei saa päästä, sillä silloin se alkaa käyttäytyä niin kuin atomipommi. Väärinkäytettynä reaktori voi räjähtää, Anttila toteaa lähes lakonisesti.

Yksinkertaiset, mutta luotettavat turvajärjestelmät pitävät kuitenkin huolen siitä, että jos reaktori pääsee lämpenemään liikaa, se pysähtyy automaattisesti. Tutkimusreaktorin jäähdytysvesi johdetaan viereisen talon katolla olevaan jäähdyttimeen. Talvella reaktorin käytön huomaakin kuulemma komeasta sumupilvestä, mikä veden jäähdyttämisestä aiheutuu. Vitsinä heitettyyn kysymykseen "eikö jäähdytysvettä voisi käyttää fysiikan laitoksen pattereissa", löytyy järkevä vastaus: paitsi että turvallisuusmääräykset eivät tietenkään sallisi tällaista, käytetään reaktoria yleensä niin lyhyitä aikoja kerrallaan, että talo ei pysyisi kauaa lämpimänä. Reaktorin ollessa päällä hallissa tarkenee kuitenkin kuulemma mukavasti talvipakkasellakin.

Normaalisti reaktorista löytyy tehoa 250 kilowattia, mutta hetkittäin teho voidaan nostaa tuhanteen kilowattiin. Tämä on todella vähän, sillä vertailun vuoksi voi mainita, että VTT:n mukaan suomalaisten tuulivoimaloiden keskiteho oli viime vuonna 664 kilowattia. Jotkut ovatkin sanoneet, että Otaniemen tutkimusreaktori käyttää enemmän sähköä, kuin tuottaa.

Säteilyturvakeskuksen mukaan Otaniemen reaktori on yksi pienimmistä maailmalla käytössä olevista noin 300 tutkimusreaktorista. Otaniemessä on yhteensä noin 60 kiloa rikastettua uraania, josta itse reaktorissa on noin 15 kiloa. Otaniemessä käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus on ratkaistu kaivamalla lattiaan noin 3 metriä syviä kaivoja, mihin käytetty polttoaine on suljettu lyijykapseleihin.

Reaktorilla vierailu herätti fysiikan opiskelijoissa ristiriitaisia tunnelmia.

– Minä en olisi ikinä uskonut, että me päästään oikeasti tänne, mutta nyt minulla on vähän sellainen olo, että minä olisin mieluummin jossain muualla, Terhi Marttila sanoi reaktorihallista poistuttaessa.

Kun Urho Kaleva Kekkonen sai kunnian käynnistää reaktorin maaliskuussa 1962, ei useimpia muita alueella nykyisin sijaitsevia rakennuksia oltu vielä edes rakennettu. Tutkimusreaktori sai useimmilta suomalaisilta vilpittömän innostuneen vastaanoton, sillä tutkimusreaktori näytteli merkittävää roolia suomalaista teollisuusyhteiskuntaa ja Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimaloita suunniteltaessa. Tuohon aikaan ydinvoima edusti äärimmäisen edistyksellistä ja saasteetonta energiantuottotapaa. Jopa nykyisten vihreiden kantaisät olivat iloisia saastuttavan hiilivoiman käytön vähentymisestä.

Ydintekniikan tutkimuksen arkipäiväistyttyä reaktorilla alettiin tutkia esimerkiksi malmin etsintään käytettäviä menetelmiä. 1990-luvun alussa koko laitoksen romuttamista ehdittiin jo vakavasti suunnitella, mutta lääketieteellisen tutkimuksen tarjoamat mahdollisuudet koituivat kuitenkin laitoksen "pelastukseksi". Vuonna 1996 reaktori peruskorjattiin vastaamaan syöpätutkimuksen vaatimuksia. Samalla laitoksen turvallisuutta parannettiin rakentamalla "suojakupu" reaktorin ympärille.

Tällä hetkellä reaktoria käytetään pääasiassa aivokasvainten hoidon tutkimukseen. Glioblastooma-aivokasvainpotilaiden ennuste on erittäin huono, sillä suurin osa heistä menehtyy sairauteen todennäköisesti vuoden sisällä taudin havaitsemisesta. Monia aivokasvaimia ei voida poistaa kirurgisilla toimenpiteillä, joten radioaktiivinen hoito ei kuulostaa lainkaan hassummalta vaihtoehdolta. VTT:n mukaan hoito perustuu "boori-10 -isotoopin neutronikaappausreaktioon”. Varsinaisia parantumisia säteilyttämisellä ei ole vielä saatu, mutta potilaiden elinaikaa on joissakin tapauksissa pystytty jatkamaan useilla vuosilla.