Suuri yleisö tuntee teekkarit wappulehdistä. Teekkariyhteisön sisällä on kuitenkin lähes aina ollut oma äänenkannattajansa, jonka palstoilla keskustelu kukoistaa ja huumori hersyy. Edes politiikka ei ole täysin säästynyt teekkarien painomusteelta.
Teknillinen opetus alkoi Suomessa ruotsinkielisenä. Tämä löi leimansa myös varhaiseen julkaisukulttuuriin: ensimmäisiä lehtinimikkeitä olivat muun muassa Skämt Och Alfvar Vid Thekoppen (Huvia ja totta teekupin äärellä), Tidsfördrif (Ajanviete) ja Kamraten (Toveri). Näitä käsin kirjoitettuja lehtiä luettiin 1860-luvulla opiskelijoiden viikkokokouksissa – monistamisesta tahi painoksen ottamisesta ei ollut tietoakaan.
”Nämä ovat jo aika hauraassa kunnossa”, sanoo TKY:n arkistonhoitaja Päivi Poutanen esitellessään ensimmäisiä teekkarilehtiä. Niiden teksti on kaunokirjoitusta, ja käsin piirrettyjä kuvia näkyy siellä täällä.
Nelisivuisessa Thekoppen-lehdessä kerrottiin tarinoita sekä pilailtiin oppilastovereiden ja opettajien kustannuksella, joskin lehteen mahtui myös asiaa. Kamratenissa saatettiin kommentoida oppilaiden toverikunnan eli konventin kokouksia. Siihen sisältyi paljon myös muita aiheita, kuten novelleja ja näytelmiä sekä omaan alaan liittyviä kirjoituksia, esimerkiksi suunnitelma Helsingin ja Tallinnan välisestä sillasta. Suurta kiinnostusta herättivät rakkauden olemuksen pohdiskelu sekä Pellen ja Pallen (Per och Pål) keskustelut.
Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta laskee historiansa alkaneen Teknologföreningenin (TF) perustamisesta vuonna 1872. Seuraavana keväänä alettiin julkaista uutta Arbetaren-lehteä, joka oli tarkoitettu lukijoidensa ”huviksi ja hyödyksi”.
Lehden ilmestyminen oli pitkälti kiinni päätoimittajan aktiivisuudesta. Tämän valiteltua työtaakkaansa lehdelle päätettiin valita lisäksi kuusi viikkotoimittajaa. Inspiraation takeeksi asetettiin kahden markan sakko viikkotoimittajalle, joka ei toimita sivuaan. Toisaalta parhaita apukirjoittajia palkittiin vuosittain rahallisesti.
Teknologföreningen muuttui Polyteknikkojen Yhdistykseksi vuonna 1884. Yhdistyksen piirissä säilyi kylläkin edelleen ruotsinkielinen osakunta, jolla oli nimi Teknologföreningen. Kielikysymykset raastoivat PY:tä lähes sen koko olemassaolon ajan, ja niihin liittyvä liikehdintä näkyi luonnollisesti myös lehdistössä.
”1870-luvun lopulta lähtien suomenkielinen koululaitos alkoi tuottaa opiskelijoita ruotsinkielisten rinnalle, ja tästä seurasi paljon käytännöllisiäkin pulmia. Esimerkiksi yhteiskunnan koko hallinto oli vähitellen muokattava kaksikielisyyden vaatimuksiin”, sanoo TKY:n edellinen arkistonhoitaja Panu Nykänen. Hän työskentelee nykyään TKK:n historiantutkijana ja valmistelee korkeakoulun 100-vuotishistoriaa vuoden 2008 juhlallisuuksiin.
Nykänen kertoo, että kielikiistat saivat teekkarien joukossa välillä huvittaviakin piirteitä. Esimerkiksi eräässä ikiteekkari Bernhard Wuolteen muistelmassa kuvataan julkista kieliväittelyä, joka alkoi kellonsoitolla. Luentosalin edessä kiivaasti sanailtuaan väittelijät lopettivat uuteen kellonsoittoon, minkä jälkeen kaikki lähtivät yhdessä ryyppäämään.
