Vappu on teekkariuden kukkeinta aikaa, mutta joillekin se näyttäytyy sisäpiirien simakekkereinä. Erottuuko teekkareiden joukosta porukoita, jotka jättävät muut varjoonsa?


Teekkarit ovat aktiivisia järjestötoimijoita. TKY:n vuoden 2002 edunvalvontakyselyyn vastanneista TKK:n opiskelijoista 46 prosenttia oli ollut mukana kiltojen toiminnassa. Kaiken kaikkiaan 73 prosenttia oli mukana tai oli aikaisemmin ollut mukana vastuuhenkilönä ylioppilaskunnassa tai jossain sen piirissä toimivassa yhdistyksessä. Muutamaa vuotta aiemmin valmistuneen opiskelijabarometrin mukaan koko maassa vain noin neljännes yliopisto-opiskelijoista oli toiminut opiskelijajärjestöjen luottamustehtävissä.

Silti löytyy niitäkin, joille yhteiset opiskelijariennot ovat kauhistus. Vuosittain karkeasti puolet fukseista ei halua vastaanottaa teekkarilakkia vappuaamuna. Osalle teekkari-identiteetti tuntuu vieraalta, ja TKY:n tai killan aktiivitoimijat saattavat vaikuttaa sisäänpäin lämpiäviltä superteekkarien porukoilta. Sisäpiirivaikutelma voi syntyä vaikkapa kiltojen hallituksista tai otaniemeläisistä salaseuroista, joita ovat esimerkiksi Sitsimiesliitto, Luolamiehet, Jämerän Toiminnan Kilta ja teekkarinaisten Suokanat. Seuroista Sitsimiesliitto toimittaa vappulehti Äpyä ja Luolamiehet Julkkua.

Suomalaiset ja siten myös otaniemeläiset salaseurat ovat toimintamalliltaan saksalais-baltialaisen perinteen jatkajia. TKY:n arkistonhoitaja, virolaista korporaatioperinnettä väitöskirjatyönään tutkiva Tiina Metso luonnehtii niitä ”me-seuroiksi”: näytetään muille, että meillä on kivaa. Varsinaisista salaseuroista ei siis ole kyse, vaan pikemminkin ei-julkisista veljes- tai sisarkunnista.

Vuosien saatossa ylioppilaiden järjestöissä on usein ajettu aatteita, jotka eivät ole olleet vallanpitäjille mieleen. Esimerkiksi nationalismin ympärille on syntynyt useita järjestöjä puolustamaan omaa kieltä, kulttuuria ja isänmaata. Metson mukaan Akateeminen Karjala-Seura oli viimeisiä oikeita veljeskuntia Suomessa. ”Samanlaisia aatteellisia yhteisöjä ei muodostu enää. Jos yhteinen ideologia puuttuu, ollaan vähän heikoilla”, hän sanoo. ”Jämerän Toiminnan Kilta on ottanut tehtäväkseen teekkaritoiminnan ja etenkin jäynäkulttuurin tukemisen”, valottaa Mikko Ahola yhdistyksensä ideologiaa. JTK uskoo koko yhteisön hyötyvän siitä, että jäynäkulttuuri säilyy ja kukoistaa.

”Sitsimiesliitto perustettiin 1940- ja 1950-lukujen taitteessa ylläpitämään teekkarihenkeä, ja tämä on säilynyt liiton tärkeänä tehtävänä myöhemminkin”, kertoo puolestaan Sitsimiesliiton jäsen Janne Viskari. ”Aatteen vaaliminen nousi keskeiseksi esimerkiksi poliittisella 1970-luvulla, kun perinteitä pyrittiin yleisesti romuttamaan. Muun muassa monet teekkarilaulut säilyivät, kun niitä laulettiin SiMiLissä.”

Viskari ei miellä Sitsimiesliittoa salaseuraksi: yhdistyksestä on kirjoitettu vuosien varrella paljon, ja sen toiminta lienee varsin laajalti tunnettua.

