Moni Jämeräntaipaleen kulkija on saattanut kiinnittää matkallaan huomiota JTM3:n katolla komeilemaan radiomastoviidakkoon. Mastot ovat olleet katolla ainakin niin kauan kuin nykysukupolvet muistavat, mutta toisin kuin joku saattaisi luulla, ovat ne edelleen aktiivisessa käytössä.
Polyteknikkojen radiokerhoon eli PRK:hon kuuluu tällä hetkellä noin 70 jäsentä. Varsinainen radioamatööritoiminta on monista elokuvista tuttua radion ääressä istumista, kanavien etsimistä ja kohinaa vastaan taistelua. Toinen, nykyisin yhä enemmän korostuva puoli kerhon toimissa on radiolähettimien ja muiden elektronisten laitteiden rakentelu.
Vaikka PRK on perustettu jo syksyllä 1945 ja radioamatööriharrastus eli kukoistusaikaansa kauan ennen internetiä, kiehtoo radiotekniikka myös nykyisiä opiskelijapolvia. Ennen sähköposteja radioaallot mahdollistivat edullisen reaaliaikaisen yhteydenpidon maapallon toiselle puolelle, mutta nyt PRK:n jäsenet epäilevät, että harrastus olisi muuttunut teknisempään suuntaan. Yhteyden saaminen toiselle puolelle maapalloa itse rakentamilla laitteilla voi olla kokemus jo sinänsä.
– Se on se värähtelypiiri millä löytää sen signaalin sieltä kohinan sisältä, mikä tässä kiehtoo, Juha-Matti Vihtanen kertoo.
Suurin osa PRK:laisista opiskelee jotain alaan liittyvää kuten sähkö- ja tietoliikennetekniikkaa, fysiikkaa tai tietotekniikkaa. Harrastus tukee myös opintoja, ja radiokerholaiset naureskelevatkin, että nykyisin monilla vanhoilla jäsenillä on Nokia-loppuiset sähköpostiosoitteet.
Yksinkertaistetusti sanottuna radioamatööritoiminnassa on kyse yhteyden ottamisesta ja yhteyden saamisesta. Ensiksi radio avataan, valitaan kiinnostava taajuus ja toivotaan, että antenni on säädetty oikeaan suuntaan, ja että radiokelit ovat kohdallaan.
Yhteyksiä pidetään ympäri maailmaa. Yleensä vastaanottajat ovat täysin tuntemattomia. Kun yhteyttä saadaan, kerrotaan ensiksi oma nimi, paikkakunta ja minkälaisilla laitteilla yhteys on saatu. Tämän jälkeen voidaan keskustella vaikka säästä ja vaihtaa muutenkin kuulumisia. Tärkeä osa harrastusta on kirjata yhteydet erityisiin kuittaus- eli QSL-kortteihin, missä mainitaan yhteyden saamisaika ja taajuus.
Petri Kirves on yksi harvoja kerhon morsetustaitoisia aktiivijäseniä. Nykyisin edes laivat eivät enää käytä tätä aikoinaan koko maailman mullistanutta viestintätapaa. Morsettajille on varattu omat radiotaajuutensa, ja muutaman minuutin kuuntelun jälkeen kaiuttimista alkaakin kuulua tasaista piipitystä. Petri tulkkaa ympärille kerääntyneille kerholaisille, että toinen suomalainen alan harrastaja, OH7TI, haluaa keskustella vain toisella mantereella olevien morsettajien kanssa. Näin PRK saa siis tylyt pakit, ja hetken ajan toiminnasta tulee mieleen melkeinpä normaali chattailu. Koska seuraavat CQ, eli seek you -viestit eivät tavoita vastaanottajia, päätetään vaihtaa suosiolla taajuutta.
Radioaalloilla liikkujat tunnistavat toisensa radioamatööritunnuksista eli kooleista. Esimerkiksi PRK:n puheenjohtaja Lasse Latvan tunnus on OH3HZB. PRK puolestaan saatetaan tuntea muiden amatöörien keskuudessa paremmin tunnuksella OH2TI.
