Pornosta on tullut arkipäiväinen sana. Samalla merkityskin on alkanut elää omaa elämäänsä. Pornoa käytetään yhä useammin adjektiivina tai etuliitteenä: porno tyyppi, porno meno tai porno ääni. Kalervo Palsa teki ”pornotaidetta” ja Oulun ylioppilaslehti julkaisi ”pornonumeron” siinä missä abi- tai joulunumeronkin. Pornokerma jakaa toisilleen Porno-Oscareita. Tiedotusvälineet mässäilevät sosiaalipornolla.

Korpin kirjasta on vaikea löytää logiikkaa porno- ja seksisanojen käytölle. ”Seksikaupat myyvät pornoa.” ”Kansa janoaa julkista seksiä.” ”Tein lehtiä seksiviihteen ja pornon suurkuluttajille.” ”Filmeillä oli eläinseksiä, mutta väkivalta- ja lapsipornoa.” Microsoftin tekstinkäsittelyohjelma ei tunnista eläinseksiä, mutta eläinpornon kyllä.

Lopussa Korppi antaa oman vastauksensa. Seksillä hän tarkoittaa lähinnä tietoa – suomalainen seksivalistus kun on niin puutteellista – ja pornolla viihdettä. Mitähän tällä logiikalla sitten on seksiviihde?

Suomen kielen sivistyssanakirjan mukaan porno on vain arkikielen lyhenne sanasta pornografia. Se taas tarkoittaa sukupuolisesti säädytöntä kirjallista tai kuvallista tuotetta tai esitettä. Uudempi sanakirja kertoo, että pornografia on kirjallinen, kuvallinen tai muu esitys, jonka tarkoituksena on kiihottaa sukupuolisesti. Se taas ei kerro vielä paljon mitään.

Sana lienee varsin kiistanalainen. Kaksi pornosta puhuvaa ihmistä saattaa keskustella kokolailla eri asioista, vaikka käyttäisivätkin samaa termiä.