![]() |
Haasteena Lähi-idän politiikka
Leif lähti opiskelemaan yliopistoon Jerusalemiin. Mikä häneen meni? Pekka Tuominen Aurinko paahtaa ja makaamme rannalla. Tuhannet turistit kansoittavat rantabulevardia, sen kauppoja ja kahviloita sekä hiekkarantaa. Kyseessä voisi olla mikä tahansa matkailijoita urinko paahtaa ja makaamme rannalla. Tuhannet turistit kansoittavat rantabulevardia, sen kauppoja ja kahviloita sekä hiekkarantaa. Kyseessä voisi olla mikä tahansa matkailijoita houkutteleva lomakohde. Mutta tämä ei ole mikä tahansa maa. Olen kylässä Israelissa asuvan
suomalaisen Leif Nadbornikin luona. Ja vaikkeivät rantalomakohteiden
huvituksetkaan Leifille vieraita ole, hänet maahan on tuonut opiskelu. Opintoja Leifillä on kansainvälisistä suhteista ja Lähi-idän
tutkimuksesta. Ei ihme, että asiantuntemus on korkealla tasolla: täällä
oppiaine on jotenkin paljon konkreettisempi ja tutkimusaihe läsnä
päivänpolitiikassakin. Kibbutsilla Leif oppi kieltä ja tutustui paremmin maahan ja sen ihmisiin. Päätös muuttaa syntyi varsin yksinkertaisin perustein. "Ajattelin vain, että tämähän on mukava paikka, täällä voisi vaikka asua." Seuraavana vuorossa oli opiskelupaikan haku. " Kirjoitin sähköpostia Heprealaiselle yliopistolle ja kysyin mitä vaaditaan suomalaiselta, jos haluaa opiskella kansainvälisiä suhteita ja Lähi-idän tutkimusta. Sain vastauksen, että pitää olla magnan ylioppilastutkinto tai parempi. Ja meikäläisellähän tietysti oli - parempi", Leif kertoo leppoisaan tyylinsä. Suomessa alkaneet valtio-opin tutkinnot Helsingin yliopistolla
jäivät kesken. Se ei kuitenkaan tunnu harmittavan Leifiä tippakaan:
"Opiskelin julkishallintoa. Peruskurssilla oli kirjoja, joista
opeteltiin pohjoismaista julkishallintoa: yksi ruotsiksi, kaksi
norjaksi ja yksi englanniksi. Siinä sitä sitten piti lukea norjaksi
Kööpenhaminan kunnanvaltuuston valintamenettelystä ja ajattelin, että
tämä on kyllä liian puisevaa." Suomeen Leifiltä jäi myös perhe: vanhemmat ja kolme veljeä. "Aluksi
vanhemmat olivat muuttoa vastaan, mutta kyllä he ovat vähitellen
tottumassa. Tämähän on kuitenkin miellyttävä lomakohde, joten tänne on
kiva tulla moikkaamaan." Entäs muuttavatko veljet perässä? "En usko, he
ovat ihan Suomeen juurtuneita." Leif on omaksunut Israelissa jokapäiväisen suhtautumisen pommi-iskun
mahdollisuuteen. "Kavereiden kanssa laskeskelimme, että terror prime
time sijoittuu 8-10 aikaan aamuun ja viiden aikaan iltaan. Silloin ei
kannata käyttää busseja koska ne ovat täysiä ja terroristit etsivät
suurinta mahdollista vahinkoa. Puolityhjään tai sellaiseen kolme
neljäsosaa täyteen bussiin kannattaa vielä nousta." Leif kuitenkin korostaa, että terrori-iskun riski on selvästi
pienempi kuin vaikkapa tavallisen liikenneonnettomuuden vaara ja että
tavallisesti elämä sujuu täysin normaalisti. Aluksi hänkin oli paljon säikympi: "Kun uutisia katsoo, voisi kuvitella, että täällä luoteja väistellen mennään kouluun. Vuosia uutisia katseltuani minäkin hätkähdin, kun sitten Tel Avivissa istuin kavereiden kanssa kahvilla, että missään ei ollut minkäänlaista pamausta. Kun ei vain ole, elämä on ihan tavallista." Millaista sitten on tavallinen elämä Israelissa? "Ruoka on parempaa.