Itäisessä opiskelijaperinteessä salaseuroihin on yleensä otettu hyvin vähän jäseniä. ”Ei voi olla niin paljon veljiä, ettei tunnista heitä kadulla”, Metso kuvailee.

Hänen mukaansa Ruotsin puolella ollaan tässäkin asiassa tasa-arvon kannattajia. Sikäläisiin järjestöihin on kaikilla yhtäläinen pääsy. Ruotsalaiset yliopistot ovat jopa kieltäytyneet pitämästä yhteyttä baltialaisiin, koska ovat paheksuneet näiden valikoivia korporaatioita. Suomi on tässä mielessä kahden kulttuurin välissä. Läntinen malli on nykyään valtaamassa alaa itäisemmässäkin Euroopassa.

Tietyn elitismin lisäksi akateemisille veljeskunnille on tyypillistä elinikäinen jäsenyys. Usein seurassa on muutamia kymmeniä opiskelevia jäseniä ja satoja senioreja. Salaseurat edustavatkin monessa mielessä konservatiivisuutta: pysyviä arvoja, jatkuvuutta ja hitaita muutoksia.

Yksi merkki jähmeydestä on sukupuolten pitäminen erillään, mikä tuntuu vanhanaikaiselta tasa-arvoistuvassa korkeakouluyhteisössä. Jämerän Toiminnan Killassa sitä ei tapahdukaan: ”Emme pidä sukupuolia millään tavalla erillään nyt, emmekä ole koskaan pitäneet”, Ahola vakuuttaa. Teekkarityttöjen puheenjohtajatar Elina Samila ei edes pidä erottelua pulmallisena: ”Meistä on aivan luonnollista, että jos yhdistyksen toiminnan luonteesta johtuen on järkevää rajoittaa jäsenkuntaa jotenkin iän, sukupuolen tai muiden syiden takia, voi yhdistys halutessaan niin tehdä.”

Suurin osa teekkareista suhtautunee salaseuroihin melko välinpitämättömästi: niistä tiedetään ehkä jotain, mutta sen kummempaa kiinnostusta tai vastustusta ne eivät herätä. Joillekin on kuitenkin syntynyt mielikuva ylimielisistä ja röyhkeistä salaseuralaisista, jotka korostavat omaa valtaansa esimerkiksi valikoimalla mielivaltaisesti, ketkä pääsevät jatkoille seuran tiloihin. Samasta seurueesta saatetaan valita vain osa, tai sitten mukaan vikitellään sievimmät tytöt.

”Jäsenet tuovat vieraita oman harkintansa varassa”, sitsimies Viskari sanoo. ”Tilannetta voisi verrata vaikkapa teinivuosien kotibileisiin. Tuskinpa kukaan bileitä isännöivä päästää kotiinsa mielin määrin itselleen tuntemattomia ihmisiä.”

Jämerän Toiminnan Kilta ja Mikko Ahola ovat samoilla linjoilla: vieraiden tuomiseen pätevät samat periaatteet kuin minkä tahansa omistus- tai vuokrahuoneiston kohdalla. Luolamiehet eivät halunneet kommentoida toiminta-ajatustaan tai -tapojaan.

Joka tapauksessa Otaniemen järjestökenttä on laaja, ja tekemistä riittää sen kaikilla laidoilla. Useimmat teekkarit ovat tyytyväisiä omaan paikkaansa, oli se sitten vallan ytimessä, sen liepeillä tai kokonaan teekkaripiirien ulkopuolella. Vappu tulee kaikille – karvoihin katsomatta.

Öljymäki, Annukka: Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan edunvalvontakysely 2002.
Lempinen, Petri: Opiskelijabarometri 1997. Kyselytutkimus korkeakouluopiskelijoiden elinolosuhteista ja asenteista. Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus, Helsinki.