Jo loppuvuodesta 1883 Arbetaren oli puoliksi suomenkielinen. Suivaantuneet ruotsinkieliset perustivat omaksi lehdekseen Sydvestin keväällä 1884.
Syksyllä esitettiin, että Arbetarenista tehtäisiin kaksiosainen lehti, jossa olisi molemmille kielille oma osastonsa ja toimituskuntansa. Näin meneteltiin vuoden loppuun asti, mutta jakautuminen kahdeksi lehdeksi oli väistämätön. Ruotsinkieliset pitivät lehdellään nimen Arbetaren, kun taas suomenmielisten lehdeksi tuli Sampo.
”Teekkarit osallistuivat politiikkaan yllättävän vähän”, sanoo Panu Nykänen.
”Esimerkiksi vuonna 1918 tehtiin päätös, ettei ylioppilasyhdistys ota kantaa käytäviin taisteluihin. Kuitenkin lähes kaikki teekkarit liittyivät yksityishenkilöinä valkoisten riveihin. Täällä on vallinnut sellainen ’politiikka pois Polilta’ -mieliala.”
TKY täytti 50 vuotta vuonna 1922, mitä päätettiin juhlistaa juhlajulkaisulla. Hanke jäi kuitenkin puolitiehen, sillä vaikka historia saatiin kirjoitettua, sitä ei julkaistu. Tätä katkeroitti entisestään tieto, että Teknologföreningen julkaisi oman 50-vuotishistoriansa ”Boken om Teknologföreningen”. Ylioppilaskunta joutui tyytymään Ylioppilaslehden ja Studentbladetin erikoisnumeroihin.
Sammon julkaiseminen lopetettiin 1900-luvun alkupuolella, minkä jälkeen suomenkielisillä teekkareilla ei ollut omaa lehteä. Kun Ylioppilaslehti teki yhteistyötarjouksen vuonna 1923, siihen päätettiin suostua. Vuodesta 1925 alkaen lehden toimituskuntaan kuului kolme teekkaria. Ylioppilaslehdessä julkaistiin teekkareita koskevia artikkeleita ja muutamia teekkarierikoisnumeroita.
Loppuvuodesta 1929 kypsyi ajatus oman lehden perustamisesta. Niinpä jo helmikuussa 1930 ilmestyi ikioma Tekniikan Ylioppilas. Se muutti nimensä Teekkariksi vuonna 1937. Tässä osakuntalehdessä kulttuurilla ja urheilulla oli vankka sijansa, mutta lehden sivuilla puututtiin myös ajankohtaisiin epäkohtiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Sodan syttyminen painoi oman jälkensä Teekkariin.
Koska Teekkaria ei voitu käyttää nopeaan ilmoitteluun, syntyi vuonna 1948 ”TKY:läisten äänenkannattaja ja TKY:n tiedotuslehti” Nyytiset. Tätä edelsi keskustelu Teekkarin muuttamisesta kaksikieliseksi, mitä kuitenkin vastustettiin voimakkaasti.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta pyysi loppuvuodesta 1945 teekkareita eroamaan Ylioppilaslehden julkaisukunnasta, koska se halusi, että lehdestä tulisi yksinomaan sen julkaisu. TY luopui osallisuudesta ”Ylkkäriin”, mutta jo viisi vuotta myöhemmin HYY teki ehdotuksen Teekkarin ja Ylioppilaslehden yhdistämisestä. Yhdistämiseen ei löytynyt enää haluja. Kiinnostus Ylkkärin sisältöä kohtaan oli kuitenkin teekkaripiireissä edelleen suurta, joten vuonna 1957 tehtiin päätös lehden tilaamisesta kaikille ylioppilaskunnan jäsenille.
