Espoossa tapahtui vuonna 1960 raaka kolmoismurha, kun puukkomies hyökkäsi Bodominjärvellä nuorten retkeilijöiden kimppuun.


"Olen mäkin ollut kova puukkomies, mutta kaikki ne, joita mä olen leikannut, on kuollut.” Äänekäs nauru kaikui salissa, Assmannin nauru ylimpänä. Kaarlo mutristi suutaan, sillä hän ja koko muu henkilökunta tiesivät olevansa ylimielisen pilkan kohde.

Vuoden 1960 ensimmäinen helluntaiaamu valkeni kauhistuttavissa tunnelmissa: uimaretkelle tullut mies löysi Bodominjärven rannalta kolme murhattua telttailijaa ja yhden, joka oli elossa mutta tajuton. Surmattujen nuorten uni oli päättynyt julmiin veitseniskuihin; murhaaja ehti pakosalle.

Jorma Palon uutuuskirja Bodomin arvoitus käynnistyy veriteon jälkitilanteesta. Uutinen on yhä tuore, mutta Helsinki palailee hiljalleen arkiseen hyörinäänsä. Kirurgisen sairaalan potilaaksi kirjoittautuu saksalaissyntyinen Hans Assmann, joka kiinnittää lääkäreiden huomion.

Assmannissa ei näytä olevan mitään vialla. Siitä huolimatta hän valittelee vatsakipua, teeskentelee tajutonta ja hakeutuu sairaalan hoitoon yhä uudelleen. Miehen vaatteet ovat tahraiset, ja hän puhuu murhateoista voitonriemuiseen sävyyn. Helluntaita seuraavan juhannusyön mies vaatii saada nukkua Kirurgin parvekkeella, jonka alle ilmaantuu Opel-merkkinen pakettiauto.

Lääkärit, heidän joukossaan nuori amanuenssi Palo, päättävät tehdä Assmannista ilmoituksen. Virkavalta reagoi vihjeeseen kuitenkin huomattavan välttelevästi. Selvittämättömän tapauksen muisto motivoi Paloa kertomaan tarinansa vielä vuosikymmenten jälkeen.

Huomatkaa, ettemme halunneet leikkiä salapoliiseja, ja siksi illalla työpäivän jälkeen Heikki soitti lehdissä olleen ohjeen mukaan Leppävaaran poliisille. (Leppävaara on Bodomin tavoin Espoossa, missä Heikki myös asui; hänen apellaan oli siellä kauppapuutarha.) Istuuduin Heikin viereen sairaalan ullakolla olevalle päivystäjän vuoteelle ja suljin oven perässäni.

Espoo oli neljä vuosikymmentä sitten monessa suhteessa paljon takapajuisempaa aluetta kuin nyt. Entisestä kauppalasta tuli kaupunki vasta vuonna 1972, ja vielä 1960-luvulla alueella tapasi lähinnä helsinkiläisten kesämökkejä ja hajanaisia asuma-alueita. Muuttoliike Espoon keskuksen kerrostaloihin edusti aikanaan kehityksen huippua, sillä esimerkiksi juokseva vesi oli niissä ensi kertaa asukkaiden ulottuvilla.

Vuonna 1960 Espoosta soitettiin Helsinkiin kaukopuheluita; monessa kodissa ei tosin ollut puhelinta ollenkaan.

Kun murha tapahtui Bodominjärvellä, se tapahtui siis käytännössä maalla.

Itä-Espoossa tilanne oli edes jokseenkin toinen. Otaniemi oli saanut Teekkarikylänsä, korkeakoulun rakennukset nousivat maisemaan vasta myöhemmin. Bodomin arvoitus -kirjassa jopa mainitaan teekkarit, tosin epämiellyttävässä yhteydessä: poliisi etsi purjehdusretkellä kadonneiden teekkareiden autoa. Rekisterinumeroita tarkkaileva Jorma Palo sattui huomaamaan kyseisen Morris Minin opiskelija-asuntolansa edustalla.

Helsinki oli Bodomin surmien aikaan yksi kansainvälisen vakoilun keskuksista. Siellä kävi esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn murhaaja Lee Harvey Oswald, jolla oli läheinen suhde Neuvostoliittoon. Naapurissamme Helsingin Roihuvuoressa oli kokonainen itäsaksalaisten asuttama kerrostalo, jonka asukkaiden toimista kukaan ei tiennyt mitään. Pikkuhiljaa ihmiset alkoivat myös kuiskailla, että jokaisella merkittävällä suomalaisella poliitikolla oli oma, häntä vakoileva kotiryssänsä, mutta julkisuuteen tieto tuli vasta neuvostovallan menettäessä otettaan.

Palo esittää kaiken salamyhkäisyyden ja epäjohdonmukaisuuden syyksi kansainvälistä vakoilutoimintaa. Tuon toiminnan varjopuolista Palo pääsi osalliseksi, kun hänen perheensä keittokomeron alle Helsingin Steniuksenkadulle parkkeerasi henkilöauto. Kuljettaja saapui paikalle satunnaisina aikoina ja tuijotti aina asuntoon tuntikausia.

Kerran Palon oven taakse ilmaantui kaksi mattokauppiasta, joilla ei kuitenkaan ollut mattoja mukanaan. Vaimo Leena-Maija oli yksin kotona. Myöhemmin selvisi, että kukaan muu talon asukkaista ei ollut saanut vieraakseen mattokauppiaita sinä päivänä.

Palon lääkäritoveri Kaarlo, joka myös hoiti Assmannia Kirurgisessa sairaalassa, joutui vieläkin oudompien sattumusten keskipisteeseen. Hän sai salaperäistä postia, hänen identtisen kaksoisveljensä kimppuun hyökättiin ja hänen äitinsä kotiovella käytiin. Kaarlon saksalaiset naapurit selostivat hänen liikkeitään äänekkäästi radiopuhelimiin, ja mattokauppiaat kävivät kimppuun porraskäytävässä. Vahvarakenteisena ihmisenä Kaarlo selviytyi välikohtauksista hyvin, mutta ahdistusta hän ei päässyt pakoon.

Jorma Palo maalaa aikakaudesta ja yhteiskunnasta masentavan kuvan. Suomessa on helppo luottaa poliisiin ja oikeusvaltioon – kunnes joutuu tahtomattaan tekemisiin puistattavien tyyppien kanssa.

Kursivoidut lainaukset ovat kirjasta Bodomin arvoitus.