Polyteekkari |
Työskentelyä ulosteen kanssa
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
|
![]() |
![]() |
Meri Laitinen
Prekariaattiaktivisti Eetu Viren sanoi toukokuussa 2006
televisiossa ruman sanan: Paskaduuni. Viren määritteli paskaduuniksi
työskentelyn hampurilaisravintolassa tai siivoamisen seitsemän euron
tuntipalkalla. Paljon puhuttanut paskaduuni voi olla sitä myös
kirjaimellisesti. Polyteekkari selvitti mitä tekevät työkseen
suolihuuhtelija ja paskakirjailija.
Jäähyväiset ummetukselle
Personal trainer ja lymfaterapeutti Marianne Fehrmann
Xantippa-hoitolasta on lupautunut toimimaan oppaanani suolistohuuhtelun
saloihin. Hän opiskelee ravintoterapeutiksi, ja on tehnyt
colonic-hoitoja puolisen vuotta. Mistä suolistohuuhtelussa on oikein
kyse?
"Hoidolla pyritään poistamaan paksusuolen seinämään kiinnittynyttä
kuonaa, joka estää tärkeiden ravintoaineiden imeytymisen elimistöön.
Paksusuolen vesipesulla voidaan hoitaa erilaisia vatsavaivoja, kuten
ummetusta ja ripulia, sekä ravintoperäisiä sairauksia.
Kyse on siis puhdistautumisesta sisältäpäin, mikä edistää
kokonaisvaltaista hyvinvointia", Marianne kertoo. Suomen
Colonic-yhdistyksen nettisivujen mukaan suolistohuuhtelu voi auttaa
vatsavaivaisten lisäksi myös jatkuvasta väsymyksestä, iho-oireista,
päänsäryistä ja tulehdusalttiudesta kärsiviä.
Hoitotilanteessa asiakkaalta kysytään ensin taustatietoja sairauksista
ja hoitoon hakeutumisen syistä, minkä jälkeen itse hoito voi alkaa.
Asiakas makaa hoitopöydällä kyljellään mahdollisimman rentona ja hänen
peräpäähänsä asetetaan suulake letkuineen.
Hoitaja laskee ruumiinlämpöistä vettä suoleen sopivalla paineella,
jolloin suolen seinämissä oleva massa alkaa pehmentyä. Hoitaja hieroo
samalla asiakkaan vatsaa, mikä tehostaa lämpimän veden vaikutusta.
Ulostuleva vesi menee suoraan viemäriin poistoletkua pitkin. Hoito
kestää n. 40-50 minuuttia, ja hoitoja suositellaan otettavaksi useita:
ensimmäisellä viikolla 2-3, jonka jälkeen noin 5-15 kertaa viikon
välein tapauksesta riippuen.
"Tärkeintä on, että suolen sisältö saadaan mahdollisimman kosteaksi,
jolloin kovettunut massa on helpompi saada ulos. Tämä vaatii useita
hoitokertoja", sanoo Fehrmann.
Ihminen kanniskelee keskimäärin 2-3 kiloa kovettunutta massaa
suolistossaan, joten liotus lienee paikallaan. Urbaanilegendan mukaan
John Waynen suolistosta löydettiin ruumiinavauksen yhteydessä jopa 20
kiloa kovettunutta ulostemassaa, mutta tarinan todenperäisyys on
vähintäänkin kyseenalainen.
Toisaalta, mitä enemmän kuiduttomia eläinkunnan tuotteita ja
keintotekoisia elintarvikkeita syö, sitä enemmän suolistoon myös kertyy
haitallisia kuona-aineita. Totta tai ei, ehkä tosimiehenkin kannattaa
välillä käydä huuhtelussa ja puraista palsternakkaa.
Millainen on sitten tyypillinen asiakas? "Ei ole olemassa mitään
erityistä jakaumaa esimerkiksi iän tai sukupuolen mukaan. Hoidossa
käyvät ihmiset ovat yleisesti ottaen erittäin tietoisia terveydestään
ja hyvinvoinnistaan, valveutuneita siis. He myös tietävät etukäteen
mistä hoidossa on kysymys, vaikka pientä jännitystä voikin esiintyä
ensimmäisten minuuttien aikana", Marianne kertoo.
Suolihuuhtelija kohtaa työssään sitä itseään, mutta entäpä
ennakkoluuloja? "Eipä juuri, mutta pystyn kyllä tarvittaessa
perustelemaan hoitomuodon hyötyjä epäilijöille", Marianne vakuuttaa.
Pakollisia kakkavitsejäkin Fehrmann joutuu silloin tällöin kuulemaan,
mutta onneksi ei kovin usein. Onhan kyseessä kuitenkin oma terveys - ja
sen kustannuksella harva viitsii leikkiä.
Paskaa kansissa
Tavatessani nyt ensi keväällä ilmestyvän Paskakirjan kirjoittajat Taro Korhosen ja Miika Nousiaisen, on pakko heti aluksi kysyä mikä innoitti kaverukset ryhtymään moiseen projektiin.