Jo aiemmin oli Otaniemen uudessa Teekkarikylässä aloitettu julkaisutoiminta. Panu Nykänen kertoo, että sodan jälkeen haluttiin tasoittaa poliittisia näkemyseroja. TKY ryhtyi yhteistoimintaan SAK:n kanssa, ja 19. lokakuuta 1951 ilmestyi ensimmäinen Otaviesti, joka oli nimenomaan Otaniemen työmiehille suunnattu lehti. Teekkarien oma lehti, Otahuuto, käynnistyi 28. marraskuuta seuraavana vuonna, ensimmäisen kerran pikkujoulunumerona ”Toimitus puuroa syömässä”. Otahuudon julkaiseminen vakiintui kuitenkin vasta vuonna 1956.
1960-luvun koittaessa teekkarilehdistön asetelma muuttui jälleen. Vuodesta 1962 lähtien julkaistiin kahta eri lehteä, joilla oli varsin mielikuvitukselliset nimet: Teekkari A ja Teekkari B. Siinä missä Teekkari A kattoi viikoittaiset uutistapahtumat, Teekkari B oli ajoittain ilmestyvä aikakauslehtityyppinen julkaisu. Nyytisille ei ollut enää tarvetta.
Jo parin vuoden kuluttua alettiin puuhata yhteistä lehteä kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan kanssa. Lehden olisi tarkoitus lähentää tekniikan ja kaupan ylioppilaita toisiinsa samoin kuin hoitaa molempien ylioppilaskuntien tiedotustoimintaa tasapuolisesti. Hankkeeseen lähti mukaan myös ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta. Marraskuussa 1964 lehden nimeksi päätettiin Contactor.
Contactorin 35-vuotinen taival muodostui myrskyisäksi. Sen taloutta tuettiin toistuvasti lainoilla, ja lehden linjasta kannettiin huolta. Contactor muuttui hyvin vasemmistolaiseksi jo vuonna 1968. Tiedotusopin laitoksen professori Kaarle Nordenstreng muistelee tilanteen todella pelästyttäneen vallanpitäjät, olihan teekkareista ja kyltereistä perinteisesti kasvanut yhteiskunnan johtoporrasta.
Svenska Handelshögskolans Studentkår erosi Contactorin toimituskunnasta kesällä 1969. Ilmapiiri muuttui kireäksi myös KY:ssä, jonka jatkaminen yhteisessä lehdessä turvattiin vaivoin. Teekkaripiireissä vastarinta pysyi kurissa, vaikkakin omalla maaperällä tehtiin jälleen uudistuksia. Teekkari B:n ilmestyminen lakkasi 1970-luvun alussa – Teekkari A oli haudattu jo aiemmin. Koska Contactor oli suhtautunut penseästi TKY:n toimittamaan tiedotusmateriaaliin, todettiin Nyytisten säännöllinen julkaiseminen jälleen tarpeelliseksi. Otahuuto sai jatkaa, joskin vuonna 1968 lehteä alettiin toimittaa eikä ”vain lyödä yhteen kaikkia saapuneita kirjoituksia”. 60–70-lukujen taite oli Otahuudossa todella vasemmistolaista aikaa.
Vasemmistolaisuus vaimeni, mutta Contactorin tilanne ei selkiytynyt myöhemminkään. Välillä kokoukset piti kutsua koolle Uudenmaan lääninhallituksen voimin. Kerran Contactorin yleiskokous todetiin päätösvallattomaksi, kun TF:n edustaja käveli ulos kokouksesta. Artikkelit herättivät keskustelua aika ajoin, muun muassa keväällä 1976, jolloin lehdessä julkaistiin Suomen ”ulkopoliittisen linjan vastainen” kirjoitus.
Contactorilla oli ilmestymisensä aikana ainakin kaksi julkisuuteen noussutta päätoimittajaa, Tapio Liinoja ja Jari Sarasvuo.
Lähihistoria lienee vielä nykyisen teekkaripolven hyvässä muistissa: Otahuuto ja Nyytiset lakkautettiin vuonna 2001. Nykyinen Polyteekkari täyttää yhden vuoden 18. helmikuuta 2003.
Lähteenä käytetty Jari Hanskin teosta ”Polin suojiin me saavumme taas – Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta 125 vuotta”.