Ihmiset ovat äkkipikaisempia. Täällä ollaan useammin juttutuulella,
jutellaan vieraidenkin ihmisten kanssa", Leif vertaa suurimpia eroja
Suomeen. Vieraita ihmisiä jututetaan hyvinkin estoitta: "Ei vain yksi,
vaan useampi taksikuski on pyytänyt numeroa, jotta voisi esitellä minut
tyttärelleen." Israelilainen kansanluonne vaikuttaa hyvin välimerelliseltä: "israelilaiset ovat todella vieraanvaraisia ja todella ystävällisiä, mutta he kutsuvat itseänsä sabroiksi, eli kaktuksen hedelmiksi, jotka ovat piikikkäitä pinnalta, mutta mehukkaita sisältä. Piikikkäitä, mutta todella sydämellisiä ihmisiä." Tunnistettavimmillaan israelilainen on jonottaessaan. "Israelilaiset tuntuvat uskovan, että jos me kaikki työnnetään, niin päästään nopeammin sisään", kertoo Leif. "Siinä missä Suomessa Mäkissä on viisi suht suoraa jonoa, täällä on yksi iso, joka on aivan sekaisin." Leifkin huomasi israelilaistuneensa käydessään jokin aika sitten
taas Suomessa. "Kulttuuriset asiat tarttuvat, eikä sitä edes huomaa.
Suomessa postissa on sellaiset keltaiset viivat, joiden takana kuuluu
jonottaa." "No minähän menin siitä sitten suoraan sanomaan tiskille, että
voisinko saada oman pakettini sillä aikaa kun toinen asiakas odotti
omaansa. Virkailija katsoi tuimasti ja sanoi: ´meillä odotetaan viivan
takana´." Menevälle nuorelle Leif suosittelee ennemmin Tel Avivia: "Sitä voi
verrata Amsterdamiin tai Lontooseen. Aivan julmetusti yökerhoja ja
paikkoja joissa voi käydä ulkona, ihan erilainen mentaliteetti kuin
Jerusalemissa." Arabian asema virallisena kielenä takaa arabeille oman koulujärjestelmän, jossa opetus on arabiaksi. Muulle väestölle kieli näkyy lähinnä tienviitoissa. Jonkin verran arabiaa opiskelleena Leif löytää niistä usein käännöskukkasia: "Joskus käännökset ovat hassuja. Esimerkiksi Siion-vuoren kyltissä lukee hepreaksi ´Siion-vuori´ ja englanniksi ´Mount Zion´, mutta arabiaksi lukee vain arabialaisin kirjaimin ´Mount Zion´." Lisäksi Israelin miehittämillä alueilla asuu merkittävä arabiväestö. Israel on vuodesta 1967 miehittänyt merkittäviä palestiinalaisalueita, joita se ei ole kuitenkaan liittänyt alueeseensa. Vanha konflikti räiskyy yhä edelleen aika-ajoin kahakoiksi ja jopa täysimittaisiksi sodiksi. Leifin mukaan israelilaiset ovat turtuneet kiistaan ja suhtautuvat pääosin skeptisesti rauhan mahdollisuuteen lähitulevaisuudessa. "Täällä myydään t-paitoja, jossa kolme miestä makaa maassa ja nauraa kippurassa. Alla lukee teksti: Rauha Lähi-idässä." Leif kuitenkin muistuttaa, että joskus mahdoton muuttuu
mahdolliseksi: " Kuka olisi Euroopassakaan sodan jälkeen uskonut, että
Saksa ja Ranska eräänä päivänä käyttävät vielä samaa valuttaa ja ovat
löyhässä valtioliitossa keskenään. On niitä ihmeitä aiemminkin
sattunut." Ja missäs ihmettä kannattaisi odottaa, jollei Jerusalemissa. ![]() Päivitetty 16.11.2006 tulostusversio |
||||||
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |