Todelliset paskaduunit

Työskentelyä ulosteen kanssa

Meri Laitinen

Prekariaattiaktivisti Eetu Viren sanoi toukokuussa 2006 televisiossa ruman sanan: Paskaduuni. Viren määritteli paskaduuniksi työskentelyn hampurilaisravintolassa tai siivoamisen seitsemän euron tuntipalkalla. Paljon puhuttanut paskaduuni voi olla sitä myös kirjaimellisesti. Polyteekkari selvitti mitä tekevät työkseen suolihuuhtelija ja paskakirjailija.

Jäähyväiset ummetukselle

Personal trainer ja lymfaterapeutti Marianne Fehrmann Xantippa-hoitolasta on lupautunut toimimaan oppaanani suolistohuuhtelun saloihin. Hän opiskelee ravintoterapeutiksi, ja on tehnyt colonic-hoitoja puolisen vuotta. Mistä suolistohuuhtelussa on oikein kyse?

"Hoidolla pyritään poistamaan paksusuolen seinämään kiinnittynyttä kuonaa, joka estää tärkeiden ravintoaineiden imeytymisen elimistöön. Paksusuolen vesipesulla voidaan hoitaa erilaisia vatsavaivoja, kuten ummetusta ja ripulia, sekä ravintoperäisiä sairauksia.

Kyse on siis puhdistautumisesta sisältäpäin, mikä edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia", Marianne kertoo. Suomen Colonic-yhdistyksen nettisivujen mukaan suolistohuuhtelu voi auttaa vatsavaivaisten lisäksi myös jatkuvasta väsymyksestä, iho-oireista, päänsäryistä ja tulehdusalttiudesta kärsiviä.

Hoitotilanteessa asiakkaalta kysytään ensin taustatietoja sairauksista ja hoitoon hakeutumisen syistä, minkä jälkeen itse hoito voi alkaa. Asiakas makaa hoitopöydällä kyljellään mahdollisimman rentona ja hänen peräpäähänsä asetetaan suulake letkuineen.

Hoitaja laskee ruumiinlämpöistä vettä suoleen sopivalla paineella, jolloin suolen seinämissä oleva massa alkaa pehmentyä. Hoitaja hieroo samalla asiakkaan vatsaa, mikä tehostaa lämpimän veden vaikutusta.
Ulostuleva vesi menee suoraan viemäriin poistoletkua pitkin. Hoito kestää n. 40-50 minuuttia, ja hoitoja suositellaan otettavaksi useita: ensimmäisellä viikolla 2-3, jonka jälkeen noin 5-15 kertaa viikon välein tapauksesta riippuen.

"Tärkeintä on, että suolen sisältö saadaan mahdollisimman kosteaksi, jolloin kovettunut massa on helpompi saada ulos. Tämä vaatii useita hoitokertoja", sanoo Fehrmann.

Ihminen kanniskelee keskimäärin 2-3 kiloa kovettunutta massaa suolistossaan, joten liotus lienee paikallaan. Urbaanilegendan mukaan John Waynen suolistosta löydettiin ruumiinavauksen yhteydessä jopa 20 kiloa kovettunutta ulostemassaa, mutta tarinan todenperäisyys on vähintäänkin kyseenalainen.

Toisaalta, mitä enemmän kuiduttomia eläinkunnan tuotteita ja keintotekoisia elintarvikkeita syö, sitä enemmän suolistoon myös kertyy haitallisia kuona-aineita. Totta tai ei, ehkä tosimiehenkin kannattaa välillä käydä huuhtelussa ja puraista palsternakkaa.

Millainen on sitten tyypillinen asiakas? "Ei ole olemassa mitään erityistä jakaumaa esimerkiksi iän tai sukupuolen mukaan. Hoidossa käyvät ihmiset ovat yleisesti ottaen erittäin tietoisia terveydestään ja hyvinvoinnistaan, valveutuneita siis. He myös tietävät etukäteen mistä hoidossa on kysymys, vaikka pientä jännitystä voikin esiintyä ensimmäisten minuuttien aikana", Marianne kertoo.

Suolihuuhtelija kohtaa työssään sitä itseään, mutta entäpä ennakkoluuloja? "Eipä juuri, mutta pystyn kyllä tarvittaessa perustelemaan hoitomuodon hyötyjä epäilijöille", Marianne vakuuttaa. Pakollisia kakkavitsejäkin Fehrmann joutuu silloin tällöin kuulemaan, mutta onneksi ei kovin usein. Onhan kyseessä kuitenkin oma terveys - ja sen kustannuksella harva viitsii leikkiä.

