Oluen valmistus alkaa vedestä. Tuhansien ja taas tuhansien tavernoiden kulutushyödykettä valmistetaan karkeasti katsottuna lisäämällä veteen aluksi mäskäysvaiheessa maltaita noin 3/4 veden tilavuudesta, minkä jälkeen lämpötilaa nostetaan vaiheittain miltei 80 asteeseen.
Seuraavana on vuorossa saadun ’vierteen’ erottaminen mäskipuurosta. Vesipohjainen seos keitetään ja mukaan lisätään katkerohumala. Keittämisen jälkeen seos jäähdytetään. Jäähtyneeseen vierteeseen lisätään nyt vuorostaan hiiva, minkä jälkeen seuraa varsinainen käymisprosessi.
Ennen lopullisen tuotteen pullotusta ja nauttimista seokseen lisätään vielä jälkikäymissokeria. Sen jälkeen pullotettu, miltei valmis vesipohjainen nautintoaine jätetään vielä toviksi jälkikäymään hiilihappoisuuden edistämiseksi. Vedestä on tullut olutta.
Toinen käymisprosessilla valmistettava alkoholijuoma, viini, lähtee sekin liikkeelle vedestä. Tällä kertaa tosin välillisesti, sillä prosessi alkaa viinirypäleiden vesipitoisen hedelmämehun erottamisesta.
Käymisprosessi käynnistetään teollisuusvalmisteisilla hiivoilla, jotka pystyvät elämään jopa 14 prosenttia puhdasta etanolia sisältävällä alustalla. Lisäksi käytettävään mehuun lisätään yleensä tässä vaiheessa myös hieman rikkidioksidia, jonka tarkoituksena on nimenomaan estää villihiivojen ja näistä erittyvän sivumaun lisääntyminen seoksessa.
Käymisvaiheen jälkeen syntyneen seoksen lopulliseen makuun ja aromeihin voidaan vaikuttaa monin eri keinoin. Tunnetuin parannuskeino lienee viinin kypsyttäminen tammitynnyreissä, joka tuo viiniin seetripuun ja mausteiden aromeja. Toinen tapa vaikuttaa maun muodostumiseen on viinin kypsytys yhdessä puristusjätteensä kanssa. Tämän seurauksena viinin mausta tulee täyteläisempi ja rakenteesta kermamaisempi.
Jälleen on päästy pitkälle nautintoaineiden viehättävään maailmaan vettä jalostamalla.