Haasteena Lähi-idän politiikka

Leif lähti opiskelemaan yliopistoon Jerusalemiin. Mikä häneen meni?

Pekka Tuominen

Aurinko paahtaa ja makaamme rannalla. Tuhannet turistit kansoittavat rantabulevardia, sen kauppoja ja kahviloita sekä hiekkarantaa. Kyseessä voisi olla mikä tahansa matkailijoita urinko paahtaa ja makaamme rannalla. Tuhannet turistit kansoittavat rantabulevardia, sen kauppoja ja kahviloita sekä hiekkarantaa. Kyseessä voisi olla mikä tahansa matkailijoita houkutteleva lomakohde.

Mutta tämä ei ole mikä tahansa maa. Olen kylässä Israelissa asuvan suomalaisen Leif Nadbornikin luona. Ja vaikkeivät rantalomakohteiden huvituksetkaan Leifille vieraita ole, hänet maahan on tuonut opiskelu.
"Täällä on tosi rautaiset asiantuntijat", Leif perustelee valintaansa opiskella Jerusalemin Heprealaisessa yliopistossa. "Opetushenkilökunta on Harvardista ja vastaavista valmistunutta, ja ne jotka eivät ole, opettavat siellä."

Opintoja Leifillä on kansainvälisistä suhteista ja Lähi-idän tutkimuksesta. Ei ihme, että asiantuntemus on korkealla tasolla: täällä oppiaine on jotenkin paljon konkreettisempi ja tutkimusaihe läsnä päivänpolitiikassakin.

Opiskelu suomalaiselta ei alkanut aivan ongelmitta. Ensin Leifin piti opetella kieli: "Ensimmäinen vuosi yliopistolla oli vaikea, luennot olivat täyttä hepreaa." Kirjaimellisesti. Saapuessaan Israeliin Leif osasi vain jokusen sanan maan kieltä. Ensimmäisen vuoden hän vietti kibbutsilla, yhteisasumiselle ja osuuskunnalliselle työnteolle perustuvassa yhteisössä. Kibbutsit ovat Israelissa varsin tavallisia ja monet ulkomaalaiset tulevat niihin vuodeksi tai pariksi.

Kibbutsilla Leif oppi kieltä ja tutustui paremmin maahan ja sen ihmisiin. Päätös muuttaa syntyi varsin yksinkertaisin perustein. "Ajattelin vain, että tämähän on mukava paikka, täällä voisi vaikka asua."

Seuraavana vuorossa oli opiskelupaikan haku. " Kirjoitin sähköpostia Heprealaiselle yliopistolle ja kysyin mitä vaaditaan suomalaiselta, jos haluaa opiskella kansainvälisiä suhteita ja Lähi-idän tutkimusta. Sain vastauksen, että pitää olla magnan ylioppilastutkinto tai parempi. Ja meikäläisellähän tietysti oli - parempi", Leif kertoo leppoisaan tyylinsä.

Suomessa alkaneet valtio-opin tutkinnot Helsingin yliopistolla jäivät kesken. Se ei kuitenkaan tunnu harmittavan Leifiä tippakaan: "Opiskelin julkishallintoa. Peruskurssilla oli kirjoja, joista opeteltiin pohjoismaista julkishallintoa: yksi ruotsiksi, kaksi norjaksi ja yksi englanniksi. Siinä sitä sitten piti lukea norjaksi Kööpenhaminan kunnanvaltuuston valintamenettelystä ja ajattelin, että tämä on kyllä liian puisevaa."

Vaihto Jerusalemiin ei ole Leifiä kaduttanut: "Täällä ei ole tylsää hetkeä olut. Valtio-oppi on aina kiinnostanut minua ja kansainväliset suhteet kuulosti kiinnostavalta, mutta opiskelu on osoittanut, että Lähi-idän tutkimus on paljon kiinnostavampaa."

Suomeen Leifiltä jäi myös perhe: vanhemmat ja kolme veljeä. "Aluksi vanhemmat olivat muuttoa vastaan, mutta kyllä he ovat vähitellen tottumassa. Tämähän on kuitenkin miellyttävä lomakohde, joten tänne on kiva tulla moikkaamaan." Entäs muuttavatko veljet perässä? "En usko, he ovat ihan Suomeen juurtuneita."

Arkipäivä Israelissa ei Leifin mukaan juuri poikkea Euroopan maista. "Oikeasti elämä täällä on ihan tavallista", Leif vakuuttaa hieman liiankin innokkaasti. Eivätkö jatkuvat maan sisäiset ja ulkoiset kiistat muka näy arjessa? "No joo, jos kaupungilla näkyy paljon poliiseja, tietää että kaupungissa todennäköisesti on terroristeja. Kaupungille mennään silti."

Leif on omaksunut Israelissa jokapäiväisen suhtautumisen pommi-iskun mahdollisuuteen. "Kavereiden kanssa laskeskelimme, että terror prime time sijoittuu 8-10 aikaan aamuun ja viiden aikaan iltaan. Silloin ei kannata käyttää busseja koska ne ovat täysiä ja terroristit etsivät suurinta mahdollista vahinkoa. Puolityhjään tai sellaiseen kolme neljäsosaa täyteen bussiin kannattaa vielä nousta."

Leif kuitenkin korostaa, että terrori-iskun riski on selvästi pienempi kuin vaikkapa tavallisen liikenneonnettomuuden vaara ja että tavallisesti elämä sujuu täysin normaalisti.

Aluksi hänkin oli paljon säikympi: "Kun uutisia katsoo, voisi kuvitella, että täällä luoteja väistellen mennään kouluun. Vuosia uutisia katseltuani minäkin hätkähdin, kun sitten Tel Avivissa istuin kavereiden kanssa kahvilla, että missään ei ollut minkäänlaista pamausta. Kun ei vain ole, elämä on ihan tavallista."

Millaista sitten on tavallinen elämä Israelissa? "Ruoka on parempaa. Ihmiset ovat äkkipikaisempia. Täällä ollaan useammin juttutuulella, jutellaan vieraidenkin ihmisten kanssa", Leif vertaa suurimpia eroja Suomeen. Vieraita ihmisiä jututetaan hyvinkin estoitta: "Ei vain yksi, vaan useampi taksikuski on pyytänyt numeroa, jotta voisi esitellä minut tyttärelleen."

Israelilainen kansanluonne vaikuttaa hyvin välimerelliseltä: "israelilaiset ovat todella vieraanvaraisia ja todella ystävällisiä, mutta he kutsuvat itseänsä sabroiksi, eli kaktuksen hedelmiksi, jotka ovat piikikkäitä pinnalta, mutta mehukkaita sisältä. Piikikkäitä, mutta todella sydämellisiä ihmisiä."

Tunnistettavimmillaan israelilainen on jonottaessaan. "Israelilaiset tuntuvat uskovan, että jos me kaikki työnnetään, niin päästään nopeammin sisään", kertoo Leif. "Siinä missä Suomessa Mäkissä on viisi suht suoraa jonoa, täällä on yksi iso, joka on aivan sekaisin."

Leifkin huomasi israelilaistuneensa käydessään jokin aika sitten taas Suomessa. "Kulttuuriset asiat tarttuvat, eikä sitä edes huomaa. Suomessa postissa on sellaiset keltaiset viivat, joiden takana kuuluu jonottaa."

"No minähän menin siitä sitten suoraan sanomaan tiskille, että voisinko saada oman pakettini sillä aikaa kun toinen asiakas odotti omaansa. Virkailija katsoi tuimasti ja sanoi: ´meillä odotetaan viivan takana´."

Kaupungit Israelissa eroavat huomattavasti toisistaan. Leifin kotikaupunki Jerusalem on hyvin vanha ja historiallinen kaupunki, jota ainakin kolme uskontoa pitää pyhänä paikkana. Leif ei näe asiaa pelkästään positiivisena: " Jerusalemissa yöelämä on sellaista hiljaisempaa, mutta onneksi on kuitenkin joitain baareja joihin voisin mennä."

Menevälle nuorelle Leif suosittelee ennemmin Tel Avivia: "Sitä voi verrata Amsterdamiin tai Lontooseen. Aivan julmetusti yökerhoja ja paikkoja joissa voi käydä ulkona, ihan erilainen mentaliteetti kuin Jerusalemissa."

Israelissa on huomattava arabiväestö: noin 17 prosenttia kansalaisista on arabeja. Arabia on myös Israelin toinen virallinen kieli. Leifin mukaan vähemmistön suhde valtaväestöön on vaihdellut: "Oslon rauhansopimuksen ollessa voimassa suhteet olivat hyvät, nyt välit ovat hieman kiristyneet, mutta ei niitä silti voi sanoa huonoiksi."

Arabian asema virallisena kielenä takaa arabeille oman koulujärjestelmän, jossa opetus on arabiaksi. Muulle väestölle kieli näkyy lähinnä tienviitoissa. Jonkin verran arabiaa opiskelleena Leif löytää niistä usein käännöskukkasia: "Joskus käännökset ovat hassuja. Esimerkiksi Siion-vuoren kyltissä lukee hepreaksi ´Siion-vuori´ ja englanniksi ´Mount Zion´, mutta arabiaksi lukee vain arabialaisin kirjaimin ´Mount Zion´."

Lisäksi Israelin miehittämillä alueilla asuu merkittävä arabiväestö. Israel on vuodesta 1967 miehittänyt merkittäviä palestiinalaisalueita, joita se ei ole kuitenkaan liittänyt alueeseensa. Vanha konflikti räiskyy yhä edelleen aika-ajoin kahakoiksi ja jopa täysimittaisiksi sodiksi.

Leifin mukaan israelilaiset ovat turtuneet kiistaan ja suhtautuvat pääosin skeptisesti rauhan mahdollisuuteen lähitulevaisuudessa. "Täällä myydään t-paitoja, jossa kolme miestä makaa maassa ja nauraa kippurassa. Alla lukee teksti: Rauha Lähi-idässä."

Leif kuitenkin muistuttaa, että joskus mahdoton muuttuu mahdolliseksi: " Kuka olisi Euroopassakaan sodan jälkeen uskonut, että Saksa ja Ranska eräänä päivänä käyttävät vielä samaa valuttaa ja ovat löyhässä valtioliitossa keskenään. On niitä ihmeitä aiemminkin sattunut." Ja missäs ihmettä kannattaisi odottaa, jollei Jerusalemissa.