  Paskaa kansissa

Tavatessani nyt ensi keväällä ilmestyvän Paskakirjan kirjoittajat Taro Korhosen ja Miika Nousiaisen, on pakko heti aluksi kysyä mikä innoitti kaverukset ryhtymään moiseen projektiin.
"Paskajuttuja on yksinkertaisesti niin paljon, ja ne ovat niin hauskoja, että pakkohan niistä oli koota kirja!", Taro ja Miika toteavat.

Varsinainen alkusysäys oli kuitenkin Taron tyttären yksivuotisjuhlat, joissa kaikilla - niin ukeilla, mummeilla, tädeillä kuin serkuillakin - tuntui olevan jokin hulvaton kakkakertomus, ja ajatus kirjasta alkoi tuntua vääjäämättömältä.

"Paskasta ei myöskään ole koskaan laadittu kattavaa perusteosta", Korhonen perustelee. "Tekeillä on siis eräänlainen paskan ensyklopedia".
Paskakirja tulee pitämään sisällään sekä tiukkaa faktaa että humoristisempaa materiaalia, kuten tavallisten ihmisten lähettämiä tarinoita ja sattumuksia. Tieto-osuudessa perehdytään mm. paskan kiertokulkuun, koostumukseen ja jopa kulttuurieroihin.
Tekijät pyrkivät pohtimaan paskan olemusta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti: mitä se on, miksi sitä on, ja miksi siitä on vaikea puhua?

Myös terveydellinen ja ekologinen aspekti saavat huomiota, kun kirjailijat tarkastelevat ruokailutottumusten vaikutusta suolen toimintaan ja ottavat selvää jäteviemäriverkoston toimintaperiaatteista.

Paskakirja julkistaa myös suuren suomalaisen paskakyselyn tulokset, jolloin saadaan vastaus muun muassa sellaisiin mieltä kutkuttaviin kysymyksiin, kuten pesevätkö ihmiset kätensä pöntöllä istumisen jälkeen ja minkälaisia rituaaleja paskalla käymiseen liittyy.
Valtaosa kertomuksista kuvailee kännissä tai krapulassa sattuneita noloja tilanteita, joihin liittyy olennaisena paskahädän yllättävyys ja häpeällinen jälkisiivous.

Kiinnostavimpia ovat Korhosen ja Nousiaisen mukaan kuitenkin sellaiset tarinat, joissa tapahtumat saavat absurdeja ulottuvuuksia. Yhtenä esimerkkinä he mainitsevat tapauksen, jossa juhlajuomaa nauttinut herrasmies päätti näyttää pökäleelle kuka määrää: mies kuristi tuotoksensa kravatilla pienempiin osiin (ilmeisesti vessaharjaa tai henkaria ei ollut saatavilla) tarkoituksenaan saada se mahtumaan pöntöstä alas. Paskakirja tarjoaa näin myös katsauksen ihmismielen loputtomaan luovuuteen tositilanteen yllättäessä.

Koska kirjan aihepiiri ei ehkä sovi jokaiseen kahvipöytään, on kiinnostavaa kuulla, miten paskakirjailijoihin on suhtauduttu. "Kaverit ovat suhtautuneet erittäin positiivisesti, kuten myös muu lähipiiri. Työnantajakin näytti hetkellisen pohdiskelun jälkeen vihreää valoa" Nousiainen kertoo."

Aihe naurattaa ja herättää takuuvarmasti keskustelua, haastattelutkin ovat sujuneet suuremmitta ongelmitta. "Ainoastaan lääkäreiltä on ollut hankalaa saada lausuntoja kirjaa varten, kai se on arvokkuuskysymys", Korhonen pohtii.

Aihe selkeästi kiinnostaa ihmisiä, joten Paskakirjalle luulisi olevan kysyntää. Kustantajaltakin saapui vastaus kirjailijoiden ehdotukseen ennätysnopeasti: "Like vastasi sähköpostiimme yhdessätoista minuutissa", Taro hymähtää.

Kysyessäni kirjan kohderyhmästä kirjailijat toteavat yhteen ääneen, että teos on suunnattu kaikille, jotka ovat joskus käyneet paskalla. "Vaikka länsimaisen ihmisen ei usein tarvitse olla tekemisissä ulosteen kanssa, kaikkia kiinnostaa kuitenkin mitä omassa kehossa tapahtuu", Korhonen linjaa. Tekijät muistuttavat myös, että teos ei ole pelkkää huumoria, vaan se tulee sisältämään myös runsaasti faktaa. "Tiedä vaikka saisimme siitä Tieto-Finlandian", Miika naureskelee.

Paskakirjan jälkeisiä suunnitelmia kirjailijat eivät ole vielä sen tarkemmin pohtineet, mutta molemmat vakuuttavat, että töitä riittää. "Ehkäpä jonain päivänä ilmestyy Paskakirja 2", Nousiainen maalailee hyväntuulisesti.

Jööti ilmestyy helmi-maaliskuussa.