"Paskajuttuja on yksinkertaisesti niin paljon, ja ne ovat niin
hauskoja, että pakkohan niistä oli koota kirja!", Taro ja Miika
toteavat.
Varsinainen alkusysäys oli kuitenkin Taron tyttären yksivuotisjuhlat,
joissa kaikilla - niin ukeilla, mummeilla, tädeillä kuin serkuillakin -
tuntui olevan jokin hulvaton kakkakertomus, ja ajatus kirjasta alkoi
tuntua vääjäämättömältä.
"Paskasta ei myöskään ole koskaan laadittu kattavaa perusteosta",
Korhonen perustelee. "Tekeillä on siis eräänlainen paskan ensyklopedia".
Paskakirja tulee pitämään sisällään sekä tiukkaa faktaa että
humoristisempaa materiaalia, kuten tavallisten ihmisten lähettämiä
tarinoita ja sattumuksia. Tieto-osuudessa perehdytään mm. paskan
kiertokulkuun, koostumukseen ja jopa kulttuurieroihin.
Tekijät pyrkivät pohtimaan paskan olemusta mahdollisimman
kokonaisvaltaisesti: mitä se on, miksi sitä on, ja miksi siitä on
vaikea puhua?
Myös terveydellinen ja ekologinen aspekti saavat huomiota, kun
kirjailijat tarkastelevat ruokailutottumusten vaikutusta suolen
toimintaan ja ottavat selvää jäteviemäriverkoston
toimintaperiaatteista.
Paskakirja julkistaa myös suuren suomalaisen paskakyselyn tulokset,
jolloin saadaan vastaus muun muassa sellaisiin mieltä kutkuttaviin
kysymyksiin, kuten pesevätkö ihmiset kätensä pöntöllä istumisen jälkeen
ja minkälaisia rituaaleja paskalla käymiseen liittyy.
Valtaosa kertomuksista kuvailee kännissä tai krapulassa sattuneita
noloja tilanteita, joihin liittyy olennaisena paskahädän yllättävyys ja
häpeällinen jälkisiivous.
Kiinnostavimpia ovat Korhosen ja Nousiaisen mukaan kuitenkin
sellaiset tarinat, joissa tapahtumat saavat absurdeja ulottuvuuksia.
Yhtenä esimerkkinä he mainitsevat tapauksen, jossa juhlajuomaa
nauttinut herrasmies päätti näyttää pökäleelle kuka määrää: mies
kuristi tuotoksensa kravatilla pienempiin osiin (ilmeisesti vessaharjaa
tai henkaria ei ollut saatavilla) tarkoituksenaan saada se mahtumaan
pöntöstä alas. Paskakirja tarjoaa näin myös katsauksen ihmismielen
loputtomaan luovuuteen tositilanteen yllättäessä.
Koska kirjan aihepiiri ei ehkä sovi jokaiseen kahvipöytään, on
kiinnostavaa kuulla, miten paskakirjailijoihin on suhtauduttu. "Kaverit
ovat suhtautuneet erittäin positiivisesti, kuten myös muu lähipiiri.
Työnantajakin näytti hetkellisen pohdiskelun jälkeen vihreää valoa"
Nousiainen kertoo."
Aihe naurattaa ja herättää takuuvarmasti keskustelua,
haastattelutkin ovat sujuneet suuremmitta ongelmitta. "Ainoastaan
lääkäreiltä on ollut hankalaa saada lausuntoja kirjaa varten, kai se on
arvokkuuskysymys", Korhonen pohtii.
Aihe selkeästi kiinnostaa ihmisiä, joten Paskakirjalle luulisi
olevan kysyntää. Kustantajaltakin saapui vastaus kirjailijoiden
ehdotukseen ennätysnopeasti: "Like vastasi sähköpostiimme yhdessätoista
minuutissa", Taro hymähtää.
Kysyessäni kirjan kohderyhmästä kirjailijat toteavat yhteen ääneen,
että teos on suunnattu kaikille, jotka ovat joskus käyneet paskalla.
"Vaikka länsimaisen ihmisen ei usein tarvitse olla tekemisissä ulosteen
kanssa, kaikkia kiinnostaa kuitenkin mitä omassa kehossa tapahtuu",
Korhonen linjaa. Tekijät muistuttavat myös, että teos ei ole pelkkää
huumoria, vaan se tulee sisältämään myös runsaasti faktaa. "Tiedä
vaikka saisimme siitä Tieto-Finlandian", Miika naureskelee.
Paskakirjan jälkeisiä suunnitelmia kirjailijat eivät ole vielä sen
tarkemmin pohtineet, mutta molemmat vakuuttavat, että töitä riittää.
"Ehkäpä jonain päivänä ilmestyy Paskakirja 2", Nousiainen maalailee
hyväntuulisesti.
Jööti ilmestyy helmi-maaliskuussa.