Radiokeleistä riippuen toiminta vaatii välillä hieman kärsivällisyyttä. Esimerkiksi auringon aktiivisuus ja revontulet vaikuttavat selvästi radion kuuluvuuteen. Jos joku ei ole sattunut vielä huomaamaan, elämme me juuri tällä hetkellä kohtalaisen huonoa auringonpilkkujaksoa. Tarvittaessa radiosäteitä voidaan kuitenkin heijastaa satelliittien tai jopa meteorien kautta.
PRK:n teknistä ”romua” täynnä olevasta ullakkohuoneistosta löytyy radioita ja vahvistimia kolmesta megahertsistä aina 1.3 gigahertsiin saakka.
PRK:n mastosta lähetystehoa saa tarvittaessa jopa 1000 wattia, mutta kukaan ei kuitenkaan muista tai ainakaan myönnä, että Jämeräntaipaleelta olisi koskaan lähetetty teekkareiden omia merirosvolähetyksiä, vaan kerhon toiminta on pitäytynyt aina lupaehtojen sallimassa radioamatööritoiminnassa.
Harrastuksen vuoksi PRK:lla on myös radioamatöörien maailmanlaajuisessa radioverkossa toimiva runkosolmu, mutta Internetissä surfaillessaan radioamatööritkin hyödyntävät kiinteitä yhteyksiä – ne kun ovat paitsi nopeita, sallivat ne myös esimerkiksi yhteyden salaamisen mikä on radioamatööritoiminnassa kielletty. Lisäksi radioamatöörien pakettimuotoisen dataverkon nopeudet ovat olleet Suomessa melko vaatimattomia. Lasse Latva harmitteleekin, etteivät Suomen olosuhteet ole kovin suotuisia nopeita radioyhteyksien hyödyntämiseen amatöörien dataliikenteessä. Pitkä välimatka ja suuri datanopeus kun ovat jossain määrin toisensa poissulkevia ja toisaalta Suomessa tavalliset Internet-yhteydet ovat jo kohtalaisen nopeita.
Otaniemen lisäksi Oulusta ja Tampereelta löytyvät aktiiviset teekkareiden radioamatööriyhdistykset ja hyväntahtoista kilpailua käydään säännöllisesti, niin teekkareiden, kuin muidenkin alan harrastajien kesken.
– Tekninen harrastus ja rakentelu perustuvat paljolti siihen, että pääsee itse rakentamaan. Nykyään on kuitenkin olemassa kännykät tai nettipuhelimet, joilla yhteys onnistuisi joka tapauksessa, PRK:laiset kertovat.
Viime syksynä kerhon toiminta koki pienen takaiskun kun kesän kestäneen suuren antenniremontin jälkeen syysmyrsky pudotti joitakin antenninosia JMT3A:n katolla sijaitsevasta isosta mastosta. Onneksi suuremmilta vahingoilta vältyttiin, vaikka lukuisat työtunnit tuntuivatkin lentäneen tuulen mukana ilmaan. Poikien mukaan pienet takaiskut kuuluvat kuitenkin lajin luonteeseen, eikä rakentelussa voi välttyä ylimääräiseltä työltä.
Polyteknikkojen radiokerhon toimintaan kuuluu radiotoiminnan lisäksi elektroniikka-askartelua. Yksi kerhon historian merkkipaaluista saavutettiin 1980-luvun alkupuoliskolla, kun PRK:n jäsenet valmistivat piirikortteja myöten itse toimivan tietokoneen, PRK84:n.
– Heille täytyy kyllä nostaa hattua. Monet vanhat kerholaiset ovat olleet todella innolla tekemässä asioita, Petri Kirves sanoo.
Esimerkiksi kulku kerhon työpajalle eli Almontuun on järjestetty nykyisin itse kasatun, älykortteihin perustuvan kulkulupajärjestelmän avulla.
Lisätietoja PRK:n toiminnasta osoitteessa: http://www.tky.hut.fi/~prk/